Verkossa tehtyjen verokorttien määrä hurjassa kasvussa

Report this content

Verokortteja on tehty alkuvuonna verkossa ennätystahtiin. Yli 63 prosenttia kaikista verokorttiaan muuttaneista on suunnannut osoitteeseen vero.fi/verokortti.
Viime vuoteen verrattuna verkkoverokortit ovat tällä hetkellä lähes 20 prosenttiyksikön etumatkalla.

Jos tahti ja tilattujen verokorttien määrä pysyvät samana, tehdään tänä vuonna yli 200 000 verokorttia verkossa enemmän kuin 2013.

- Haluamme tarjota asiakkaille mahdollisimman vaivattoman tavan hoitaa verokorttiasioitaan ja siksi panostamme verkkopalveluumme. Kotiin tulevaan verokorttiin ei yleensä tarvitse tehdä muutoksia, paitsi jos esimerkiksi tulot tai elämäntilanne muuttuvat, kertoo viestintäpäällikkö Merja Kangas.
Myös ennakkoveroaan muuttavat ovat löytäneet verkon. Ennakkoveroja on voinut hakea ja muuttaa verkossa tämän vuoden alusta lähtien. Tähän mennessä mahdollisuuteen on tarttunut noin 20 prosenttia asiakkaista. Ennakkoveroja maksavat tyypillisesti esimerkiksi yrittäjät ja maanviljelijät.

Verokorttimuutokset onnistuvat näppärästi verkossa
Verohallinto on lähettänyt vuoden 2014 verokortin kaikille yli 15-vuotiaille. Tuoreet kortit tulevat voimaan 1. helmikuuta. Automaattisesti 4,6 miljoonalle asiakkaalle kotiin tuleva verokortti käy usein sellaisenaan, eikä siihen tarvitse tehdä muutoksia. Veroprosentin perusteena olevat tulot ja vähennykset kannattaa kuitenkin tarkistaa.
Onko elämäntilanne tai tulot muuttuneet? Kotiin tullut verokortti ei silloin ehkä ole sopiva. Uuden verokortin saa helposti ja nopeasti osoitteesta vero.fi/verokortti. Muutosverokortin voi joko tulostaa itse tai tilata postitse kotiin tai suoraan työnantajalle. Tulostettu verokortti on heti käyttövalmis. Verokorttia voi muuttaa läpi vuoden. Muutoksia tehdään vuosittain noin 1,5 miljoonaa.

Helpotusta uudistuksilla
Vuoden 2014 alusta alkaen työntekijän ei ole tarvinnut toimittaa tai esittää työnantajalle verokorttia, jos työnantaja on pyytänyt ennakonpidätystiedot Verohallinnosta sähköisesti. Työnantaja kertoo, tarvitaanko paperinen verokortti. Muutosverokortti pitää toimittaa tai esittää työnantajalle aina.
Verokortissa oleva A-vaihtoehto on palkkakauden tulorajaan perustuva ennakonpidätys ja B-vaihtoehto on yhden tulorajan ennakonpidätys. Jatkossa työnantaja käyttää automaattisesti vaihtoehtoa A ja vain työntekijän pyynnöstä B-vaihtoehtoa. Verokorttia ei siis enää tarvitse toimittaa pelkän A- ja B-valinnan takia.

Verohallinto palvelee verkossa monipuolisesti
Vero.fi:stä löytää kattavan tietopaketin verokorteista ja niiden tilaamisesta. Verotiimi neuvoo ja vastaa kysymyksiin 31.1. saakka Suomi24-palvelukanavalla. Veroprosenttilaskurilla voi tarkistaa, onko oma veroprosentti oikea. Verokortin tilaamisen testaus onnistuu demolla osoitteessa vero.fi/verokortti.

Lisätietoja medialle:
veroasiantuntija Pirjo Antinaho, pirjo.antinaho(at)vero.fi, p. 020 613 1050

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Verokortteja on tehty alkuvuonna verkossa ennätystahtiin. Yli 63 prosenttia kaikista verokorttiaan muuttaneista on suunnannut osoitteeseen vero.fi/verokortti.
Tweettaa