Harmaa talous 2012 -julkaisu kertoo harmaan talouden tilasta Suomessa

Report this content

Verohallinnon uudessa harmaan talouden tilannekuvassa esitellään muun muassa keskeisimmät harmaan talouden harjoittamista ennustavat seikat.

Verohallinnon Harmaan talouden selvitysyksikkö julkaisee vuosittain tilannekatsauksen, jossa tarkastellaan ajankohtaisia harmaaseen talouteen ja sen torjuntaan liittyviä aiheita. Tämänvuotisessa julkaisussa käsitellään seuraavia harmaan talouden teemoja:

  • Laajuus
    Vaikka valtaosassa harmaasta taloudesta on kyse verovelvoitteiden laiminlyönnistä, ilmiöön törmäävät myös muut viranomaiset. Harmaa talous heikentää esimerkiksi eläke- ja työttömyysvakuutusmaksujen kertymistä ja sitä kautta työntekijöiden sosiaaliturvaa.
  • Mittaaminen
    Harmaan talouden selvitysyksikkö etsii mittareita, joilla harmaan talouden määrää ja kehitystä voitaisiin paremmin arvioida. Selvityksissä on havaittu, että harmaata taloutta ennustavat esimerkiksi verotuksen ilmoituspuutteet, elinkeinotoiminnan verovelat sekä yritysten ryvästyminen.
  • Torjunta
    Harmaan talouden torjunnassa pyritään siihen, että tekojen taloudellinen hyöty olisi vähäinen, kiinnijäämisriski korkea ja hallinnolliset tai rikosoikeudelliset seuraamukset teosta riittävän ankaria. Näihin tavoitteisiin on pyritty viimeaikaisilla lainsäädäntömuutoksilla, joita ovat esimerkiksi rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus, laki veronumerosta ja veronumerorekisteristä sekä tilaajavastuulaki.
  • Keskeisin haaste
    Yksi harmaan talouden keskeisimmistä riskialueista on ulkomaisen yritystoiminnan verotus. Ulkomaisessa yritystoiminnassa suurin haaste on yritysten rekisteröitymättömyys Suomessa. Tämä hankaloittaa ulkomaisten yritysten ja työntekijöiden valvontaa sekä pienentää merkittävästi Suomen verotuloja.

Tutustu :Harmaa talous 2012
http://www.vero.fi/fi-FI/Tietoa_Verohallinnosta/Tiedotteet/Tietoa_harmaasta_taloudesta_Harmaa_talou(24893)

Harmaan talouden selvitysyksikkö julkaisee myös asiantuntijakirjoituksia, joissa arvioidaan esimerkiksi tietyn toimialan harmaan talouden laajuutta ja toimintatapoja. Asiantuntijakirjoitukset löytyvät kootusti osoitteesta
http://www.vero.fi/fi-FI/Tietoa_Verohallinnosta/Asiantuntijakirjoituksia_harmaasta_talou(21531)

Lisätietoja tiedotusvälineille:
johtaja Janne Marttinen, puh. 020 612 6066
apulaisjohtaja Marko Niemelä, puh. 020 612 6070

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Verohallinnon uudessa harmaan talouden tilannekuvassa esitellään muun muassa keskeisimmät harmaan talouden harjoittamista ennustavat seikat. Yksi harmaan talouden keskeisimmistä riskialueista on ulkomaisen yritystoiminnan verotus.
Tweettaa