Verohallinto karsii toimintojaan 20 paikkakunnalla

Report this content

Yhteensä 20 Verohallinnon pientä toimipistettä suljetaan eri puolilta Suomea vuoden 2015 alkuun mennessä.

1.1.2013 suljetaan seuraavat toimipisteet:
Heinävesi, Ilomantsi (suljetaan 2013 aikana), Juuka, Kauhajoki, Muonio, Posio, Pudasjärvi, Salla, Siikalatva, Sysmä, Taivalkoski, Uusikaupunki

Neljä toimipistettä säilyy etätyöpisteenä.

Yritysverotusyksikön Joensuun, Kokkolan ja Porin toimipisteet suljetaan vuoden 2013 loppuun mennessä.  Kaikilla näillä paikkakunnilla toimii verotoimiston päätoimipaikka, josta asiakkaat saavat edelleen yritysverotusta koskevaa yleisneuvontaa.

1.1.2014 suljetaan:
Forssa, Kauhava, Pieksämäki, Saarijärvi, Sastamala

1.1.2015 suljetaan:
Jämsä, Kankaanpää, Kokemäki

Uudet keinot asiakaspalveluun
Viestintäpäällikkö Merja Kangas korostaa, että yhä useampi asiakas käyttää Verohallinnon palveluita verkossa. Asiakkaat voivat halutessaan hoitaa valtaosan veroasioistaan käymättä Verohallinnon toimipaikassa.

- Nykyisin jo yli miljoona asiakasta eli kaksi kolmasosaa kaikista verokorttinsa muuttavista tekee sen verkossa tai puhelimessa. Uutena palveluna verokortin voi nykyään myös tulostaa itse suoraan verkosta, toteaa Kangas. Verohallinto kehittää jatkuvasti myös uusia tapoja palvella asiakkaita ja suhtautuu myönteisesti esimerkiksi yhteispalvelupisteiden perustamiseen pieniin kuntiin.

Ei irtisanomisia
Verotoimistojen sulkemisissa turvallisuus- ja henkilöstöasiat on otettu erityisesti huomioon. Henkilöstön turvallisuutta on vaikea taata niissä verotoimistoissa, joissa asiakaspalvelutilat eivät täytä nykyisiä turvallisuusvaatimuksia.

- Verohallinnossa noudatetaan henkilöstöpolitiikka, jonka mukaan ketään ei irtisanota eikä vakinaisen henkilöstön edellytetä siirtyvän työskentelemään normaalin työssäkäyntialueen ulkopuolelle, korostaa Kangas. Tämän vuoksi osaan suljettavia toimipisteitä jää siirtymäkauden ajaksi mahdollisuus tehdä etätyötä.

Tilastoja sähköisten palvelujen käytöstä

  • vero.fi-sivuilla oli 13,3 miljoonaa käyntiä vuonna 2011
  • veroilmoituksen palautti sähköisesti keväällä 2012 yli 565 000 asiakasta
  • verokorttimuutoksia haetaan verkkopalvelusta vuosittain yli 606 000
  • kahden ensimmäisen kuukauden aikana verokortin on tulostanut itse yli 43 000 asiakasta.

Lisätietoja antavat:
- viestintäpäällikkö Merja Kangas, puh. 020 612 4635
- toimistopäällikkö Annette Nyberg (på svenska), puh. 0206127761

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Yhteensä 20 Verohallinnon pientä toimipistettä suljetaan eri puolilta Suomea vuoden 2015 alkuun mennessä.
Tweettaa

Lainaukset

Asiakkaat voivat halutessaan hoitaa valtaosan veroasioistaan käymättä Verohallinnon toimipaikassa.
Viestintäpäällikkö Merja Kangas