Viking Line liputtaa kotimaisuuden puolesta Avainlipun voimin

Report this content

Viking Line on suurin matkailualan yritys, jolle Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Avainlippu-tunnuksen. Varustamo on maamme suurin meriliikenteen työnantaja, jonka taloudellinen ja työllistävä vaikutus ulottuu monin tavoin koko Suomeen.

Suomen suurin meriliikenteen työnantaja Viking Line on saanut Avainlippu-tunnuksen. Merkin saamisen ensisijainen kriteeri on se, että palvelu tuotetaan Suomessa. Lisäksi Avainlippu-yrityksellä on oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto sekä Suomessa sijaitseva pääkonttori. Palvelun kotimaisuusasteen on oltava vähintään 50 prosenttia. Merkin myöntää hakemuksesta Suomalaisen Työn Liitto.

”Kotimaisuus on vastuullisuuden rinnalla avainarvojamme, ja Avainlipulla haluamme liputtaa sen puolesta entistä näkyvämmin. Tunnukseen kiteytyy hienosti pitkäjänteinen, laaja-alainen ja konkreettinen työmme kotimaisuuden puolesta”, Viking Linen markkinointijohtaja Ninna Suominen kertoo.

”Meillä on suomalaisista matkustajavarustamoista suurin Suomen lipun alla purjehtiva laivasto, joka juuri täydentyi Viking XPRS:llä. Meillä on Suomessa 1 200 vakituista merityöntekijää ja viitisen sataa keikkatyöntekijää – ja olemme myös yksi suurimpia viihdealan työllistäjiä. Taloudellinen vaikutuksemme ulottuu hankintojemme ja työntekijöidemme kotipaikkojen myötä satamakaupungeistamme koko Suomeen.”

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Avainlippu-merkkejä jo vuodesta 1975, ja tunnus on tuttu jopa 90 prosentille suomalaisista. Matkailualalla tunnus on myönnetty noin kolmellekymmenelle yritykselle.

”Valtaosa suomalaisista mieltää kotimaisen palvelun hankinnan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja vastuullisena arvovalintana, joka parantaa maamme kilpailukykyä ja hyvinvointia. Viking Line on suurin Avainlipun saaneista matkailualan yrityksistä ja tuo tunnuksemme miljoonien matkustajiensa näkyville. On hienoa, että he ovat liittyneet mukaan kertomaan suomalaisen työn merkityksestä”, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala sanoo. 

Näin kotimaisuus näkyy Viking Linella

  • Viking Line on Suomen suurin meriliikenteen työnantaja. Konsernin 2 400 työtekijästä noin 1 900 asuu Suomessa. Viking Linen liikevaihto oli viime vuonna 494,7 miljoonaa euroa.
  • Yhtiön pääkonttori on Maarianhaminassa, ja sillä on Suomessa toimipisteitä myös Helsingissä ja Turussa.
  • Viking Linen viidestä laivasta neljä purjehtii Suomen lipun alla: Viking Glory, Viking Grace, M/S Gabriella ja juuri Suomen alusrekisteriin siirtynyt Viking XPRS.
  • Viking Linen viidestä laivasta kolme on tehty suomalaisilla telakoilla: Viking Grace ja M/S Cinderella Turussa sekä Viking XPRS Helsingissä.
  • Uutuuslaiva Viking Gloryn suunnittelu ja tekniikka on pääsääntöisesti suomalaista työtä ja insinööritaitoa. Laivan tekniikkaa ovat toimittaneet muun muassa Wärtsilä, Kone ja ABB.
  • Viking Line on Suomen suurimpia viihdealan työllistäjiä. Varustamon laivoilla järjestetään tuhansia keikkoja vuodessa.
  • Laivojen siivous suomalaisissa satamissa työllistää 400–500 ihmistä.
  • Laivojen ravintoloissa suurten volyymien tuotteet, kuten kerma, voi, jugurtti, piimä ja munat ostetaan kotimaisilta valmistajilta ja viljelijöiltä. Myös menuissa suositaan kotimaista, pieniltä tuottajilta tulevaa ruokaa.
  • Viking Line on aktiivisesti mukana Itämeren ja saaristoluonnon suojelu- ja tutkimustyössä. Varustamo tukee useita suomalaisia ympäristöorganisaatioita, kuten Johan Nurmisen säätiötä ja Tvärminnen eläintieteellistä asemaa.
  • Tänä vuonna Viking Line sponsoroi uutta Myrskyluodon Maija -elokuvaa, jota kuvataan parhaillaan varustamon kotimaisemissa Ahvenanmaalla.

Lisätietoja:

Ninna Suominen, markkinointijohtaja

ninna.suominen@vikingline.com, puh. +358 9 123 51

Johanna Boijer-Svahnström, tiedotusjohtaja

johanna.boijer@vikingline.com, puh. +358 18 270 00

Christa Grönlund, tiedotuspäällikkö

christa.gronlund@vikingline.com, puh. +358 9 123 51

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

”Kotimaisuus on vastuullisuuden rinnalla avainarvojamme, ja Avainlipulla haluamme liputtaa sen puolesta entistä näkyvämmin. Tunnukseen kiteytyy hienosti pitkäjänteinen, laaja-alainen ja konkreettinen työmme kotimaisuuden puolesta.”
Ninna Suominen, Viking Linen markkinointijohtaja
”Valtaosa suomalaisista mieltää kotimaisen palvelun hankinnan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja vastuullisena arvovalintana, joka parantaa maamme kilpailukykyä ja hyvinvointia. Viking Line on suurin Avainlipun saaneista matkailualan yrityksistä ja tuo tunnuksemme miljoonien matkustajiensa näkyville. On hienoa, että he ovat liittyneet mukaan kertomaan suomalaisen työn merkityksestä.”
Tero Lausala, Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja