Konkreettiset tavoitteet ohjaavat Tokmannin vastuullisuuden kehittämistä

Report this content

Tokmanni        Lehdistötiedote        16.7.2021 klo 11.00


 

Tokmannin vastuullisuus syntyy koko henkilöstön voimin tehdyistä konkreettisista, arkisista teoista, joita seurataan ja kehitetään yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Työtä ohjaa päivitetty vastuullisuusstrategia.

Vastuullinen toiminta on Tokmannille strateginen valinta. Tokmannin uusi strategia julkistettiin keväällä 2021, ja sen perusteella myös vastuullisuutta kehitetään valitun suunnan mukaisesti.

– Kun toimimme vastuullisesti, voimme hyödyntää vastuullisuustyön mahdollisuudet ja minimoida riskit, kertoo Tokmannin vastuullisuuspäällikkö Emilia Koski.

– Samalla voimme parantaa asiakastyytyväisyyttä ja työnantajamielikuvaa sekä kasvattaa liiketoimintaa.

Neljä vastuullisuusteemaa

Tokmannin vastuullisuusstrategiaa on nyt hiottu entistäkin terävämmäksi.

– Strategiaa on tarkennettu ja päivitetty monista kohdista. Erityisen iloinen olen siitä, että meillä on vuoteen 2025 asti määritetty konkreettiset ja kunnianhimoiset tavoitteet toiminnan mittaamiseksi ja kehittämiseksi, Emilia kertoo.

Tokmannin vastuullisuustyö perustuu neljään eri teemaan: Tuotteet ja hankintaketju, ilmasto, ihmiset ja rehti liiketoiminta. Koska liiketoiminta keskittyy tuotteiden myymiseen, yksi tärkeimmistä ja kriittisistä onnistumisen kohteista on tuotteiden ja hankintaketjun vastuullisuuden kehittäminen.

– Tokmanni tarjoaa asiakkailleen arjessa tarpeellisia käyttötuotteita. Suorien, omien tuotehankintojen kautta voimme ostaa tuotteita valikoimiimme halvemmalla, saada säästöä toimitusketjussa sekä vaikuttaa tuotteiden valmistusolosuhteisiin.

– Valikoimamme on laaja, monipuolinen ja jatkuvasti kasvava, joten on tärkeää, että tuotteet ovat vastuullisesti tuotettuja ja hankittuja. Olemme linjanneet, että esimerkiksi kaikki hankkimamme omien tuotemerkkiemme puuvilla on vastuullisesti tuotettua vuoteen 2024 mennessä. Jatkossa pyrimme myös lisäämään vastuullisuusmerkittyjen, sertifioitujen tuotteiden määrää valikoimissamme. Eri sertifioinnit ja vastuullisuusmerkinnät auttavat meitä siinä, että esimerkiksi luonnon monimuotoisuus sekä ihmisoikeuskysymykset huomioidaan valikoimassamme paremmin.

Monet eri sidosryhmät vaativat vastuullisuutta

Kaupan ala näkyy yhteiskunnassa monipuolisesti ja laajasti. Ala on lähellä kuluttajia ja voi siten vaikuttaa jokapäiväisiin vastuullisempiin valintoihin nopeasti ja konkreettisesti.

– Asiakkaille vastuullisuusasiat ovat entistä tärkeämpiä. Tuomme vastuullisuustyömme heille näkyväksi esimerkiksi tuotetiedoissa näkyvillä vastuullisuussertifikaateilla ja kerromme vastuullisuusasioista jatkossa laajemmin eri kanavissa, esimerkiksi Tokmannin Tarjoussanomissa.

– Myös henkilöstö haluaa työskennellä yrityksessä, joka pitää työntekijöistään huolta, ja sijoittajat ovat kiinnostuneita vastuullisuuskysymyksistä esimerkiksi riskienhallinnan, lainsäädännön kehityksen sekä vastuullisuuden tuomien liiketoimintamahdollisuuksien näkökulmasta.

– Meidän tulee jatkuvasti kehittää toimintaamme, jotta pysymme kilpailussa mukana. Vastuullisuustyö on meille tietoinen valinta, Emilia lisää.

Hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä 

Vastuullisuus ja halpakaupan tehokas ja ketterä toiminta sopivat Emilian mielestä hyvin yhteen.

– Esimerkiksi Tokmannin käyttämät aurinkopaneelit myymälöiden sekä logistiikkakeskuksen katolla lisäävät uusiutuvan energian tuotantoa ja käyttöä. Myymälöiden energiatehokkuusteot puolestaan säästävät energiaa ja siten myös kustannuksia.

Tokmannin tavoitteena on olla oman toimintansa osalta hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä.

– Ilmastotyötämme ohjaavat myös Pariisin ilmastosopimuksen mukaiset hyväksytyt tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet, Emilia kertoo. 

Kaikkien kauppa

Tokmanni on kaikkien kauppa niin henkilöstönsä kuin asiakkaidensa näkökulmasta.

– Tokmannilla työskentelee monimuotoinen joukko erilaisia ihmisiä niin myymälöissä, varastolla kuin hallinnossakin. Moni nuori löytää meiltä ensimmäisen kosketuksen työelämään, ja toisessa päässä teemme hartiavoimin töitä sen eteen, että meillä pysytään töissä pitkän työuran loppupuolella eläkeikään saakka. Tämä tarkoittaa toisinaan esimerkiksi muutoksia työnkuviin.

– Huolehdimme henkilöstömme lisäksi myös ympäröivästä yhteiskunnastamme. Esimerkiksi pitkäaikaisen kumppanimme Suomen Punaisen Ristin kanssa tehtävässä hyväntekeväisyystyössä tuemme yksinäisiä ihmisiä ja senioreita SPR:n paikallisen Ystävä-toiminnan kautta.

Vastuullisuusstrategiaan on linjattu neljäntenä teemana rehti liiketoiminta, joka tarkoittaa, että Tokmanni toimii lainsäädäntöä ja eettisiä ohjeistuksia noudattaen ja on vastuullinen halpakauppa myös tulevaisuudessa. 

– Tämän vuoksi kannamme kortemme kekoon myös esimerkiksi erilaissa tutkimushankkeissa. Aalto-yliopiston johtamassa FINIX-hankkeessa rakennamme yhdessä tutkijoiden kanssa työkalua vaateteollisuuden toimitusketjun läpinäkyvyyden kehittämiseksi. Näin ymmärryksemme kasvaa hankintaketjun jäljitettävyyden lisäksi vaatteiden materiaaleista ja siten myös tulevaisuuden kiertotaloutta tukevista liiketoimintamalleista, Emilia kertoo.
 

Lue lisää Tokmannin vastuullisuustyöstä Tokmannin verkkosivuilta https://ir.tokmanni.fi/fi/vastuullisuus.

 

TOKMANNI

Lisätietoja:

Emilia Koski
vastuullisuuspäällikkö
puh. 020 728 6529
emilia.koski(at)tokmanni.fi

Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö
puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi

 

Puhelun hinta 020 7 -alkuiseen yritysnumeroon kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta soitettaessa on 0,0835 €/min + 0,1669 €/min (sis. alv. 24 %). Ulkomailta soitettaessa veloitetaan ulkomaanpuhelumaksu.

Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 4 000 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2020 Tokmannin liikevaihto oli 1 073,2 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.