Vastuullisuusraportti 2023: Uusia askeleita kohti hiilineutraalia merenkulkua ja kotimaisuuden vahvistamista

Report this content

Biopolttoaineen käyttöönotto, laivaston jatkuva kehittäminen ja kotimaisuuteen panostaminen olivat Viking Linen merkittävimpiä vastuullisuustekoja vuonna 2023. EPSI Ratingin Laivaliikenne 2023 -tutkimuksessa matkustajat nostivat varustamon jo toista kertaa vastuullisimmaksi Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä.

Viking Line alkoi tarjota Turun-linjan matkustajilleen kesäkuussa 2023 mahdollisuutta ostaa uusiutuvaa biopolttoainetta oman matkansa kulutuksen verran. Biopolttoaineen valitsemalla matkustaja voi vähentää matkansa aiheuttamia päästöjä jopa 90 prosentilla.

”Biopolttoaineen käyttöönotto on hyvä esimerkki ilmastotyön ja -investointien pitkäjänteisyydestä. Rakensimme vuonna 2021 valmistuneeseen Viking Gloryyn ja vuonna 2013 valmistuneeseen Viking Graceen jo alun perin valmiuden käyttää biokaasua ja uusiutuvalla energialla tuotettuja synteettisiä polttoaineita. Nyt jätteistä tuotettua biokaasua on markkinoilla tarjolla sen verran, että voimme alkaa käyttää sitä nesteytetyn maakaasun rinnalla ilmastoviisaan alusparimme polttoaineena. Tämä on todella merkittävä etappi yli neljäkymmentä vuotta jatkuneella vastuullisuusmatkallamme”, Viking Linen vastuullisuuspäällikkö Dani Lindberg kertoo.

Viking Line alkoi käyttää vihreää sähköä kaikissa satamissa, joissa sen laivat liitetään maasähköön. Uusiutuvilla energiamuodoilla kuten tuulivoimalla, aurinkoenergialla tai biokaasulla tuotetun sähkön käyttö vähentää varustamon vuotuisia kasvihuonekaasupäästöjä jopa 780 tonnilla. Suuri päästövähennys saavutettiin myös luopumalla laivaston vanhimmasta aluksesta M/S Rosellasta tammikuussa 2023.

Viking Linen ilmastotyötä vauhdittavat sekä matkustajien vaatimukset että merenkulun kiristyvät ilmastostandardit. Varustamoita ohjaavat tulevaisuudessa niin EU:n vihreän siirtymän Fit for 55 -ohjelma ja päästökauppajärjestelmä kuin Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisstrategiakin.

”Työtä riittää tehtäväksi, mutta vastuullisuusmatkamme vie meitä jo kohti täysin fossiilivapaata merenkulkua. Tulevina vuosina isossa roolissa ovat vihreät merenkulkukäytävät, joita olemme mukana kehittämässä niin Turun ja Tukholman kuin Helsingin ja Tallinnankin välille. Jatkossa strategiset kumppanuudet sekä vastuullisten vaihtoehtojen tarjoaminen eri asiakasryhmille nousevat entistä tärkeämmiksi vastuullisuustyössämme”, Dani Lindberg sanoo.

Viking Line on Suomen suurin merenkulkualan työnantaja, ja kotimaisen työn ja hyvinvoinnin tukeminen on osa varustamon vastuullisuustyötä. Helsingin ja Tallinnan välillä liikennöivä Viking XPRS siirtyi Viron lipun alta Suomen alusrekisteriin maaliskuussa 2023. Samassa kuussa Suomalaisen Työn Liitto myönsi Viking Linelle Avainlippu-tunnuksen. Viking Cinderella siirtyi Ruotsin lipun alta Suomen alusrekisteriin kuluvan vuoden maaliskuussa.

