Tokmanni säilytti erittäin hyvän luokituksensa kansainvälisessä CDP-ilmastoarvioinnissa

Report this content

Tokmanni     Lehdistötiedote     7.12.2021 klo 15.15

Ilmastopäästöjen vähentäminen on yksi Tokmannin tärkeimmistä yritysvastuun alueista. Yhtiö on muun muassa asennuttanut uusiutuvaa, päästötöntä sähköä tuottavia aurinkovoimaloita jo yli 50:een eri puolilla Suomea sijaitsevaan myymäläänsä ja Mäntsälässä sijaitsevaan hallinto- ja logistiikkakeskukseensa. Kuva: Solarigo Systems Oy

Tokmanni on yltänyt toistamiseen kolmanneksi parhaaseen luokitukseen, B, yritysten ilmastotoimia ja ympäristöraportointia arvioivan CDP-järjestön (entisen Carbon Disclosure Projectin) tuoreessa, kansainvälisessä Climate Chance -ilmastoarvioinnissa. Arvio kertoo ilmastonmuutokseen liittyvän vastuullisuustyön säilyneen Tokmannilla erittäin hyvällä tasolla. Merkittävä syy luokituksen säilymiseen viime vuoden tasolla on arviointikriteerien tiukentuminen.

Tokmannin yltäminen ilmastoarvioinnin Management-tason luokitukseen B osoittaa, että Tokmanni ottaa yhä paremmin huomioon ilmastonmuutoksen tuomat riskit ja mahdollisuudet sekä tekee aktiivisesti toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi, ilmastoriskien torjumiseksi ja vähähiilisen talouden kehittämiseksi.

– Otamme ilmastonmuutoksen vakavasti, ja ilmastopäästöjen vähentäminen on yksi Tokmannin tärkeimmistä yritysvastuun alueista. On hienoa huomata, että konkreettiset panostustemme ilmastonmuutoksen hillitsemisessä näkyvät jälleen myös CDP-järjestön ilmastoarvioinnissa, jossa ylsimme jo toistamiseen kolmanneksi parhaaseen luokitukseen. Vielä kaksi vuotta sitten luokituksemme oli viidenneksi paras, Tokmannin henkilöstöstä ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Sirpa Huuskonen kertoo.

CDP on kansalaisjärjestöjen vuonna 2000 perustama riippumaton maailmanlaajuinen järjestö, joka arvioi vuosittain yritysten ympäristötyötä ja jakaa ne luokituksiin A–D-. Arviot perustuvat raportoinnin laajuuteen, ympäristöriskien tunnistamiseen ja hallintaan sekä ympäristöjohtajuuteen liittyvien parhaiden käytäntöjen noudattamiseen. CDP jaottelee yritykset hyväksyttyjen luokitusten perusteella tasoihin Leadership (A ja A-), Management (B ja B-), Awareness (C ja C-) ja Disclosure (D ja D-).

Tokmanni pyrkii vähentämään hiilidioksidipäästöjä esimerkiksi optimoimalla tuotteidensa kuljetusreittejä ja panostamalla aurinkoenergiaan ja led-valaistukseen. Lisäksi se kannustaa tavarantoimittajiaan asettamaan Science Based Targets -aloitteen (SBTi) virallisesti hyväksymät ilmastotavoitteet. Vastaavat tavoitteet se asetti itselleen yhtenä maailman edelläkävijöistä vuonna 2020.

Kansainvälisesti tunnustettua ilmastotyötä

Tokmanni on aktiivisesti mukana ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja pitää toimintansa vaikutusten tarkastelua laajasti ja luotettavasti erittäin tärkeänä. CDP:n Climate Change -ilmastoarviointiin osallistumisen ohella Tokmanni esimerkiksi raportoi kansainvälisen Task Force on Climate-related Financial Disclosures (TCFD) -raportointisuosituksen mukaisesti siitä, miten se on varautunut ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin riskeihin ja mahdollisuuksiin.

