Verohallinto yrityksiin keskustelemaan asioinnin sujuvuudesta

Report this content

Verohallinnon yritysverotusyksikön johto vierailee kevään aikana yrityksissä eri puolilla maata. Tavoitteena on keskustella miten veroasioiden hoitaminen on sujunut ja miten sitä voisi kehittää.

Verrattuna henkilöasiakkaisiin yritysasiakkailla on usein enemmän asiointitarpeita Verohallinnon kanssa. Verohallinnon tavoitteena on, että veroasioiden hoitaminen olisi kaikille asiakkaille mahdollisimman vaivatonta ja sujuvaa.

”Näemme, että vierailut ovat hyvä keino päästä perehtymään syvemmälle asioihin, jotka ovat nousseet esiin muun muassa asiakastyytyväisyyskyselyissä. Haluaisimme myös kuulla tosielämän tarinoita veroasioiden hoitamisesta ja oppia niiden kautta paremmin ymmärtämään yritysten toiveita palvelujemme suhteen”, kertoo Yritysverotusyksikön ylijohtaja Sanna Alamäki.

Yritysvierailuille lähtevät yksiköiden johtajat

Yrityksissä on vierailtu Verohallinnon taholta jo aiemminkin ja muutoinkin kuin verotarkastusten merkeissä; esimerkiksi opastamassa sähköistä asiointia. Tällä kertaa poikkeuksellista on se, että vierailulle lähtevät yritysverotoimistojen ja verotarkastusyksiköiden johtajat. Keskustelukumppaniksi toivotaan yritysten talousjohtoa.

Vierailuja sovitaan parhaillaan: soittoja on tulossa noin sadalle yritykselle eri puolella maata. Yrityksiä on valittu mukaan laajasti eri aloilta. Tapaamiset toteutetaan yhteisen mallin mukaan kevään aikana.

Viime vuosina Verohallinto on panostanut yhteistyöhön tilitoimistojen kanssa, tavoitteena kehittää yritysasiakkaiden veroasiointia. Tilitoimistot hoitavat suuren osan yritysten veroasioista ja usein myös yrityksen koko palkkahallinnon. Yhteistyön tuloksena on perustettu esimerkiksi alueellisia asiakasraateja, ja parasta aikaa pilotoidaan syvennetyn asiakasyhteistyön mallia auktorisoitujen tilitoimistojen kanssa.

Tavoitteena yhteensopivien toimintamallien löytäminen

”Kevään vierailuissa on kyse siitä, että nyt haluamme suoraan yritysten edustajien kanssa keskustella, miten yhteistyö kanssamme sujuu, varsinkin niissä veroasioissa, jotka yritys hoitaa itse”, sanoo Alamäki.

”Toivon, että saamme tapaamisista arvokasta tietoa siitä, miten voisimme kehittää toimintaamme ja palvelujamme yhteensopiviksi yritysten toimintatapojen kanssa. Hyödynnämme tapaamisten tuloksia myös syksyllä toteutettavan yritysasiakkaiden asiakastyytyväisyystutkimuksen suunnittelussa.”

Lisätietoa:
Viestintäpäällikkö Eira Karppinen, Yritysverotusyksikkö, puh. 020 6123 788
Ylijohtaja Sanna Alamäki, Yritysverotusyksikkö, puh. 020 6126 209

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2014 tilitimme yli 52 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.
twitter.com/Verouutiset

Avainsanat:

Liitteet & linkit