Tokmanni avaa myymälän laajennettuna ja uudistettuna Turengissa – Valikoimat kasvavat ja asiointikokemus paranee

Report this content

Tokmanni     Lehdistötiedote     29.3.2019 klo 15.00

Tokmannin myymlkuva

Tokmanni avaa myymälänsä laajennettuna ja uudistettuna Turengissa torstaina 4.4.2019 klo 8.00. Laajennuksen myötä myymälän tuotevalikoima kasvaa noin tuhannella tuotteella. Myymäläuudistuksilla tavoitellaan erityisesti miellyttävämpää asiointikokemusta. Turengin Tokmannin avajaisissa on halpakauppaketjulle tuttuun tapaan sekä avajaistarjouksia että tuotelahjoja sisältäviä yllätysämpäreitä.

Uudistetussa myymälässään Tokmanni tarjoaa huomattavasti aiempaa enemmän esimerkiksi kodin kunnostukseen, sisustamiseen ja vapaa-aikaan liittyviä tuotteita. Myynnissä on runsaasti myös muun muassa kuivaelintarvikkeita sekä pukeutumiseen, siivoukseen, kauneuteen, terveyteen, hyvinvointiin ja kodintekniikkaan liittyviä tuotteita.

Turengin Tokmannilla on pienelektroniikkaromun kierrätys- ja Tokmannin verkkokaupan noutopiste sekä piha- ja puutarhatuotteita käsittävä puutarhamyymälä. Jatkossa myymälässä myydään myös Veikkauksen pelejä.

Miellyttävää ja modernia asiointikokemusta tukevat avarat kulkureitit, kattavat opasteet ja energiatehokas led-valaistus. Lisäksi tuotteiden ja tuoteryhmien sijoittelua on uudistettu ja myymälään on palkattu muutama uusi työntekijä. Yhteensä myymälässä palvelee myymäläpäällikkö Hannele Kemppi mukaan lukien noin 18 työntekijää.

Laajennuksen myötä Turengin Tokmannin myyntipinta-ala kasvaa olennaisesti, noin 2 650 neliömetristä noin 3 700 neliömetriin eli noin 1 050 neliömetriä.

– Laajennuksen ja muiden myymäläuudistusten ansiosta vastaamme entistäkin paremmin asiakkaidemme odotuksiin. Turengin Tokmannilla on jatkossa paitsi aiempaa enemmän henkilökuntaa ja ostettavaa, myös selvästi miellyttävämpää tehdä ostoksia, Tokmannin myynti- ja markkinointijohtaja Mathias Kivikoski kertoo.

Avajaisviikon torstaista sunnuntaihin Turengin Tokmannilla on paljon avajaistarjouksia. Tokmannille tuttuun tapaan myymäläavajaisissa jaetaan tuotelahjoja sisältäviä yllätysämpäreitä ilmaiseksi. Turengissa yllätysämpäreitä jaetaan 500 kappaletta avajaisaamun nopeimmille asiakkaille.

Myymälä on avoinna avajaisista lähtien arkisin klo 8–21, lauantaisin klo 8–20 sekä sunnuntaisin klo 10–19. Myymälän osoite on Sokeriportti 1, 14200 Turenki.


Tokmannin myymäläverkosto kasvaa ja uudistuu jatkossakin 

Tokmannin tavoitteena on kasvattaa myymäläverkostonsa yli 200 myymälään ja lisätä vuosittain uuden myyntipinta-alan määrää nettomääräisesti laskettuna noin 12 000 neliömetrillä, mikä tarkoittaa noin viittä uutta tai uudelleensijoitettua myymälää. Turengin myymälän avajaisten aikaan Tokmannilla on 188 myymälää eri puolilla Suomea.

Kuluvan vuoden ensimmäinen puolisko on Tokmannille erittäin vilkas, sillä Turengin Tokmannin laajentamisen ja uudistamisen ohella halpakauppaketju uudistaa myymälänsä Kajaanin Kehräämöntiellä, avaa uuden myymälän Tampereen Tesomalle sekä muuttaa uusiin liiketiloihin Hangossa ja Juuassa. Lisäksi huhtikuun loppuun mennessä Tokmanni on avannut kahdeksan viime vuoden loppupuolella ostamaansa Ale-Makasiini-ketjumyymälää Tokmanni-ketjunimen alla. Lähitulevaisuudessa myös tämän vuoden alussa Tokmannin haltuun liitetyt Säästökuoppa-myymälä Sodankylässä ja TEX-myymälä Kemijärvellä tullaan avaamaan Tokmanni-brändin alla. 

Jo aiemmin keväällä Tokmanni avasi Rovaniemen keskustassa palvelleen TEX-ketjumyymälän Tokmanni-brändinimellä. Lisäksi maaliskuun puolivälissä Tokmanni keskitti kaikki Siilinjärven myymälätoimintonsa paikkakunnalla jo pitkään palvelleeseen Tokmannin myymälään sulkemalla eri liiketilassa toimineen Ale-Makasiini-myymälän. 

Syksyn aikana Tokmanni tulee laajentamaan myymäläverkostoaan kahdelle uudelle paikkakunnalle, Vääksyyn ja Virroille.¹) 

¹) https://ir.tokmanni.fi/fi/investors/tokmanni-as-an-investment/new_stores


TOKMANNI


Lisätietoja:


Mathias Kivikoski
myynti- ja markkinointijohtaja

puh. 020 728 6045
mathias.kivikoski(at)tokmanni.fi


Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö

puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi


Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 3 600 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2018 Tokmannin liikevaihto oli 870,4 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle. 

Avainsanat: