• news.cision.com/
  • Tokmanni Group Oyj/
  • Järvenpään Tokmannin ruokaosasto koki mittavan muodonmuutoksen – Aiempaa monipuolisemmassa myymälässä on nyt esimerkiksi paistopiste ja satoja uutuuksia

Järvenpään Tokmannin ruokaosasto koki mittavan muodonmuutoksen – Aiempaa monipuolisemmassa myymälässä on nyt esimerkiksi paistopiste ja satoja uutuuksia

Report this content

Tokmanni     Lehdistötiedote     3.3.2021 klo 18.20


Vuonna 2006 avattu Järvenpään Tokmanni on yksi Suomen suurimmista ja valikoimiltaan monipuolisimmista Tokmanni-myymälöistä. Esimerkiksi myymälän juuri uudistunut ruokaosasto on kooltaan noin 1 100 neliömetriä.

Suomen suurin halpakauppaketju Tokmanni on uudistanut ruokaosastonsa sekä kuiva- että tuore-elintarvikkeita myyvässä myymälässään Järvenpäässä. Perusteellisten uudistusten myötä Järvenpään Tokmannin tuotevalikoima on kasvanut ja asiakaskokemus kohentunut merkittävästi.

Myymälää on uudistettu Tokmannin viimeisimmän ruokaosastokonseptin mukaisesti. Helpon ja miellyttävän ostamisen varmistamiseksi myymälässä on kiinnitetty erityistä huomiota tuotteiden ja tuoteryhmien järjestykseen ja esillepanoihin. Tuotejärjestyksen suunnittelussa on kuunneltu asiakkaiden toiveita esimerkiksi niin, että ruokatrendit, kuten paikallisuus, terveellisyys ja helppous, ovat aiempaa korostetummin esillä. Myös muun muassa myyntihyllyjen määrää on kasvatettu aiempaa kattavamman tuotevalikoiman mahdollistamiseksi.

Järvenpään Tokmannin yleisilme on aiempaa merkittävästi viihtyisämpi ja nykyaikaisempi, ja esimerkiksi värimaailmassa yhdistyvät modernin tummanharmaa ja Tokmannin päävärit punainen ja valkoinen.

– Uudistusten tavoitteena on ollut luoda Järvenpään Tokmannista entistä monipuolisempi, viihtyisämpi ja kattavammin sekä elintarvikkeita että käyttötavaroita myyvä myymälä. Myymälärakennuksen nykyaikaiset ja käytännölliset liiketilat ovat tarjonneet hyvän lähtökohdan ruokaosaston uudistamiselle. Uskomme, että uusimman ruokaosastokonseptimme mukaisesti uudistettu Tokmanni otetaan Järvenpäässä ilolla vastaan, Tokmannin kauppapaikka- ja konseptijohtaja Harri Koponen kertoo.

Myyntipinta-alaa Järvenpään Tokmannilla on noin 4 950 neliömetriä, josta ruokaosaston osuus on noin 1 100 neliömetriä.
 


Ruokaosaston tuotetarjontaa on räätälöity paikallisten asiakkaiden tarpeisiin. Myymälässä on nyt muun muassa paistopiste.

Satoja uutuustuotteita ja lähes sadan myymälässä paistettavan tuotteen valikoima

Asiakkaille ruokaosaston uudistukset näyttäytyvät myös laajentuneina valikoimina. Järvenpään Tokmanni tarjoaa nyt lähes 500 uutta tuotetta, kuten aiempaa enemmän kalaa, kanaa, vihanneksia ja kasvisruokia sekä leikkeleitä ja jauhelihoja. Myös esimerkiksi rahkojen, jogurttien ja muiden välipalojen sekä mehujen ja ruuanvalmistukseen liittyvien tuotteiden valikoimat ovat kasvaneet kymmenillä uutuuksilla. Uutuuksien joukossa on tuotteita useilta kotimaisilta lähi- ja pientuottajilta.

Merkittävä lisäys on myös myymälän oma paistopiste, jossa on tarjolla erilaisia leipiä, croissantteja, pullia sekä muita klassikoita ja vaihtuvia sesonki- ja erätuotteita. Paistovalikoima tulee sisältämään lähes sata erilaista tuotetta.

– Kokonaisuudessaan Järvenpään Tokmannin uudistetulla ruokaosastolla myydään yli 10 000 päivittäistavaratuotetta. Tuotetarjontaa on räätälöity paikallisten asiakkaiden tarpeisiin, ja valikoimia täydennetään jatkossakin asiakkaiden toiveiden ja ostokäyttäytymisen mukaisesti, Tokmannin kaupallinen johtaja Matti Korolainen kertoo.

Tutuista asioista myymälässä on säilytetty esimerkiksi halvat hinnat.

