Viking Line jatkaa Itämeren suojelun tukemista – tänä vuonna lahjoitus kolmelle taholle

Report this content

Viking Line jatkaa Itämeren alueen ympäristötyön pitkäjänteistä tukemista. Tänäkin vuonna varustamo antaa merkittävän lahjoituksen kolmelle Itämerta ja sen saaristoluontoa suojelevalle organisaatiolle. Lahjoitusvarojen turvin tehdään muun muassa tieteellistä Itämeri-tutkimusta.

Tänä vuonna Viking Line tukee rahallisesti ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry:n, Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman sekä John Nurmisen säätiön toimintaa. Lahjoitettavat varat ovat peräisin muovikassien myynnistä laivoilla.

”Itämeren suojelu on meille sydämenasia, sillä varustamollamme on saaristolaisjuuret ja aluksemme liikkuvat päivittäin keskellä herkkää saaristoluontoa. Olemme jo vuosia tehneet pitkäjänteistä yhteistyötä toimijoiden kanssa, jotka edistävät Itämeri-tutkimusta ja tekevät konkreettista työtä ainutlaatuisen meriluonnon suojelemiseksi. Yhteinen tahtotilamme on pitää meri ja saaristo elinkelpoisina ja monimuotoisina seuraaville sukupolville”, Viking Linen vastuullisuuspäällikkö Dani Lindberg sanoo.

Helsingin yliopiston alainen Tvärminnen eläintieteellinen asema on Suomen suurin Itämeren tutkimusasema. Parhaillaan siellä tutkitaan muun muassa rannikonläheisen biodiversiteetin kytköksiä ilmastonmuutokseen.

”Olemme erittäin iloisia ja kiitollisia siitä, että Viking Line on jo useamman vuoden ajan tukenut tutkimustoimintaamme. Melkein kaikki tutkimuksemme tehdään nykyään ulkopuolisella rahoituksella, ja siksi pitkäaikaiset kumppanuudet ovat meille elintärkeitä. Tämän uusimman lahjoituksen avulla jatkamme rannikko-observatorio Monicoastin kehittämistä”, Tvärminnen aseman tutkimuskoordinaattori Joanna Norkko kertoo. 

Aiempina vuosina Viking Linen lahjoittamia varoja on Tvärminnessä käytetty muun muassa tutkijan palkkaamiseen. Sen lisäksi tutkimusasema on tuottanut lapsille suunnattua meritutkimusaiheista ohjelmaa sekä vedenalaista maailmaa kuvaavia valokuvanäyttelyjä Viking Linen laivoille.

Itämeren suojelu on olennainen osa Viking Linen vastuullisuustyötä, jonka juuret juontavat aina 1980-luvulle. Määrätietoisen ympäristötyön vaikutukset näkyvät muun muassa siinä, että Viking Linen laivaston hiilidioksidipäästöt merimailia kohti ovat pienentyneet 30 prosenttia vuodesta 2008 lähtien.

”Haluamme edelleen vahvistaa asemaamme vastuullisen merenkulun edelläkävijänä, minkä vuoksi meidän pitää nostaa omaa rimaamme jatkuvasti. Tekemällä yhteistyötä Itämerta suojelevien organisaatioiden kanssa voimme vaihtaa näkemyksiä, oppia uutta ja saada ideoita. Mitä useampi taho tekee töitä puhtaamman Itämeren puolesta, sitä suurempi vaikuttavuus meidänkin työllämme on”, Dani Lindberg sanoo.

Näitä ympäristöjärjestöjä Viking Line tukee

Pidä Saaristo Siistinä ry

Pidä Saaristo Siistinä ry on kaikkien veneilijöiden ja vesilläliikkujien valtakunnallinen ympäristöjärjestö. Yhdistys on toiminut puhtaamman saaristo- ja järviluonnon puolesta jo vuodesta 1969. Kaikki toiminta tähtää Suomen merialueiden ja sisävesien, rantojen ja saariston puhtaana pitämiseen.

Helsingin yliopisto: Tvärminnen eläintieteellinen asema

Tvärminnen eläintieteellinen asema on Suomenlahden suulla sijaitseva merentutkimusasema, jossa on tehty rannikon tutkimusta yli 120 vuotta. Se on yksi kolmesta biologisesta tutkimusasemasta, jotka kuuluvat Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteelliseen tiedekuntaan. Asemalla tutkitaan muun muassa Itämeren rannikkoympäristöjen ilmastovaikutuksia.

John Nurmisen säätiö

Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen säätiön tavoitteena on pelastaa Itämeri ja sen kulttuuriperintö tuleville sukupolville. Säätiön hankkeet parantavat Itämeren tilaa konkreettisilla toimenpiteillä, jotka pienentävät sekä meren kuormitusta että ympäristöriskejä. Säätiö on käynnistänyt 40 ympäristöhanketta, joista 34 on saatu päätökseen.

Viking Linen ympäristömatka

1980-luku

  • Viking Line lopettaa myrkyllisten pohjamaalien käytön, ja sukeltajat alkavat harjata alusten pohjia puhtaiksi. Jätteiden kierrätys aluksilla alkaa.
  • Ensimmäinen maasähköliittymä otetaan käyttöön Tukholmassa. Nykyään maasähkö on käytössä myös Helsingissä, Maarianhaminassa ja Tallinnassa.

1990-luku

  • Rikkidioksidipäästöt vähenevät, kun siirrytään vähärikkiseen polttoaineeseen.
  • Laivojen jätevedet aletaan käsitellä maissa.
  • Merivedestä saatavaa kylmää aletaan hyödyntää laivojen tuuletusilman jäähdyttämiseen ja alusten tuuletusilmaa aletaan lämmittää pakokaasuista saatavan energian avulla.

2000-luku

  • Viking Line ottaa ensimmäisenä varustamona maailmassa käyttöön Humid Air Motor -menetelmän typpidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Siinä moottorien polttolämpötilaa alennetaan käyttämällä merivettä jäähdytykseen.
  • Viking Cinderellan typpidioksidipäästöt laskevat, kun laivalle asennetaan katalysaattorit.
  • Biojätteiden kierrätys alkaa ensimmäisenä Viking XPRS:llä.

2010-luku

  • Uusi Viking Grace käyttää polttoaineenaan täysin rikitöntä nesteytettyä maakaasua. Ilmastoviisas alus vähentää 85 % typpipäästöjä ja 15 % kasvihuonepäästöjä öljyä käyttävään laivaan verrattuna. LNG:llä hiukkaspäästöjä ei synny käytännössä lainkaan.
  • Viking Gracella testataan roottoripurjetta, jolloin siitä tulee maailman ensimmäinen sekä LNG:tä että tuulivoimaa käyttävä hybridialus. Alukselle asennetaan energiankierrätysjärjestelmä, joka muuttaa ylijäämälämmön sähköksi.

2020-luku

  • Viking Gabriellalle ja Viking XPRS:lle asennetaan virtausohjaimet, jotka vähentävät polttoaineen kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä.
  • Uusi Viking Glory tulee liikenteeseen maaliskuussa 2022. Laivan moottorit mahdollistavat polttoaineen kulutuksen optimoinnin eivätkä tuota lainkaan rikkipäästöjä.
  • Viking Gloryn Azipod-ruoripotkurijärjestelmän ansiosta käännökset satamissa sujuvat ketterästi, ja laivan ohjailuun kuluu vähemmän aikaa ja polttoainetta. Aluksen rungon muoto vähentää aallonmuodostusta ja polttoaineen kulutusta.
  • Viking Glory on edelläkävijä myös LNG:stä tulevan hukkakylmän hyödyntämisessä. Energiankierrätysjärjestelmä tuottaa jopa 40 prosenttia laivan matkustajatoimintojen sähköstä.
  • Viking Gloryn tyhjien hyttien valot sammuvat itsestään ja ilmanvaihdon sekä lämmityksen tehoa alennetaan automaattisesti.
  • Viking Line alkaa tarjota Viking Gloryn ja Viking Gracen matkustajille mahdollisuutta ostaa biokaasua oman matkansa kulutuksen verran ja näin vähentää matkansa aiheuttamia päästöjä jopa 90 prosentilla.

Lisätietoja:

Dani Lindberg, vastuullisuuspäällikkö

dani.lindberg@vikingline.com, puh. +358 18 27 000

Johanna Boijer-Svahnström, tiedotusjohtaja

johanna.boijer@vikingline.com, puh. +358 18 270 00

Christa Grönlund, tiedotuspäällikkö

christa.gronlund@vikingline.com, puh. +358 9 123 51

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

”Itämeren suojelu on meille sydämenasia, sillä varustamollamme on saaristolaisjuuret ja aluksemme liikkuvat päivittäin keskellä herkkää saaristoluontoa. Olemme jo vuosia tehneet pitkäjänteistä yhteistyötä toimijoiden kanssa, jotka edistävät Itämeri-tutkimusta ja tekevät konkreettista työtä ainutlaatuisen meriluonnon suojelemiseksi. Yhteinen tahtotilamme on pitää meri ja saaristo elinkelpoisina ja monimuotoisina seuraaville sukupolville.”
Dani Lindberg, Viking Linen vastuullisuuspäällikkö
”Olemme erittäin iloisia ja kiitollisia siitä, että Viking Line on jo useamman vuoden ajan tukenut tutkimustoimintaamme. Melkein kaikki tutkimuksemme tehdään nykyään ulkopuolisella rahoituksella, ja siksi pitkäaikaiset kumppanuudet ovat meille elintärkeitä. Tämän uusimman lahjoituksen avulla jatkamme rannikko-observatorio Monicoastin kehittämistä.”
Joanna Norkko, Tvärminnen aseman tutkimuskoordinaattori