Viking Linen osavuosikatsaus ajalta 1.1 - 30.9.2016
Viking Line Abp OSAVUOSIKATSAUS 16.11.2016, klo 09.00
VIKING LINEN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1 - 30.9.2016.
Konsernin liikevaihto oli jaksolla 1. tammikuuta – 30. syyskuuta 2016 397,3 miljoonaa euroa (403,1 Meur 1. tammikuuta – 30. syyskuuta 2015). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 2,0 miljoonaa euroa (0,3 Meur). Liiketulos oli 14,8 miljoonaa euroa (22,5 Meur). Rahoitustuotot ja -kulut olivat -3,2 miljoonaa euroa (-2,9 Meur). Konsernin tulos ennen veroja oli 11,6 Meur (19,7 Meur). Tulos verojen jälkeen oli 9,7 miljoonaa euroa (16,2 Meur).
Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella merkitsee kasvavaa painetta sekä hintoihin että volyymeihin. Suomen talouden kehitys on edelleen epävarmuustekijä. Polttoainehinnalla on kuitenkin tähän asti ollut positiivinen vaikutus tulokseen. Hallitus arvioi, että vuoden 2016 liiketulos heikentyy verrattuna vuoden 2015 liiketulokseen.
LIIKEVAIHTO JA TULOS
Konsernin liikevaihto oli jaksolla 1. tammikuuta – 30. syyskuuta 2016 397,3 miljoonaa euroa (403,1 Meur 1. tammikuuta – 30. syyskuuta 2015). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 2,0 miljoonaa euroa (0,3 Meur). Liiketulos oli 14,8 miljoonaa euroa (22,5 Meur). Rahoitustuotot ja -kulut olivat -3,2 miljoonaa euroa (-2,9 Meur). Konsernin tulos ennen veroja oli 11,6 Meur (19,7 Meur). Tulos verojen jälkeen oli 9,7 miljoonaa euroa (16,2 Meur).
Matkustajatoiminnan tuotot supistuivat 0,7 prosentilla 362,3 miljoonaan euroon (364,9 Meur) pienentyneen matkustajamäärän seurauksena, samalla kun rahtitoiminnan tuotot vähenivät 6,4 prosentilla 32,9 miljoonaan euroon (35,1 Meur). Myyntikate väheni 1,9 prosentilla 281,5 miljoonaan euroon (286,9 Meur).
Konsernin liiketulos heikentyi pääasiallisesti pois jääneiden tuottojen johdosta alusten uudistusten ja ylläpidon vuoksi suunniteltujen ja toteutettujen alustelakointien yhteydessä sekä alhaisemman kysynnän johdosta raportointikauden loppupuolella. Konsernin palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut ovat kasvaneet, koska valtion palautusta on rajoitettu merimieseläkelain muutoksien yhteydessä Suomessa. Tästä aiheutuvan kustannusvaikutuksen arvioidaan kuitenkin pienentyvän tilivuoden aikana. Konsernin käyttökulut kasvoivat 1,4 prosentilla 247,8 miljoonaan euroon (244,3 Meur). Heikentynyt Ruotsin kruunu on vaikuttanut negatiivisesti konsernin tulokseen.
Konsernin polttoainekulut vähenivät 22,0 prosentilla 29,2 miljoonaan euroon (37,5 Meur). Polttoainekulujen väheneminen johtuu keskimääräisesti alhaisemmista polttoainehinnoista sekä konsernin jatkuvasta työstä alusten polttoainekulutuksen optimoimiseksi.
Konsernin liikevaihto väheni kolmannella kvartaalilla 1. heinäkuuta – 30. syyskuuta 2016 2,9 prosentilla 159,3 miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan kvartaaliin 2015 (164,1 Meur 1. heinäkuuta – 30. syyskuuta 2015). Kolmannen kvartaalin liiketulos oli 25,3 miljoonaa euroa (30,1 Meur).
