Verohallinnon toimipisteet suljetaan Akaalla, Kiteellä ja Ylitorniossa

Aukioloaikoja yhdenmukaistetaan monilla paikkakunnilla

Verohallinto lakkauttaa kolme toimipistettään tänä syksynä. Akaan, Kiteen ja Ylitornion toimipisteet suljetaan 1.9.2012. Lakkauttamisen syynä on työntekijöiden eläköityminen ja Verohallinnon palveluiden yhtenäistäminen.

- Yhtenä syynä sulkemisiin on myös se, että yhä useampi käyttää Verohallinnon palveluita verkossa. Asiakkaat voivat halutessaan hoitaa valtaosan veroasioistaan käymättä Verohallinnon toimipaikassa. Nykyisin jo yli miljoona asiakasta eli kaksi kolmasosaa kaikista verokorttinsa muuttavista tekee sen verkossa tai puhelimessa, toteaa viestintäpäällikkö Merja Kangas Henkilöverotusyksiköstä.

Sulkemisten jälkeen lähin verotoimisto akaalaisille löytyy Tampereelta tai Hämeenlinnasta, kiteeläisille Joensuusta ja ylitorniolaisille Torniosta tai Pellosta.

Suljettavissa toimipisteissä on kussakin alle 10 työntekijää. Verohallinnon henkilöstöpolitiikan mukaan ketään ei irtisanota eikä vakinaisen henkilöstön edellytetä siirtyvän työskentelemään normaalin työssäkäyntialueen ulkopuolelle. Tämän vuoksi suljettaviin toimipisteisiin jää tarvittaessa mahdollisuus tehdä etätyötä.

Muutoksia aukioloihin
Toimipisteiden aukioloajat yhtenäistetään valtakunnallisesti. Muutokset tulevat voimaan 15.9.2012 seuraavasti:

• Hämeenlinnan, Iisalmen ja Kotkan toimipisteet ovat avoinna jokaisena arkipäivänä kello 9.00 - 15.00.
• Raahen toimipiste on avoinna maanantaista keskiviikkoon kello 9–15.
• Imatran, Loimaan, Pietarsaaren, Raaseporin, Tornion ja Varkauden toimipisteet ovat avoinna maanantaisin ja tiistaisin kello 9.00 - 15.00.
•  Alavuden, Forssan Haapajärven, Heinäveden, Ilomantsin, Ivalon, Ikaalisten, Juuan, Jämsän, Kankaanpään, Kauhajoen, Kauhavan, Kemijärven, Kemiönsaaren, Kittilän, Kokemäen, Kuhmon, Kuusamon, Lieksan, Mänttä-Vilppulan, Nurmeksen, Närpiön, Paraisten, Pellon, Pieksämäen, Pudasjärven, Saarijärven, Sastamalan, Siikalatvan, Sodankylän, Suomussalmen, Sysmän, Taivalkosken, Uudenkaupungin ja Viitasaaren toimipisteet ovat avoinna tiistaisin kello 9.00 - 15.00.

Jos toimipaikkaa ei ole listassa mainittu, sen aukioloajat eivät muutu.

Lisätietoja antavat:
- viestintäpäällikkö Merja Kangas, puh. 020 612 4635 (suomeksi)
- toimistopäällikkö Annette Nyberg, puh. 020 612 7761 (ruotsiksi)

Yrityksestä

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2016 keräsimme 56,7 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Verohallinto lakkauttaa kolme toimipistettään tänä syksynä. Akaan, Kiteen ja Ylitornion toimipisteet suljetaan 1.9.2012.
Tweettaa

Lainaukset

Nykyisin jo yli miljoona asiakasta eli kaksi kolmasosaa kaikista verokorttinsa muuttavista tekee sen verkossa tai puhelimessa
Merja Kangas