• news.cision.com/
  • Tiehallinto/
  • Valtatien 7 parantaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa - Yleissuunnitelma valmistunut

Valtatien 7 parantaminen moottoritieksi välillä Hamina - Vaalimaa - Yleissuunnitelma valmistunut

Report this content

Valtatien 7 välille Hamina – Vaalimaa on valmistunut yleissuunnitelma, jonka mukaan valtatiejaksolle esitetään moottoritietä. Yleissuunnitelmaa esitellään yleisölle Virojoella 8.9.2009.

Valtatie 7 on osa Suomen tärkeintä kansainvälistä E18-tieyhteyttä. Se sisältyy Euroopan unionin (EU) tärkeäksi priorisoimaan niin sanottuun Pohjolan Kolmion liikennejärjestelmään ja kuuluu myös yleiseurooppalaiseen TEN -tieverkkoon (Trans-European Networks). Nykyinen valtatie Haminan ja Vaalimaan välillä ei täytä valtatielle asetettuja vaatimuksia. Tie on pääosin mutkainen ja mäkinen sekä erityisesti raskaan liikenteen määrään nähden kapea. Venäjän rajanylitystä odottavat rekkajonot ovat aiheuttaneet paljon ruuhkia, turvattomuutta ja ympäristöhaittoja. Suomen ja Venäjän välisen liikenteen ennustetaan edelleen kasvavan merkittävästi molempien maiden talouskasvun jatkuessa. Pääliikenneverkon kehittämisessä on tarpeen varautua tulevaisuudessa rajanylitysten helpottumiseen EU:n ja Venäjän välillä joka entisestään lisää maiden välistä liikennettä. Yleissuunnitelma ja ympäristövaikutusten arviointi Kaakkois-Suomen tiepiiri käynnisti valtatien 7 välin Hamina – Vaalimaa yleissuunnittelun vuoden 2007 alussa. Alkuvaiheessa suunnitteluun sisältyi ympäristövaikutusten arvioimisesta annetun lain mukainen arviointimenettely (YVA). Yva-prosessi päättyi kesällä 2008 yhteysviranomaisen Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen antamaan lausuntoon. Maantielain säädösten mukainen yleissuunnitelma on valmistunut elokuussa 2009. Yleissuunnitelman pääratkaisu Yleissuunnitelmassa valtatien kehittämiseksi selvitettiin viisi päävaihtoehtoa jotka poikkesivat toisistaan tielinjausten osalta. Yva-vaiheessa arvioitiin erityisesti niiden ympäristövaikutukset, jolla oli suurin merkitys päävaihtoehdon valinnassa. Vertaillut vaihtoehdot olivat nykyisen valtatien parantaminen (VE 0+), nykyisen valtatien tuntumaan sijoittuva moottoritievaihtoehto (VE 1), eteläinen moottoritievaihtoehto (VE 2), pohjoinen moottoritievaihtoehto (VE 3) sekä moottoritievaihtoehtojen 1 ja 3 yhdistelmä (VE 4). Päävaihtoehtojen vertailuvaihtoehtona on ollut hankkeen toteuttamatta jättäminen (VE 0). Yleissuunnitelmassa valtatie 7 esitetään kehittäväksi moottoritieksi pohjoisimman tielinjausvaihtoehdon (vaihtoehto 3) mukaan. Yleissuunnitelman mukaan moottoritielle rakennetaan viisi eritasoliittymää ja tiejakson itäpäähän Vaalimaalle laaja kiertoliittymä. Hankkeen rakentamiskustannuksiksi on arvioitu 177 miljoonaa euroa. Suunnittelun jatkuminen ja hankkeen toteutus Yleissuunnitelma lähetetään syksyn 2009 aikana lausuntokierrokselle ja yleisesti nähtäville Haminaan ja Virolahdelle. Suunnitelma hyväksytään vuoden 2010 alkupuolella jolloin päätetään tieosuuden kehittämisen periaateratkaisu. Tavoitteena on aloittaa hankkeen tiesuunnitelman (yksityiskohtaisempi suunnitelma) laatiminen ensi vuoden aikana. Hankkeen toteuttaminen on mahdollista käynnistää suunnitelmavalmiuden puolesta vuonna 2013. Yleisötilaisuus 8.9.2009 Yleissuunnitelmaa esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa tiistaina 8.9.2009 klo 17.30 – 20.00 Virojoen yläasteella. Tilaisuudessa on mahdollisuus tutustua yleissuunnitelman sisältöön. Paikalla ovat mm. tiepiirin ja suunnittelukonsultin edustajat.

Avainsanat: