Suomessa soitettiin viime vuonna yli 60 000 keikkaa
Teoston keräämien tietojen mukaan vuonna 2015 Suomessa soitettiin 60 146 keikkaa 51 611 eri tapahtumassa. Keikkojen määrä koko maassa kasvoi edellisvuodesta (vuonna 2014 keikkoja oli 58 506), mutta elävää musiikkia sisältävien tapahtumien määrä jatkoi silti hienoista laskuaan: vuonna 2014 elävän musiikin tapahtumia oli 52 559. Teosto on tilastoinut elävää musiikkia sisältävien tapahtumien ja keikkojen kokonaismäärää Suomessa vuodesta 2009. Vuoteen 2013 asti tapahtumien ja keikkojen määrä kasvoi vuosittain, mutta vuonna 2014 sekä keikkojen että eri tapahtumien määrä laski noin 6