LIIKENNE JA MARKKINAT
Konserni harjoittaa matkustaja- ja rahtiliikennettä seitsemällä aluksella pohjoisella Itämerellä. Konsernin alukset liikennöivät samoilla linjoilla kuin 2015. Keväällä toteutetut mittavat alusuudistukset ovat aiheuttaneet normaalia pidempiä liikennekatkoja, mikä on vaikuttanut kielteisesti konsernin markkinaosuuksiin.
Matkustajamäärä Viking Linen aluksilla oli raportointikauden aikana 5 015 177 (5 066 883). Viking Linen markkinaosuus supistui raportointikauden aikana linjalla Turku–Maarianhamina/Långnäs–Tukholma 1,5 prosenttiyksiköllä 55,4 prosenttiin. Markkinaosuus linjalla Helsinki–Maarianhamina–Tukholma supistui 0,7 prosenttiyksiköllä 42,2 prosenttiin. Risteilyliikenteessä Tukholman ja Maarianhaminan välillä markkinaosuus kasvoi 0,5 prosenttiyksiköllä 57,6 prosenttiin. Markkinaosuus linjalla Helsinki–Tallinna supistui 0,8 prosenttiyksiköllä 23,3 prosenttiin. Lyhyessä reittiliikenteessä Ahvenanmerellä markkinaosuus supistui 0,3 prosenttiyksiköllä 42,0 prosenttiin. Konsernin kokonaismarkkinaosuus liikennöintialueella oli täten 33,7 % (34,8 %).
Viking Linen rahtimäärät olivat 98 327 yksikkökuormaa (99 371). Viking Linen rahtimarkkinaosuus oli 20,7 % (21,9 %). Samalla kuljetettujen henkilöautojen määrä kasvoi 28 510 yksiköllä (+5,5 %) 545 708 yksikköön (517 198).
INVESTOINNIT JA RAHOITUS
Konsernin investoinnit olivat 13,4 miljoonaa euroa (8,0 Meur).
Viking Line Abp myi maaliskuussa 2016 Park Alandia Hotellin, mikä lisäsi hieman konsernin liiketoiminnan muita tuottoja. Hotelli on ollut tukitoimintona alustoiminalle eikä sillä ole ollut olennaista vaikutusta konsernin liikevaihtoon, liiketulokseen tai varoihin.
30. syyskuuta 2016 konsernin pitkäaikaiset korolliset velat olivat 154,8 miljoonaa euroa (178,2 Meur). Omavaraisuusaste oli 44,1 %, kun se oli 42,2 % edellisenä vuonna.
Konsernin rahavarat olivat syyskuun lopussa 86,1 miljoonaa euroa (93,5 Meur). Liiketoiminnan nettorahavirta oli 17,5 miljoonaa euroa (29,7 Meur).
RAPORTOINTI
Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS -standardien mukaisesti tilinpäätöslyhennelmänä raportointikaudelta noudattaen IAS 34 -standardia. Kirjanpidolliset arvioinnit ja oletukset sekä tilinpäätöksen laadinta- ja laskentaperiaatteet ovat samat kuin viimeisessä tilinpäätöksessä. Tuloslaskelman tuloverot on laskettu keskimääräisen verokannan mukaan, jota sovellettaisiin vuoden odotettuun kokonaistulokseen. Osavuosikatsausta ei ole tilintarkastettu.
ORGANISAATIO JA HENKILÖSTÖ
Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 2 772 henkilöä (2 765), joista emoyhtiössä 2 078 (2 068). Maissa työskenteli 666 henkilöä (676) ja merellä 2 106 henkilöä (2 089).
Konsernin oman henkilökunnan lisäksi Viking XPRS miehitettiin keskimäärin 250 (241) vuokra-työnantajan palveluksessa olevalla henkilöllä.
RISKITEKIJÖITÄ
Tilinpäätöksen julkistamisen jälkeen ei ole tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttavat arvioihin liiketoiminnan riskeistä lyhyellä aikavälillä.
Erityiset riskit lähitulevaisuudessa liittyvät ensi sijassa polttoaineiden hintojen kehitykseen. Polttoainehintojen vaihtelulla on suora vaikutus konsernin tulokseen. Korkeiden polttoainehintojen riskin osittaiseksi estämiseksi konserni on tehnyt 2016 kiinteähintaisia sopimuksia koskien osaa konsernin arvioitua polttoainekulutusta.
MENEILLÄÄN OLEVAT OIKEUDENKÄYNNIT
Helsingin käräjäoikeus antoi 27. helmikuuta 2015 tuomion Viking Linen ja Suomen valtion välisessä väylämaksukanteessa koskien vuosina 2001–2004 veloitettuja väylämaksuja. Tuomion mukaan Suomen valtio velvoitettiin maksamaan Viking Linen vaateiden mukaisesti noin 12,4 miljoonaa euroa sekä oikeudenkäyntikulut että korot. Suomen valtion valituksen johdosta Helsingin hovioikeus on 8. elokuuta 2016 kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja hylännyt Viking Linen vaateet vanhentuneina. Yhtiö on hakenut valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.
NÄKYMÄT KOKO TOMINTAVUODELLE 2016
Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella merkitsee kasvavaa painetta sekä hintoihin että volyymeihin. Suomen talouden kehitys on edelleen epävarmuustekijä. Polttoainehinnalla on kuitenkin tähän asti ollut positiivinen vaikutus tulokseen. Hallitus arvioi, että vuoden 2016 liiketulos heikentyy verrattuna vuoden 2015 liiketulokseen.
KONSERNIN TULOSLASKELMA | |||||
2016 | 2015 | 2016 | 2015 | 2015 | |
MEUR | 1.7–30.9 | 1.7–30.9 | 1.1–30.9 | 1.1–30.9 | 1.1–31.12 |
LIIKEVAIHTO | 159,3 | 164,1 | 397,3 | 403,1 | 530,5 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 0,2 | 0,1 | 2,0 | 0,3 | 0,5 |
Kulut | |||||
Tavarat ja palvelut | 45,6 | 46,0 | 115,7 | 116,2 | 153,2 |
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 31,0 | 29,6 | 92,5 | 88,5 | 118,1 |
Poistot ja arvonalentumiset | 7,0 | 6,7 | 20,9 | 20,3 | 27,7 |
Liiketoiminnan muut kulut | 50,6 | 51,7 | 155,3 | 155,8 | 205,5 |
134,2 | 134,0 | 384,4 | 380,8 | 504,6 | |
LIIKETULOS | 25,3 | 30,1 | 14,8 | 22,5 | 26,4 |
Rahoitustuotot | 0,5 | 0,5 | 3,8 | 3,8 | 5,0 |
Rahoituskulut | -2,5 | -3,2 | -7,0 | -6,7 | -8,2 |
TULOS ENNEN VEROJA | 23,2 | 27,4 | 11,6 | 19,7 | 23,2 |
Tuloverot | -4,7 | -5,4 | -1,9 | -3,4 | -4,4 |
TILIKAUDEN TULOS | 18,6 | 22,0 | 9,7 | 16,2 | 18,7 |
Tuloksen jakautuminen: | |||||
Emoyhtiön omistajille | 18,6 | 22,0 | 9,7 | 16,2 | 18,7 |
Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja | |||||
laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa | 1,72 | 2,03 | 0,90 | 1,50 | 1,73 |
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA | |||||
2016 | 2015 | 2016 | 2015 | 2015 | |
MEUR | 1.7–30.9 | 1.7–30.9 | 1.1–30.9 | 1.1–30.9 | 1.1–31.12 |
TILIKAUDEN TULOS | 18,6 | 22,0 | 9,7 | 16,2 | 18,7 |
Muut laajan tuloksen erät | |||||
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi | |||||
Muuntoerot | -0,4 | -0,3 | -0,9 | 0,0 | 0,5 |
Myytävissä olevat sijoitukset | - | 0,6 | - | -0,2 | 0,7 |
-0,4 | 0,3 | -0,9 | -0,2 | 1,2 | |
TILIKAUDEN LAAJA TULOS | 18,2 | 22,3 | 8,8 | 16,0 | 19,9 |
Laajan tuloksen jakautuminen: | |||||
Emoyhtiön omistajille | 18,2 | 22,3 | 8,8 | 16,0 | 19,9 |
KONSERNITASE | |||||
MEUR | 30.9.2016 | 30.9.2015 | 31.12.2015 | ||
VARAT | |||||
Pitkäaikaiset varat | |||||
Aineettomat hyödykkeet | 1,7 | 0,7 | 0,8 | ||
Maa-alueet | 0,6 | 1,1 | 1,1 | ||
Rakennukset ja rakennelmat | 9,4 | 10,3 | 10,0 | ||
Vuokrakiinteistöjen perusparannusmenot | 2,1 | 0,8 | 1,2 | ||
Alukset | 313,3 | 328,6 | 324,5 | ||
Koneet ja kalusto | 5,4 | 6,1 | 5,5 | ||
Myytävissä olevat sijoitukset | 26,8 | 25,9 | 26,8 | ||
Saamiset | 0,2 | 0,3 | 0,2 | ||
Pitkäaikaiset varat yhteensä | 359,4 | 373,7 | 370,0 | ||
Lyhytaikaiset varat | |||||
Vaihto-omaisuus | 17,8 | 17,5 | 17,2 | ||
Tuloverosaamiset | 0,4 | 0,1 | 0,5 | ||
Myyntisaamiset ja muut saamiset | 44,3 | 41,0 | 29,4 | ||
Rahavarat | 86,1 | 93,5 | 110,7 | ||
Lyhytaikaiset varat yhteensä | 148,6 | 152,0 | 157,8 | ||
VARAT YHTEENSÄ | 508,0 | 525,7 | 527,8 | ||
OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||||
Oma pääoma | |||||
Osakepääoma | 1,8 | 1,8 | 1,8 | ||
Rahastot | 0,7 | -0,2 | 0,7 | ||
Muuntoerot | -1,3 | -0,9 | -0,4 | ||
Kertyneet voittovarat | 223,1 | 221,0 | 223,6 | ||
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | 224,2 | 221,8 | 225,7 | ||
Oma pääoma yhteensä | 224,2 | 221,8 | 225,7 | ||
Pitkäaikaiset velat | |||||
Laskennalliset verovelat | 34,5 | 31,4 | 34,5 | ||
Pitkäaikaiset korolliset velat | 154,8 | 178,2 | 174,0 | ||
Pitkäaikaiset velat yhteensä | 189,3 | 209,6 | 208,4 | ||
Lyhytaikaiset velat | |||||
Lyhytaikaiset korolliset velat | 19,3 | 19,3 | 23,5 | ||
Tuloverovelat | 1,9 | 3,1 | 1,3 | ||
Ostovelat ja muut velat | 73,3 | 71,9 | 68,9 | ||
Lyhytaikaiset velat yhteensä | 94,5 | 94,3 | 93,7 | ||
Velat yhteensä | 283,8 | 303,9 | 302,1 | ||
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 508,0 | 525,7 | 527,8 | ||
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA | |||||
2016 | 2015 | 2015 | |||
MEUR | 1.1–30.9 | 1.1–30.9 | 1.1–31.12 | ||
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | |||||
Tilikauden tulos | 9,7 | 16,2 | 18,7 | ||
Oikaisut | |||||
Poistot ja arvonalentumiset | 20,9 | 20,3 | 27,7 | ||
Pitkäaikaisten varojen myyntivoitot | -1,5 | 0,0 | 0,0 | ||
Muut erät, joihin ei liity rahavirtaa | 1,1 | 0,0 | -0,5 | ||
Korkokulut ja muut rahoituskulut | 3,9 | 4,4 | 5,9 | ||
Korkotuotot ja muut rahoitustuotot | -0,1 | -0,1 | -0,1 | ||
Osinkotuotot | -2,4 | -1,6 | -1,6 | ||
Tuloverot | 1,9 | 3,4 | 4,4 | ||
Käyttöpääoman muutokset | |||||
Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos | -14,9 | -11,7 | -0,1 | ||
Vaihto-omaisuuden muutos | -0,6 | -1,4 | -1,1 | ||
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos | 5,7 | 5,9 | 1,7 | ||
Maksetut korot | -4,7 | -5,3 | -5,4 | ||
Maksetut muut rahoituskulut | -0,5 | -0,5 | -0,7 | ||
Saadut korot | 0,0 | 0,0 | 0,1 | ||
Saadut muut rahoitustuotot | 0,1 | 0,0 | 0,0 | ||
Maksetut verot | -1,1 | -0,1 | -0,3 | ||
LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA | 17,5 | 29,7 | 48,7 | ||
INVESTOINNIT | |||||
Alusinvestoinnit | -9,9 | -6,7 | -7,6 | ||
Investoinnit muihin aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin | -3,6 | -1,3 | -2,4 | ||
Muiden aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myynti | 2,6 | 0,1 | 0,1 | ||
Pitkäaikaisten saamisten takasinmaksut | - | - | 0,2 | ||
Saadut osingot | 2,4 | 1,6 | 1,6 | ||
INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA | -8,5 | -6,3 | -8,1 | ||
RAHOITUS | |||||
Pitkäaikaisten velkojen nostot | 0,2 | - | - | ||
Pitkäaikaisten velkojen lyhennykset | -23,5 | -23,5 | -23,5 | ||
Maksetut osingot | -10,3 | -7,6 | -7,6 | ||
RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA | -33,6 | -31,1 | -31,1 | ||
RAHAVAROJEN MUUTOS | -24,5 | -7,6 | 9,5 | ||
Rahavarat tilikauden alussa | 110,7 | 101,1 | 101,1 | ||
RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA | 86,1 | 93,5 | 110,7 |
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | |||||
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | |||||
Osake- | Muunto- | Kertyneet | Oma pääoma | ||
MEUR | pääoma | Rahastot | erot | voittovarat | yhteensä |
Oma pääoma 1.1.2016 | 1,8 | 0,7 | -0,4 | 223,6 | 225,7 |
Tilikauden tulos | 9,7 | 9,7 | |||
Muuntoerot | 0,0 | -0,9 | 0,0 | -0,9 | |
Tilikauden laaja tulos | - | 0,0 | -0,9 | 9,7 | 8,8 |
Osingonjako | -10,3 | -10,3 | |||
Oma pääoma 30.9.2016 | 1,8 | 0,7 | -1,3 | 223,1 | 224,2 |
Oma pääoma 1.1.2015 | 1,8 | 0,0 | -0,8 | 212,3 | 213,3 |
Tilikauden tulos | 16,2 | 16,2 | |||
Muuntoerot | 0,0 | -0,1 | 0,1 | 0,0 | |
Myytävissä olevien sijoitusten uudelleenarvostus | -0,2 | -0,2 | |||
Tilikauden laaja tulos | - | -0,2 | -0,1 | 16,3 | 16,0 |
Osingonjako | -7,6 | -7,6 | |||
Oma pääoma 30.9.2015 | 1,8 | -0,2 | -0,9 | 221,0 | 221,8 |
KONSERNIN TULOSLASKELMA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN | ||||
2016 | 2016 | 2016 | 2015 | |
MEUR | Q3 | Q2 | Q1 | Q4 |
LIIKEVAIHTO | 159,3 | 131,1 | 106,9 | 127,4 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 0,2 | 0,2 | 1,5 | 0,2 |
Kulut | ||||
Tavarat ja palvelut | 45,6 | 38,4 | 31,7 | 37,0 |
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 31,0 | 31,0 | 30,5 | 29,6 |
Poistot ja arvonalentumiset | 7,0 | 7,2 | 6,7 | 7,3 |
Liiketoiminnan muut kulut | 50,6 | 53,6 | 51,1 | 49,7 |
134,2 | 130,2 | 120,0 | 123,7 | |
LIIKETULOS | 25,3 | 1,1 | -11,6 | 3,9 |
Rahoitustuotot | 0,5 | 2,8 | 0,5 | 1,2 |
Rahoituskulut | -2,5 | -2,4 | -2,0 | -1,6 |
