Uusi verokortti putoaa pian postiluukusta

 

Viimeistään tammikuun puolessa välissä kotiin tuleva verokortti on voimassa helmikuun alusta lähtien.

Verohallinto lähettää ensi vuoden verokortin kaikille yli 15-vuotiaille. Uusi verokortti tulee voimaan helmikuun alusta. Vuoden 2014 verokortti on voimassa vielä tammikuussa 2015, mutta tulojen laskenta alkaa alusta.

Verokortti on yleensä sopiva

Automaattisesti 4,6 miljoonalle asiakkaalle kotiin tuleva verokortti käy usein sellaisenaan, eikä siihen tarvitse tehdä muutoksia. Veroprosentin perusteena olevat tulot ja vähennykset kannattaa kuitenkin tarkistaa.

Muutosverokortteja tehdään vuosittain noin 1,7 miljoonaa.

-       Verokorttia muutetaan joskus turhaankin. Pienet vaihtelut esimerkiksi palkassa eivät useinkaan juuri vaikuta veroprosenttiin, kertoo veroasiantuntija Pirjo Antinaho.

Verokorttiin voi tehdä muutoksia läpi vuoden. Verohallinto kannustaa tekemään kiireettömät muutokset vasta myöhemmin.

-       Näin välttyy helmikuuhun asti kestävältä ruuhkalta. Lisäksi joskus muutosten todellinen tarve on paremmin selvillä vasta vaikkapa syksyllä.

Muutosten kanssa kannattaa suunnata verkkoon

Uuden verokortin saa tarvittaessa helposti ja nopeasti osoitteesta vero.fi/verokortti.

-       Panostamme erityisesti verkkopalveluun, sillä haluamme tarjota asiakkaalle mahdollisimman vaivattoman tavan tilata muutosverokortti, Antinaho sanoo.

Muutosverokortin voi joko tulostaa tai tilata postitse kotiin tai suoraan työnantajalle. Tulostettu verokortti on heti käyttövalmis. Muutama vuosi sitten käyttöön tullut tulostusmahdollisuus on kasvattanut verkkoverokorttien suosiota.

Jo miltei puolet verokorttiasiakkaista tekee muutokset verkossa. Ruuhka-aikana vuodenvaihteen molemmin puolin verkkopalvelun valitsee 60 prosenttia muutoksentekijöistä.

Verohallinto palvelee verkossa monipuolisesti

Lisätietoja medialle antavat ylitarkastajat Kaj Hoffren (p. 020 612 5155) ja Sanna Rusula (p. 020 612 7548)

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2013 tilitimme yli 50 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.
twitter.com/Verouutiset

Avainsanat:

Yrityksestä

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2016 keräsimme 56,7 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.

Liitteet & linkit