• news.cision.com/
  • Tokmanni Group Oyj/
  • Tokmanni uudistaa myymälöitään useilla paikkakunnilla – Esimerkiksi Loviisan Vanhakylän Tokmanni on saanut tiloihinsa apteekin

Tokmanni uudistaa myymälöitään useilla paikkakunnilla – Esimerkiksi Loviisan Vanhakylän Tokmanni on saanut tiloihinsa apteekin

Report this content

Tokmanni     Lehdistötiedote     4.3.2021 klo 17.35

Kuluvan vuoden alkupuoliskolla merkittäviä uudistuksia on koettu jo Tokmannin myymälöissä Hämeenlinnan Tiiriössä, Loviisan Vanhakylässä ja Järvenpäässä. Kevään aikana uudistusvuorossa ovat vielä Tokmannit Raisiossa ja Mäntsälässä. Uudistusten myötä Tokmanni vastaa asiakkaidensa toiveisiin entistäkin paremmin.

Raisiossa Tokmanni laajentaa myyntipinta-alaltaan noin 2 400 neliömetrin kokoista myymäläänsä noin 300 neliömetrillä noin 2 700 neliömetrin laajuiseksi. Laajennuksen myötä Tokmannin tuotetarjonta kasvaa esimerkiksi kuntoilutuotteilla, leluilla ja elintarvikkeilla. Laajennustöiden yhteydessä Tokmanni parantaa asiakaskokemusta myymälässään myös uudistamalla erityisesti tuoteryhmien sijoittelua ja asiakasopasteita. Raision Tokmannin laajennus- ja uudistyöt käynnistyivät helmikuussa ja niiden arvioidaan valmistuvan maaliskuussa.

Mäntsälässä Tokmanni toteuttaa laajan myymäläuudistuksen, jossa parannetaan esimerkiksi tuotteiden ja tuoteryhmien sijoittelua ja asiakasopasteita. Samassa yhteydessä myymälän elintarvikeosastoa uudistetaan aiempaa viihtyisämmäksi ja monipuolisemmaksi. Lisäksi myymälä saa nykyistä keskeisemmän pääsisäänkäynnin ja uuden myyntialueen ajankohtaisille kausituotteilleen. Myymälän pinta-ala kasvaa uuden, katetun puutarhamyymälän myötä noin 300 neliömetrillä. Tokmannin tavoitteena on, että myymälän helmikuussa käynnistyneet uudistyöt valmistuvat toukokuun loppupuolella.


Järvenpään Tokmannin juuri uudistetulla ruokaosastolla on esimerkiksi aiempaa monipuolisempi tuotevalikoima ja oma paistopiste.

Järvenpäässä Tokmanni on uudistanut myymälänsä ruokaosaston. Sekä kuiva- että tuore-elintarvikkeita myyvä Tokmanni-myymälä on saanut ruokaosastolleen muun muassa paistopisteen ja lisää tuotetarjonta. Lisäksi esimerkiksi ruokaosaston tuotteiden ja tuoteryhmien sijoittelua on uudistettu asiakaskokemusten parantamiseksi. Helmikuussa käynnistyneet uudistustyöt valmistuivat maaliskuun alussa. Myöhemmin tänä vuonna Tokmanni tulee laajentamaan myös myymälänsä yhteydessä palvelevaa puutarhamyymäläänsä ja sen tuotetarjontaa. Myymälän hieman yli 4 900 neliömetrin laajuinen myyntipinta-ala säilyy uudistusten myötä lähes ennallaan.


Vanhakylän Tokmanni on uudistunut ja saanut tiloihinsa muun muassa sivuapteekin.

Loviisan Vanhakylässä palvelevaa Tokmanni on kokenut halpakauppaketjun uusimman myymäläkonseptin mukaisia uudistuksia. Samalla myymälän sekä kuiva- että tuore-elintarvikkeita sisältävä ruokaosasto on saanut aiempaa enemmän myyntitilaa ja tuotetarjontaa. Myymälä on saanut tiloihinsa myös sivuapteekin. Apteekkitoimintaa harjoittava Loviisan Kruunu-Apteekki on saanut käyttöönsä noin 50 neliömetrin laajuisen alueen liiketilasta, joka on aiemmin ollut Tokmannin käytössä. Muutoin Tokmannin myymälän myyntipinta-ala on säilynyt entisellään ja on hieman yli 3 100 neliömetriä. Tammikuussa alkaneet uudistustyöt valmistuivat helmikuun loppupuolella, ja Vanhakylän alueen palvelutarjontaa entisestään parantanut apteekki avasi ovensa asiakkailleen torstaina 25. helmikuuta.

Myös Hämeenlinnan Tiiriössä Tokmanni on uudistettu halpakauppaketjun uusimman, helppoa ja nopeaa asiointikokemusta korostavan myymälänkonseptin mukaisesti. Myymälä on saanut muun muassa uudistetun hyllyjärjestyksen, uusia opasteita sekä aiempaa enemmän myyntitilaa sesonkituotteilla ja sisätiloissa myytäville kasveille ja puutarhatuotteille. Samalla niiden sekä erilaisten kauneuteen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien tuotteiden valikoimia on täydennetty. Myyntipinta-alaa myymälässä on jatkossakin noin 2 750 neliömetriä. Tammikuussa alkaneet uudistustyöt valmistuivat helmikuun puolivälissä.

– Haluamme palvella asiakkaitamme yhä paremmin monipuolisilla valikoimilla ja halvoilla hinnoilla. Uudistamalla myymälöitämme säännöllisesti huolehdimme muun muassa siitä, että ostosten tekeminen myymälöissämme on helppoa ja viihtyisää. Samalla kiinnitämme runsaasti huomiota myös myymälähenkilökuntamme työn sujuvoittamiseen, Tokmannin kauppapaikka- ja konseptijohtaja Harri Koponen kertoo.

– Esimerkiksi Vanhakylässä olemme erittäin iloisia siitä, että voimme merkittävästi parantaa alueen asiakkaiden palvelua käynnistämällä myymälässämme yhteistyön Loviisan Kruunu-Apteekin kanssa, hän iloitsee.
Kaikki yllä mainitut Tokmanni-myymälät palvelevat tai palvelivat asiakkaitaan myös uudistustöiden ajan.


Luettelo Tokmannin myymäläverkoston merkittävimmistä muutoksista vuosilta 2016–2020 ja lähitulevaisuuden jo julkaistuista muutoksista löytyy osoitteesta ir.tokmanni.fi/fi/sijoittajat/tokmanni-sijoituskohteena/uudet-myymalat.



TOKMANNI


Lisätietoja:


Harri Koponen
kauppapaikka- ja konseptijohtaja

puh. 020 728 6030
harri.koponen(at)tokmanni.fi


Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö

puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi



Puhelun hinta 020 7 -alkuiseen yritysnumeroon kiinteästä verkosta tai matkapuhelimesta soitettaessa on 0,0835 €/min + 0,1669 €/min (sis. alv. 24 %). Ulkomailta soitettaessa veloitetaan ulkomaanpuhelumaksu.



Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 4 000 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2020 Tokmannin liikevaihto oli 1 073,2 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.