Verotuspäätökset postiin

Report this content

Verotuspäätösten postittaminen on alkanut. Postitus jatkuu aina lokakuun lopulle. Uuden verotuspäätöksen saa, jos esitäytetyn veroilmoituksen tietoja on korjattu keväällä. Kevään verotuspäätös on lopullinen, jos esitäytetyn veroilmoituksen tietoja ei ole muutettu.

Tiedot kannattaa tarkistaa
Uuden verotuspäätöksen tiedot on syytä tarkastaa ja verrata niitä ilmoitettuihin tietoihin. Jos verotuspäätöksessä on selvä virhe, siitä kannattaa ilmoittaa mahdollisimman pian. Uuden verotuspäätöksen voi saada, vaikka kevään veroilmoituksen tietoja ei olisi itse muuttanut, sillä Verohallinto on voinut saada korjattua tietoa muualta, esimerkiksi työnantajalta.

Vaikka uusi verotuspäätös korvaa keväällä saapuneen, vanhasta veroilmoituksesta on hyvä säilyttää erittelyosa, josta näkyy esimerkiksi se, mistä tiedot on saatu. Uudessa verotuspäätöksessä ei ole mukana erittelyosaa ja sen uudelleen tilaaminen on maksullista.

Tilinumeron voi ilmoittaa verkossa
Verovuoden 2012 veronpalautukset maksetaan tilille 4.12.2013. Verohallinnon tiedossa oleva oikea pankkitilinumero nopeuttaa veronpalautuksen saamista. Tilinumeron tai sen muutoksen voi ilmoittaa verkossa osoitteessa vero.fi/tilinumero.

Jäännösveron ensimmäinen eräpäivä on 2.12.2013 ja toinen eräpäivä 3.2.2014. Korjatun verotuspäätöksen mukana lähetetään uudet tilisiirtolomakkeet jäännösveron maksamista varten.

Lisätietoja medialle: Henkilöverotusyksikön viestintä: 020 612 5203

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Verotuspäätösten postittaminen on alkanut. Postitus jatkuu aina lokakuun lopulle.
Tweettaa