Verohallinnon tehovalvontaisku paljasti: Harmaan talouden torjunta etenee rakennusalalla

Report this content

Verohallinnon huhtikuun alkupuolella rakennustyömaille tekemän valtakunnallisen tehovalvontaiskun tulosten mukaan veronumerokäytäntö on otettu hyvin vastaan

Tehovalvontaiskussa tarkastettiin kautta Suomen 86 työmaata, joilla työskenteli yhteensä 2 577 työntekijää. Painopisteenä olivat suuret rakennustyömaat. Valvontaisku toteutettiin yhdessä Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen, Eläketurvakeskuksen ja poliisin kanssa.

Verohallinto kävi läpi työntekijöiden veronumerot, tietojen oikeellisuuden ja veronumeroiden merkitsemisen Verohallinnon veronumerorekisteriin. Tarkastuksessa todettiin, että veronumerorekisteriin oli merkitsemättä 38 työmailla työskentelevää työntekijää. Lisäksi tunnistekortti puuttui 21 henkilöltä.

- Veronumeron osalta asiat etenevät oikeaan suuntaan. Lainsäädännön toisen osan vaatimien toimenpiteiden toteuttaminen sähköisesti on vielä osin tekemättä, mutta valmistautuminen tähän on toimialalla selkeästi alkanut ja käynnissä, ylitarkastaja Pekka Muinonen Verohallinnon Verotarkastusyksiköstä kiteyttää tulokset.

Lakimuutosten myötä rakennusala joutuu siirtymään sähköiseen työmaan valvontaan. Tehoiskun tulosten mukaan reaaliaikainen kulunvalvontajärjestelmä oli käytössä hieman alle puolella tarkastetuista työmaista. Kokonaan kulkulupatiedot puuttuivat miltei 13 prosentilta tarkastetuista työmaista. Tarkastuskohteista noin seitsemällä prosentilla oli käytössä sähköinen työmaan valvonta, joka sisältää myös sähköisen työajan seurannan.

- Rakennustyömaan omiin tarpeisiin kehitetyt sähköiset menettelyt luovat edellytykset veronumeron tarkistamiselle ja kuvallisille tunnistekorteille samoin kuin vuonna 2014 voimaantulevalle rakennusalan urakka- ja kulkulupatietojen ilmoitusmenettelylle. Nämä etenevät myös yhteisissä hankkeissa, ylitarkastaja Muinonen toteaa.

Verohallinto ja muut viranomaiset jatkavat tehostettua rakennustyömaiden valvontaa, johon liittyy myös ohjausta uuden lainsäädännön velvoitteista.

Lisätietoja:

Rakennusalan verovalvontaprojekti: ylitarkastaja Pekka Muinonen, puh. 020 612 5264.