Yhteisöjen veroilmoituspalvelu laajenee

Report this content

Verohallinto kannustaa kaikkia yhteisöasiakkaitaan, kuten osakeyhtiötä ja yhdistyksiä, sähköisen veroilmoituksen tekemiseen. Paperisia esitäytettyjä veroilmoituslomakkeita ei enää lähetetä tahoille, jotka antavat veroilmoituksen 4, 6, 6B tai 6C. Osakeyhtiöiden osalta tähän siirryttiin jo vuonna 2014.

Verohallinto toteuttaa helmi-maaliskuussa soittokampanjan, jolla se kannustaa yhteisöasiakkaitaan asiointiin Yhteisöjen veroilmoituspalvelussa (vero.fi/yhteisönveroilmoitus). Palvelu laajenee koskemaan osakeyhtiöiden lisäksi muitakin yhteisöasiakkaita. Lisäksi veroilmoituksen 4, 6, 6B ja 6C antaville yhteisöille postitetaan esitäytetyn veroilmoituslomakkeen sijaan asiakastiedote ja ohjeita sähköiseen asiointiin.  

Sähköinen veroilmoitus nopeuttaa ja helpottaa asiakkaiden työtä. Paperilomakkeille tehdyissä veroilmoituksissa on selkeästi enemmän virheitä kuin sähköisesti annetuilla, ja virheiden selvittely aiheuttaa viiveitä veroilmoituksen käsittelyssä.

"Kokemuksemme mukaan sähköinen asiointi tehostaa sekä asiakkaiden että meidän toimintaa ja on lisäksi ekologista. Toivomme, että mahdollisimman moni yhteisöasiakas kokeilisi sähköistä asiointia ja toteaisi sen käteväksi", sanoo ylitarkastaja Olli-Pekka Hirvonen Verohallinnon Yritysverotusyksiköstä.

Sähköinen ilmoittaminen helppoa ja turvallista

Veroilmoituksen antaminen hoituu vaivattomasti ja maksutta Yhteisöjen veroilmoituspalvelussa. Yhteisön perustiedot ovat palvelussa valmiina, ja niitä voi tarvittaessa muuttaa. Lisäksi Yhteisöjen veroilmoituspalvelu tekee laskutoimituksia ja tarkistuksia ilmoittajan puolesta sekä ohjaa tietojen täyttämisessä.

Sähköisen veroilmoituksen voi vaihtoehtoisesti lähettää Verohallintoon taloushallinto-ohjelman muodostamana tiedostona esimerkiksi Ilmoitin.fi-verkkopalvelun kautta. Jatkossa yhteisöt voivat yhä antaa veroilmoituksen myös paperilomakkeella. Veroilmoituslomakkeet löytyvät osoitteesta vero.fi/lomakkeet.

Verohallinto käynnisti Unohda paperi -kampanjan jo vuonna 2014 osakeyhtiöiden parissa, jolloin esitäytettyjen 6B-verolomakkeiden lähetys lopetettiin. Osakeyhtiöistä 70 % jätti veroilmoituksen sähköisesti. Niiltä saatu palaute on ollut hyvin positiivista.

Lisätietoja
Ylitarkastaja Olli-Pekka Hirvonen, puh. 020 613 6891
Veroasiantuntija Henna Madetoja, puh. 020 613 6865

vero.fi/unohdapaperi
vero.fi/yhteisönveroilmoitus
Unohda paperi -video

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2014 tilitimme yli 52 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.
twitter.com/Verouutiset

Avainsanat:

Liitteet & linkit