Yrityksen veroasiat voi hoitaa jatkossa OmaVerossa

Report this content

Vuoden alusta lähtien yrittäjät ja yritykset ovat voineet hoitaa veroasiansa uudessa OmaVero-palvelussa. OmaVeroon kootaan lähivuosina kaikki Verohallinnon yleisimmät sähköiset palvelut.

Palvelu avautui Verotilin käyttäjille tammikuun alussa. Ilmoitukset oma-aloitteisista veroista, kuten arvonlisäverosta ja työnantajasuorituksista annetaan siis jatkossa OmaVerossa.

- Kaikki Verotilin kautta tehdyt ilmoitukset siirtyvät nyt OmaVeroon. Vuositasolla asiointeja on lähes kuusi miljoonaa kappaletta, joten uuteen palveluun siirtyy mittava tietoliikenteen määrä, kertoo ylitarkastaja Simo Silden.

Tässä vaiheessa OmaVerossa voi myös antaa lahjaveroilmoituksen, ilmoittaa tilinumeron sekä maksaa veroja. Palveluun on tarkoitus koota lähes kaikki Verohallinnon sähköiset palvelut.

- Tulevaisuudessa veroasiat voi hoitaa yhdessä palvelussa. OmaVeroon tulee myös sähköinen viestinvaihto, joten veroasioihin liittyviä kysymyksiä voi muutaman vuoden kuluttua selvittää OmaVeron kautta, kuvaa Silden.

Verohallinto kannustaa sähköiseen asiointiin

Verohallinto on jo pitkään pyrkinyt uudistamaan ja yksinkertaistamaan sähköistä asiointia. Osalle sähköinen asiointi onkin jo arkipäivää: esimerkiksi osakeyhtiöistä 93 % antaa ilmoitukset verkkopalvelujen kautta.

Sähköinen ilmoittamisvelvollisuus laajeni vuoden alusta ja jatkossa veroilmoitukset arvonlisäverosta, työnantajasuorituksista sekä muista oma-aloitteisista veroista täytyy antaa sähköisesti.

Sähköisen ilmoittamisen lisäksi verotuksessa tuli vuoden alusta voimaan useita lakimuutoksia. Yritysverotusta on yhtenäistetty ja selkeytetty. Oma-aloitteiset verot maksetaan ja ilmoitetaan verokauden mukaisesti ja verokausien valinta on joustavampaa.

 Lisätietoa:

Lisätietoja medialle: ylitarkastaja Simo Silden p. 029 512 3953

Verohallinto kerää verot ja turvaa siten yhteiskunnan toiminnan. Vuonna 2015 tilitimme yli 55 miljardia euroa verotuloja. Turvaamme verojen kertymisen antamalla ennakoivaa ohjausta ja hyvää palvelua sekä valvomalla verojen kertymistä uskottavasti. Tavoitteenamme on auttaa asiakkaitamme toimimaan omatoimisesti ja oikein.
twitter.com/Verouutiset

Avainsanat:

Liitteet & linkit