– Tulemme jatkossakin pitämään huolta niin halvoista hinnoistamme kuin monipuolisista valikoimistamme. Kannattaa siis tutustua esimerkiksi ajankohtaisiin tarjouksiimme ja poiketa fiksuille ostoksille. Järvenpään Tokmannilta saa kaiken tarvittavan saman katon alta, Korolainen kertoo.

Myös hävikki ja energiatehokkuus huomioidaan

Tokmanni pyrkii vähentämään hävikkiä muun muassa tuotteiden tilausmääriä ja toimituksia optimoimalla. Lisäksi Tokmannin myymälöistä voi ostaa vanhenemassa olevia elintarvikkeita puoleen hintaan kaksi tuntia ennen myymälän sulkeutumista. Hävikkiä vähennetään myös lahjoittamalla myymälässä myymättä jääneet ruuat hyväntekeväisyyteen.

Järvenpään Tokmannilla on jo ennen viimeisintä ruokaosaston korvattu esimerkiksi kylmälaitteita ja yleisvalaisimia aiempaa energiatehokkaammilla malleilla. Lisäksi Tokmannin myymälöissä käytetään vain uusiutuvaa sähköä. Järvenpään Tokmannilla osa myymälän käyttämästä sähköstä tuotetaan rakennuksen katolla sijaitsevien aurinkopaneelien avulla.
 


Järvenpään Tokmannin ruokaosastolla on myynnissä yli 10 000 päivittäistavaratuotetta. Myymälä tarjoaa nyt lähes 500 uutta tuotetta, kuten aiempaa enemmän kalaa, kanaa, vihanneksia ja kasvisruokia, leikkeleitä ja jauhelihoja.

Yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista Tokmanni-myymälöistä

Vuonna 2006 avattu Järvenpään Tokmanni on yksi Suomen suurimmista ja valikoimiltaan monipuolisimmista Tokmanni-myymälöistä. Kattavien ruokavalikoimiensa ohella myymälä tarjoaa laajan valikoiman erityisesti kauneuteen, terveyteen ja hyvinvointiin sekä kodin sisustukseen, siivoukseen ja kunnostukseen liittyviä tuotteita. Myynnissä on myös runsaasti vaatteita ja asusteita sekä kodin käyttötavaroita ja vapaa-ajan tuotteita, kuten liikuntavälineitä ja kodintekniikan ja viihteen tuotteita.

– Myös esimerkiksi kukat ja kasvit sekä erilaiset pihaan ja puutarhaan liittyvät välineet ovat erittäin tärkeässä roolissa Tokmannin tuotevalikoimissa. Järvenpään Tokmannilla myymme niitä erityisesti myymälän yhteydessä olevassa, erittäin tilavassa puutarhamyymälässä, Korolainen kertoo.

Noin 50 työntekijää työllistävä Tokmanni palvelee asiakkaitaan myymäläpäällikkö Sanna Viidan johdolla laajoin aukioloajoin, maanantaista lauantaihin klo 8–21 ja sunnuntaisin klo 10–20. Myymälän osoite on Helsingintie 43, 04430 Järvenpää.

Tokmanni huolehtii turvallisuudesta monin tavoin

Tokmanni kiinnittää erityistä huomiota turvalliseen asiointiin. Asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuudesta huolehditaan esimerkiksi kassoille asennetuilla pisarasuojilla, tarjoamalla käsidesiä myymälävierailun ajaksi sekä muistuttamalla turvaväleistä julistein ja kuulutuksin. Lisäksi sekä henkilökuntaa että asiakkaita suositellaan käyttämään kasvosuojaimia. Lisätietoa Tokmannin koronapandemiaan liittyvistä turvallisuustoimenpiteistä löytyy Tokmannin verkkosivuilta www.tokmanni.fi/koronavirus.Järvenpään Tokmannilla on ruokaosaston uudistusten valmistumisen kunniaksi erikoistarjouksia torstaista sunnuntaihin 4.–7.3.2021. Koronatilanteen vuoksi myymälässä ei ole avajaisjuhlallisuuksia eikä siellä jaeta Tokmannin yllätysämpäreitä.


TOKMANNI


Lisätietoja:


Matti Korolainen
kaupallinen johtaja

puh. 020 728 5650
matti.korolainen(at)tokmanni.fi


Harri Koponen
kauppapaikka- ja konseptijohtaja

puh. 020 728 6030
harri.koponen(at)tokmanni.fi


Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö

puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi



Puhelun hinta 020 7 -alkuiseen yritysnumeroon kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta soitettaessa on 0,0835 €/min + 0,1669 €/min (sis. alv. 24 %). Ulkomailta soitettaessa veloitetaan ulkomaanpuhelumaksu.


Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 4 000 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2020 Tokmannin liikevaihto oli 1 073,2 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.