Rakentamisilmoituksia koskeva poikkeusmenettely päättyy vuodenvaihteessa

Report this content

Rakentamisilmoituksia ei voi enää antaa puutteellisesti tammikuulta. Verohallinto on päättänyt, ettei kevennettyä menettelyä jatketa. 

Heinäkuussa voimaan astuneen menettelyn alkuvaiheessa yrityksillä oli mahdollisuus ilmoittaa vain osa rakentamisilmoituksen tiedoista. Tammikuusta lähtien yritysten on ilmoitettava kaikki pakolliset tiedot.

-       Puoli vuotta on mielestämme riittävä aika valmistautumiselle, varsinkin jos huomioidaan se, että ilmoitusmenettelyn mahdollistava lakiuudistus lykkääntyi melkein vuodella. Myös veronumeroon liittyvät virheet, joilla Suomen Yrittäjät perusteli jatkoaikaa, ovat pitkälti korjautuneet, perustelee ylitarkastaja Sari Wulff.

Jatkossa ilmoitettava enemmän tunnistetietoja

Urakkailmoituksia ei tammikuulta voi enää ilmoittaa esimerkiksi ilman ulkomaisen urakoitsijan yhteystietoja, eikä työntekijäilmoituksia ilman työnantajan yhteystietoja.

-       Osa työntekijään tai vuokratyönantajaan liittyvistä yhteystiedoista on ollut tähän mennessä vapaaehtoisia, mutta jatkossa vaaditaan enemmän tunnistetietoja. Myös urakkaan liittyvät laskutetut tai maksetut summat täytyy ilmoittaa kokonaisuudessaan, Wulff sanoo.

Tuloksia saatu jo nyt

Verohallinnon tietoon on uuden menettelyn kautta tullut tähän mennessä kymmeniä tuhansia epäselviä tapauksia. Selvitettävänä on esimerkiksi tapauksia ulkomaisten työntekijöiden ja yritysten verovelvollisuuksien muodostumisesta Suomeen. Vaikuttavuutta voidaan kokonaisuudessaan arvioida kuitenkin vasta sen jälkeen, kun kevennetty menettely päättyy ja valvonta pääsee kunnolla käyntiin.

Menettely halutaan sujuvaksi

Verohallinto panostaa neuvontaan ja yhteistyöhön, jotta ilmoitusmenettely saadaan sujuvaksi.

-       Virheelliset ja puutteelliset ilmoitukset ovat toki pienempi paha kuin ilmoittamatta jättäminen. Laiminlyöntimaksuja määrätään maltillisesti. Ensisijaisesti haluamme, että ilmoittaminen olisi sujuvaa ja pyrimme ohjaamaan ilmoitusvelvolliset toimimaan oikein, toteaa Wulff.

Lue lisää: vero.fi/rakentamisilmoitukset

Lisätietoja medialle: ylitarkastaja Sari Wulff p. 040 027 3171

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2013 tilitimme yli 50 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.
twitter.com/Verouutiset

Avainsanat:

Liitteet & linkit