Viking Linen vuoden 2023 vastuullisuusraporttiin löytyy kokonaisuudessaan tästä

9 nostoa Viking Linen vastuullisuusraportista 2023

  1. Suomalaiset laivamatkustajat nostivat Viking Linen jo toista kertaa peräkkäin vastuullisimmaksi varustamoksi Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä EPSI Ratingin Laivaliikenne 2023 -tutkimuksessa. Varustamo on myös tutkimukseen sisältyvän henkilöliikenteen kestävyysindeksin kärkisijalla jo toista vuotta peräkkäin.
  2. Viking Line on Suomen meriliikenteen suurin työnantaja. Vuonna 2023 yhtiö työllisti 2 401 ihmistä, joista 1 878 asui Suomessa. Palkkoja maksettiin runsaat 100 miljoonaa euroa.
  3. Viking Line on Suomen suurimpia viihdealan työllistäjiä. Varustamon laivoilla järjestetään tuhansia keikkoja vuodessa.
  4. Vuonna 2023 Viking Linen viidestä laivasta neljä purjehti Suomen lipun alla: Viking Glory, Viking Grace, Gabriella sekä maaliskuussa 2023 Suomen alusrekisteriin siirtynyt Viking XPRS. Maaliskuussa 2024 myös Viking Cinderella siirtyi Suomen lipun alle, ja nyt kaikki varustamon alukset ovat Suomen alusrekisterissä.
  5. Laivaston vanhin alus, vuonna 1980 valmistunut M/S Rosella myytiin.
  6. Viking Line on Rauma Marine Constructionsin, Åbo Akademin ja Kempowerin kumppanina Decatrip-hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää hiilineutraalin meriliikenteen mahdollistava ratkaisu Turun ja Tukholman välille. Viking Line allekirjoitti aiesopimuksen Tukholman ja Turun satamien kanssa vihreän merikäytävän perustamisesta.
  7. Viking Line on aktiivisesti mukana Itämeren ja saaristoluonnon suojelu- ja tutkimustyössä. Varustamo tukee useita suomalaisia ympäristöorganisaatioita, kuten John Nurmisen säätiötä, Pidä Saaristo Siistinä ry:tä ja Tvärminnen eläintieteellistä asemaa.
  8. Punaisten laivojen ravintoloissa panostetaan vastuulliseen lähiruokaan, ja raaka-aineista lähes 70 prosenttia on pohjoismaista alkuperää. Suurten volyymien tuotteet, kuten kerma, voi, jugurtti, piimä ja munat ostetaan kotimaisilta valmistajilta ja viljelijöiltä.
  9. Viking XPRS:llä, Viking Gracella ja Viking Glorylla kerättävä ruokajäte jatkaa kiertokulkuaan biokaasun raaka-aineeksi. Vuoden 2023 aikana kerättiin 1 475 tonnia ruokajätettä. Siitä saadaan noin 112 000 kuutiota biokaasua, mikä vastaa 127 000 litraa bensiiniä.

Lisätietoja:

Dani Lindberg, vastuullisuuspäällikkö

dani.lindberg@vikingline.com, puh. +358 18 27 000

Johanna Boijer-Svahnström, tiedotusjohtaja

johanna.boijer@vikingline.com, puh. +358 18 270 00

Christa Grönlund, tiedotuspäällikkö

christa.gronlund@vikingline.com, puh. +358 9 123 51

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

”Biopolttoaineen käyttöönotto on hyvä esimerkki ilmastotyön ja -investointien pitkäjänteisyydestä. Rakensimme vuonna 2021 valmistuneeseen Viking Gloryyn ja vuonna 2013 valmistuneeseen Viking Graceen jo alun perin valmiuden käyttää biokaasua ja uusiutuvalla energialla tuotettuja synteettisiä polttoaineita. Nyt jätteistä tuotettua biokaasua on markkinoilla tarjolla sen verran, että voimme alkaa käyttää sitä nesteytetyn maakaasun rinnalla ilmastoviisaan alusparimme polttoaineena. Tämä on todella merkittävä etappi yli neljäkymmentä vuotta jatkuneella vastuullisuusmatkallamme.”
Dani Lindberg, Viking Linen vastuullisuuspäällikkö
”Työtä riittää tehtäväksi, mutta vastuullisuusmatkamme vie meitä jo kohti täysin fossiilivapaata merenkulkua. Tulevina vuosina isossa roolissa ovat vihreät merenkulkukäytävät, joita olemme mukana kehittämässä niin Turun ja Tukholman kuin Helsingin ja Tallinnankin välille. Jatkossa strategiset kumppanuudet sekä vastuullisten vaihtoehtojen tarjoaminen eri asiakasryhmille nousevat entistä tärkeämmiksi vastuullisuustyössämme.”
Dani Lindberg, Viking Linen vastuullisuuspäällikkö