Esimerkiksi vuonna 2020 Tokmanni otti merkittävän askeleen ilmastotyössään asettamalla yhtenä maailman edelläkävijöistä tieteeseen perustuvat, Science Based Targets -aloitteen (SBTi) virallisesti hyväksymät kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Pariisin ilmastosopimukseen perustuvissa tavoitteissaan Tokmanni tukee Business Ambition for 1.5 °C -kampanjaa ja sitoutuu rajoittamaan maapallon lämpötilan nousun korkeintaan 1,5 celsiusasteeseen omassa toiminnassaan. Sitoumus on merkittävä, sillä puolentoista celsiusasteen tavoite on Science Based Targets -aloitteessa asetetuista tavoitteista kaikkein kunnianhimoisin.

Vuonna 2021 Tokmanni on kannustanut tavarantoimittajiaan asettamaan Science Based Targets -aloitteen (SBTi) virallisesti hyväksymät ilmastotavoitteet. Lisäksi maaliskuussa 2021 Tokmanni kertoi pyrkivänsä hiilineutraaliksi oman toimintansa osalta vuonna 2025. Hieman myöhemmin, toukokuussa 2021, Tokmannin ilmastotyö sai tunnustusta talouslehti Financial Timesilta. Lehti listasi 300 eurooppalaista yritystä, jotka ovat vähentäneet ilmastopäästöjään liikevaihdon kasvuun suhteutettuna eniten vuosien 2014 ja 2019 aikana. Sijalle 33 listattu Tokmanni arvioitiin Suomen yrityksistä kolmanneksi parhaaksi ja suomalaisista kaupan alan yrityksistä kaikkein parhaaksi.

Erityishuomio oman toiminnan suorissa ilmastovaikutuksissa

Tokmanni kiinnittää erityistä huomiota oman toimintansa suoriin ilmastovaikutuksiin. Se panostaa muun muassa uusiutuvaan energiaan asennuttamalla aurinkovoimaloita myymälöihinsä ja ostamalla vain uusiutuvaa sähköä. Tällä hetkellä jo yli 50:ssä eli yli joka neljännessä Tokmannin toimipisteessä on päästötöntä energiaa tuottava oma aurinkovoimala. Esimerkiksi vuonna 2021 aurinkovoimalan sai 13 Tokmanni-myymälää.

– Haluamme jatkossakin tehdä fiksuja, hiilidioksidipäästöjämme vähentäviä energiavalintoja. Päästötöntä aurinkosähköä tuottaviin aurinkovoimaloihin panostamisen ohella hankimme esimerkiksi uusiutuvan energian sertifikaatteja, tehostamme energiankulutustamme muun muassa led-valaistuksen avulla, optimoimme tuotteidemme kuljetusreittejä sekä kompensoimme lentomatkustamisen päästöt, Huuskonen kertoo.

– Samaan aikaan kannustamme asiakkaitamme edistämään materiaalien uusiokäyttöä esimerkiksi pienelektroniikkaromun kierrätyspisteiden avulla. Jatkossa myymälöidemme yhteydestä tulee löytymään nykyistä enemmän esimerkiksi sähkö- ja ladattavien hybridiautojen latauspisteitä, hän lisää.


Lue lisää Tokmannin vastuullisuustyöstä osoitteesta ir.tokmanni.fi/fi/vastuullisuus.


TOKMANNI


Lisätietoja:


Sirpa Huuskonen
johtaja, henkilöstö ja vastuullisuus

puh. 020 728 6520
sirpa.huuskonen(at)tokmanni.fi


Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö

puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi


Puhelun hinta 020 7 -alkuiseen yritysnumeroon kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta soitettaessa on 0,0835 €/min + 0,1669 €/min (sis. alv. 24 %). Ulkomailta soitettaessa veloitetaan ulkomaanpuhelumaksu.


Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 4 000 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2020 Tokmannin liikevaihto oli 1 073,2 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.