Uusi Tokmanni Auraan – Tokmannin myymäläverkosto Varsinais-Suomen alueella vahvistuu entisestään

Report this content

Tokmanni     Lehdistötiedote     4.5.2020 klo 12.55

Suomen suurin halpakauppaketju Tokmanni laajentaa myymäläverkostoaan jälleen uudelle paikkakunnalle avaamalla uuden myymälän Aurassa torstaina 7.5.2020 klo 8.00. Myymälässä huolehditaan turvallisesta asiointikokemuksesta lukuisin tavoin, ja esimerkiksi avajaisjuhlallisuuksia ei järjestetä eikä yllätysämpäreitä jaeta.

Uusin Tokmanni sijaitsee erittäin keskeisellä liikepaikalla Auran keskustassa. Myymälässä on tarjolla monipuolisesti erityisesti kauneuteen, terveyteen ja hyvinvointiin, kodin sisustukseen, siivoukseen, sesonkeihin sekä pihaan ja puutarhaan liittyviä tuotteita. Myynnissä on myös esimerkiksi vaatteita, jalkineita ja asusteita, kuivaelintarvikkeita, työkaluja sekä vapaa-ajan, kodintekniikan ja viihteen tuotteita.

Myyntipinta-alaltaan noin 1 950 neliömetrin kokoinen myymälä on suunniteltu Tokmannin uusimman, helppoa ja miellyttävää asiointikokemusta korostavan myymäläkonseptin mukaisesti. Esimerkiksi kulkureitit ovat avaria, opasteet kattavia ja tuotealueet sijoitettu selkeisiin kokonaisuuksiin.

Auran Tokmannilla on myös erillinen puutarhamyymälä, energiatehokas led-valaistus sekä asiakkaiden käyttöön tarkoitettu pienelektroniikkaromun kierrätys- ja Tokmannin verkkokauppatilausten noutopiste. Lisäksi Tokmannin poikkeustilanteeseen kehittämä Soita ja nouda -tilauspalvelu riskiryhmiin kuuluville asiakkaille on käytössä muiden Tokmanni-myymälöiden tavoin Aurassa.

Auran myymälän myötä Tokmannin myymäläverkosto Varsinais-Suomen alueella vahvistuu 20 myymälän laajuiseksi.

Olemme erittäin tyytyväisiä voidessamme laajentaa halpakauppaketjuamme Auraan. Uskomme uuden Tokmannin täydentävän hienosti Auran palvelutarjontaa ja miellyttävän kunnan ja sen lähikuntien asukkaita, Tokmannin myynti- ja markkinointijohtaja Mathias Kivikoski kertoo.

Auran Tokmanni työllistää 14 kaupan alan ammattilaista. Asiakkaita palvellaan myymäläpäällikkö Aleksi Samstenin johdolla arkisin klo 8–20, lauantaisin klo 8–18 ja sunnuntaisin klo 10–16. Myymälän osoite on Huuskantie 19, 21380 Aura.

Tokmanni kiinnittää huomiota turvalliseen asiointikokemukseen myös uudessa myymälässään. Asiakkaiden ja henkilökunnan turvallisuudesta huolehditaan Auran Tokmannilla esimerkiksi tarjoamalla käsidesiä myymälävierailun ajaksi, muistuttamalla turvaväleistä julistein ja kuulutuksin sekä tarvittaessa rajoittamalla asiakkaiden määrää myymälässä. Lisäksi ensimmäisenä aukiolopäivänä asiakkaat saavat halutessaan käyttöönsä käsineet myymälässä asioinnin ajaksi. Aurassa on Tokmannille tuttujen viikkotarjousten ohella avajaistarjouksia avajaisaamusta viikon loppuun saakka. Myymälässä ei järjestetä avajaisjuhlallisuuksia eikä jaeta yllätysämpäreitä.



TOKMANNI



Lisätietoja:


Mathias Kivikoski
myynti- ja markkinointijohtaja 


puh. 020 728 6045
mathias.kivikoski(at)tokmanni.fi



Harri Koponen
kauppapaikka- ja konseptijohtaja  


puh. 020 728 6030
harri.koponen(at)tokmanni.fi



Maarit Mikkonen
sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö


puh. 040 562 2282
maarit.mikkonen(at)tokmanni.fi



Tokmanni on Suomen suurin halpakauppaketju. Noin 3 700 tokmannilaista helpottaa ihmisten arkea ja juhlaa tarjoamalla monipuolisen ja ajankohtaisen valikoiman kotimaisia ja kansainvälisiä merkkituotteita sekä muita laadukkaita tuotteita aina edulliseen hintaan. Lähes 200:n eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälänsä ja verkkokauppansa ansiosta Tokmanni on aina lähellä palvelemassa ihmisiä. Vuonna 2019 Tokmannin liikevaihto oli 944,3 miljoonaa euroa. Tokmannin osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.

Tilaa

Multimedia

Multimedia