TULOS ENNEN VEROJA | 23,2 | 1,4 | -13,1 | 3,5 |
Tuloverot | -4,7 | 0,2 | 2,6 | -1,0 |
TILIKAUDEN TULOS | 18,6 | 1,6 | -10,5 | 2,5 |
Tuloksen jakautuminen: | ||||
Emoyhtiön omistajille | 18,6 | 1,6 | -10,5 | 2,5 |
Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja | ||||
laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa | 1,72 | 0,15 | -0,97 | 0,23 |
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA | ||||
VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN | ||||
2016 | 2016 | 2016 | 2015 | |
MEUR | Q3 | Q2 | Q1 | Q4 |
TILIKAUDEN TULOS | 18,6 | 1,6 | -10,5 | 2,5 |
Muut laajan tuloksen erät | ||||
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteisiksi | ||||
Muuntoerot | -0,4 | -0,4 | -0,1 | 0,5 |
Myytävissä olevat sijoitukset | - | - | - | 0,8 |
-0,4 | -0,4 | -0,1 | 1,4 | |
TILIKAUDEN LAAJA TULOS | 18,2 | 1,2 | -10,6 | 3,9 |
Laajan tuloksen jakautuminen: | ||||
Emoyhtiön omistajille | 18,2 | 1,2 | -10,6 | 3,9 |
SEGMENTTITIEDOT KONSERNI | |||
2016 | 2015 | 2015 | |
TOIMINTASEGMENTIT, MEUR | 1.1–30.9 | 1.1–30.9 | 1.1–31.12 |
Liikevaihto | |||
Alukset | 395,1 | 399,2 | 525,1 |
Jakamaton | 2,3 | 4,1 | 5,6 |
Tomintasegmentit yhteensä | 397,4 | 403,3 | 530,7 |
Eliminoinnit | -0,2 | -0,2 | -0,2 |
Konsernin liikevaihto yhteensä | 397,3 | 403,1 | 530,5 |
Liiketulos | |||
Alukset | 49,4 | 55,5 | 71,2 |
Jakamaton | -34,6 | -32,9 | -44,7 |
Konsernin liiketulos yhteensä | 14,8 | 22,5 | 26,4 |
ANNETUT VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET | |||
MEUR | 30.9.2016 | 30.9.2015 | 31.12.2015 |
Vastuusitoumukset | 174,1 | 197,5 | 197,5 |
Omasta puolesta annetut vakuudet | 313,6 | 313,6 | 313,6 |
TUNNUSLUVUT JA TILASTOT | |||
2016 | 2015 | 2015 | |
1.1–30.9 | 1.1–30.9 | 1.1–31.12 | |
Oma pääoma per osake, euroa | 20,76 | 20,54 | 20,89 |
Omavaraisuusaste | 44,1 % | 42,2 % | 42,8 % |
Investoinnit, Meur | 13,4 | 8,0 | 10,0 |
– % liikevaihdosta | 3,4 % | 2,0 % | 1,9 % |
Matkustajat | 5 015 177 | 5 066 883 | 6 568 684 |
Yksikkökuormat | 98 327 | 99 371 | 133 163 |
Henkilöstö, keskimäärin | 2 772 | 2 765 | 2 735 |
Tulos per osake = (Tulos ennen veroja – tuloverot +/– vähemmistöosuus) / Osakkeiden lukumäärä keskimäärin | |||
Oma pääoma per osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma / Osakkeiden lukumäärä tilinpäätöspäivänä | |||
Omavaraisuusaste, % = Oma pääoma mukaan luettuna vähemmistöosuus / (Taseen loppusumma – saadut ennakot) | |||
Pyöristyksistä voi syntyä +/– 0,1 miljoonan euron pyöristyseroja. |
Konsernin tilinpäätöstiedote toimintavuodelta 2016 julkaistaan 16. helmikuuta 2017.
Maarianhamina 15. marraskuuta 2016
VIKING LINE ABP
Hallitus
Jan Hanses
Toimitusjohtaja
TJ Jan Hanses, jan.hanses@vikingline.com, 018-27000