Viking Line tuo korealaisen keittiön Itämerelle

Report this content

Asiakkaiden toiveita on kuultu – M/S Gabriellan matkustajat pääsevät tutustumaan korealaiseen keittiöön, kun pop up -ravintola Bistrotekin ruokalista uudistuu helmikuusssa 2020.

Viking Line M/S Gabriellan matkustajien toive toteutuu, kun korealaiset maut rantautuvat laivan Bistrotek-ravintolaan. Paitsi voimakkaista mauistaan myös kauniista väreistään tunnetun keittiön antimia on tarjolla Viking Linen asiakkaille 4.2.2020 alkaen.

– Vaihtuvateemaisessa pop up -ravintola Bistrotekissa haluamme aina tarjota asiakkaillemme uusia ja monipuolisia ruokaelämyksiä. Aikaisemmin ravintolassa on saatu nauttia esimerkiksi meksikolaisista sekä mummolateemaisista herkuista. Tarjolla on siis ollut makuelämyksiä aivan laidasta laitaan, kertoo Viking Linen ravintolapäällikkö Janne Lindholm.

Saatuaan asiakkailtaan idean korealaisesta keittiöstä oli myös M/S Gabriellan henkilökunnan helppo innostua sen tarjoamista mahdollisuuksista. Monipuolisissa ja voimakkaissa mauissa yhdistyvät hapan, suolainen, makea, karvas ja tulinen. Raaka-aineina puolestaan käytetään paljon kasviksia, ja liha kypsennetään rasvaa välttäen.

– Korealainen keittiö on tällä hetkellä hyvin trendikäs. Se on sekä terveellinen että makumaailmaltaan runsas, Lindholm jatkaa.

Bistrotekin uusi menu tarjoaakin loistavan mahdollisuuden tutustua tämän värikkään keittiön ominaisimpiin elementteihin. Menu tulee pitämään sisällään seuraavia herkkuja:

Kimchi

Koreassa kimchi on kansallisruoka, ja siellä sitä syödäänkin lähes kaikilla aterioilla. Bistrotekin menussa tätä kaalilisuketta tarjoillaan yhtenä alkuruokavaihtoehtona. Kimchi valmistetaan hapattamalla ja maustetaan sipulilla, valkosipulilla, inkiväärillä sekä chilillä.

Muita menun alkuruokia ovat Korean tartar ja Crispy chicken.

Bö ssam

Korealaiselle keittiölle tunnusomaista on yhteisöllisyys, mikä tahdottiin huomioida myös Bistrotekin tarjonnassa. Yksi pääruokavaihtoehto, Bö ssam, on Koreassa suosittu illanistujaistarjottava sekä katuruokaherkku, joka Bistrotekissa tuodaan pöytiin jaettavana. Annos koostuu salaatinlehtiin kääritystä possunlihasta, ja se nautitaan mausteisen retikkasalaatin, ssamjang-kastikkeen ja kimchin kera.

Toisena pääruokavaihtoehtona menussa on Bibimbap, jonka voi tilata joko tofun, lohen tai bulgogin kera. Näiden lisäksi tarjolla on suussasulavaa päärynä-kaneli-sorbettia jälkiruokana nautittavaksi.

Soju

Kokonaisvaltaisen elämyksen takaamiseksi on luonnollisesti myös juomapuoli räätälöity korealaiseen ruokaan sopivaksi. Korealainen Soju on riisistä tislaamalla valmistettua viinaa, josta on Bistrotekissa kehitelty persikan ja limen makuinen aperitiivi. Tämän lisäksi myös ruokalistan viinit ja olut on valittu juuri korealaisen keittiön makuja ajatellen.

Korealainen menu on tarjolla Viking Linen M/S Gabriellan Bistrotek-ravintolassa 4.2.–2.6.2020. 

Lisätietoja:

Janne Lindholm, ravintolapäällikkö, janne.lindholm@vikingline.com, puh. +358 9 12 351

Christa Grönlund, tiedotuspäällikkö, Marketing Communications,

christa.gronlund@vikingline.com, puh. +358 9 123 5242

Johanna Boijer-Svahnström, tiedotusjohtaja, Corporate Communications, Viking Line Abp,

johanna.boijer@vikingline.com, puh. +358 18 270 00

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

– Vaihtuvateemaisessa pop up -ravintola Bistrotekissa haluamme aina tarjota asiakkaillemme uusia ja monipuolisia ruokaelämyksiä. Aikaisemmin ravintolassa on saatu nauttia esimerkiksi meksikolaisista sekä mummolateemaisista herkuista. Tarjolla on siis ollut makuelämyksiä aivan laidasta laitaan.
Janne Lindholm, Viking Linen ravintolapäällikkö
– Korealainen keittiö on tällä hetkellä hyvin trendikäs. Se on sekä terveellinen että makumaailmaltaan runsas.
Janne Lindholm, Viking Linen ravintolapäällikkö