Viking Line on julkaissut vuoden 2021 vastuullisuusraportin

Report this content

Monien mielestä vastuullisuus tarkoittaa ennen kaikkea toiminnan kehittämistä ja tulevaisuuteen katsomista. Kuluneena vuonna meillä oli todellakin haasteena syyt, joihin emme voineet itse vaikuttaa. Maailmanlaajuisesta pandemiasta huolimatta pitää kuitenkin katsoa tulevaisuuteen. Ajatella ratkaisukeskeisesti. Käyttää jatkuvasti luonnonvaroja fiksusti. Jättää tuleville sukupolville ainakin yhtä paljon kuin olemme itse saaneet perintönä.

Sitoutumisemme perustuu saaristolaisalkuperäämme. Juuremme ovat Ahvenanmaalla. Viking Line on tänä päivänä Suomen suurin meriliikenteen työnantaja, ja työntekijämme asuvat lähestulkoon koko Suomen ja Ruotsin alueella. Merimiesten työjärjestelyt, joissa pidempiä työvuoroja yleensä seuraavat yhtä pitkät vapaat, mahdollistavat asumisen asutuskeskusten ulkopuolella.

Haluamme jatkossakin olla edelläkävijä ympäristöajattelun ja uuden ilmastoälykkään teknologian alalla. Hyvä esimerkki tästä on uusi aluksemme Viking Glory, joka on aloittanut liikennöinnin. Haluamme tarjota enemmän käyttämällä vähemmän luonnonvaroja. Haluamme koko ajan pienentää jalanjälkeämme. Sitä vastuullisuus merkitsee meille

Lue lisää juuri julkaistusta vastuullisuusraportistamme täältä

Lisätietoja:

Dani Lindberg, vastuullisuuspäällikkö

dani.lindberg@vikingline.com, puh. +358 18 27000

Johanna Boijer-Svahnström, tiedotusjohtaja

johanna.boijer@vikingline.com, puh. +358 18 270 00

Tilaa

Multimedia

Multimedia