VIKING LINEN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.2013 - 30.9.2013

Report this content

 

Viking Line Abp                OSAVUOSIKATSAUS                      14.11.2013, klo 09.00

VIKING LINEN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 1.1.2013 - 30.9.2013

Konsernin liikevaihto kasvoi raportointikauden aikana 1. tammikuuta – 30. syyskuuta 2013 7,7 prosentilla 419,7 miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan kauteen 2012 (389,5 Meur 1. tammikuuta – 30. syyskuuta 2012). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 23,2 miljoonaa euroa (0,3 Meur). Liiketulos oli 32,7 miljoonaa euroa (3,2 Meur). Rahoitustuotot ja -kulut olivat -5,1 miljoonaa euroa (-0,7 Meur). Konsernin tulos ennen veroja oli 27,6 Meur (2,5 Meur). Tulos verojen jälkeen oli 20,7 miljoonaa euroa (1,7 Meur).

Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella on yhä kovaa, mikä merkitsee hintapaineen jatkumista. Markkinakehitys on erittäin alhainen, mutta Viking Gracen liikenteen odotetaan edelleen kehittyvän positiivisesti. Konserni on ryhtynyt toimenpiteisiin toiminnan tehostamiseksi. Hallitus arvioi, että liiketulos ilman myyntivoittoja vuodelta 2013 tulee olemaan parempi kuin vuoden 2012 liiketulos. Tulos ennen veroja ilman Isabellan myyntivoittoa odotetaan olevan edellisvuoden tasolla. Sen lisäksi liiketulos ennen veroja paranee Isabellan 22,8 miljoonan euron myyntivoitolla.

LIIKEVAIHTO JA TULOS

Konsernin liikevaihto kasvoi raportointikauden aikana 1. tammikuuta – 30. syyskuuta 2013 7,7 prosentilla 419,7 miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan kauteen 2012 (389,5 Meur 1. tammikuuta – 30. syyskuuta 2012). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 23,2 miljoonaa euroa (0,3 Meur). Liiketulos oli 32,7 miljoonaa euroa (3,2 Meur). Rahoitustuotot ja -kulut olivat -5,1 miljoonaa euroa (-0,7 Meur). Konsernin tulos ennen veroja oli 27,6 Meur (2,5 Meur). Tulos verojen jälkeen oli 20,7 miljoonaa euroa (1,7 Meur).

Viking Linen markkinaosuus kasvoi 34,4 prosenttiin (33,7 %). Matkustajatoiminnan tuotot kasvoivat 7,9 prosentilla 389,7 miljoonaan euroon (361,1 Meur), samalla kun rahtitoiminnan tuotot kasvoivat 5,3 prosentilla 27,1 miljoonaan euroon (25,8 Meur). Myyntikate kasvoi 9,6 prosentilla 304,8 miljoonaan euroon (278,1 Meur). Viking Gracen asettaminen liikenteeseen Turku–Maarianhamina/Långnäs–Tukholma-linjalle on pääsyynä parempiin matkustajatoiminnan tuottoihin. Markkinakasvu on heikko. Yhtiön tuloskehitys on kuitenkin hieman parempi kuin edellisvuonna. Viking Gracen liikenteen aloituksesta johtuneet kertaluonteiset kulut sekä Gabriellan ennakoimaton telakointi ja 23 päivän liikenneseisaus alkukesällä 2013 painoivat alas tulosta. Konsernin käyttökulut kasvoivat 7,3 prosentilla 295,3 miljoonaan euroon (275,2 Meur). Konsernin tulos ennen veroja ilman Isabellan myyntivoittoa, oli 4,8 miljoonaa euroa (2,5 Meur).

Konsernin liikevaihto kasvoi kolmannella kvartaalilla 1. heinäkuuta – 30. syyskuuta 2013 5,1 prosentilla 164,4 miljoonaan euroon verrattuna vastaavaan kvartaaliin 2012 (156,4 Meur 1. heinäkuuta – 30. syyskuuta 2012). Kolmannen kvartaalin liiketulos oli 26,6 miljoonaa euroa (21,0 Meur) ja tulos verojen jälkeen oli 18,9 Meur (15,8 Meur).

LIIKENNE JA MARKKINAT

Konserni harjoittaa matkustaja- ja rahtiliikennettä seitsemällä aluksella pohjoisella Itämerellä. Tammikuussa 2013 Viking Grace korvasi Isabellan Turku–Maarian-hamina/Långnäs–Tukholma -reitillä. Isabella myytiin huhtikuussa 2013.

Matkustajamäärä Viking Linen aluksilla lisääntyi raportointikauden aikana 144 432 matkustajalla 4 998 757 matkustajaan (4 854 325). Viking Linen rahtimäärät olivat 88 819 yksikkökuormaa (88 488). Viking Linen rahtimarkkinaosuus oli 20,7 % (20,0 %).

Viking Line on vahvistanut markkinaosuuksiaan raportointikauden aikana linjalla Turku–Maarianhamina/Långnäs–Tukholma 8,3 prosenttiyksiköllä 58,3 prosenttiin. Linjalla Helsinki–Maarianhamina–Tukholma markkinaosuus kasvoi 0,3 prosenttiyksiköllä 45,4 prosenttiin. Risteilyliikenteessä Tukholman ja Maarianhaminan välillä markkinaosuus kasvoi 0,6 prosenttiyksiköllä 51,9 prosenttiin. Markkinaosuus linjalla Helsinki–Tallinna supistui 1,1 prosenttiyksiköllä 23,0 prosenttiin. Lyhyessä reittiliikenteessä Ahvenanmerellä markkinaosuus supistui 3,1 prosenttiyksiköllä 41,6 prosenttiin, koska lähtöjen määriä vähennettiin. Konsernin kokonaismarkkinaosuus liikennöintialueella oli täten 34,4 % (33,7 %).

INVESTOINNIT JA RAHOITUS

Kauden investoinneista 163,5 miljoonaa euroa koskee investointeja Viking Graceen, samalla kun konsernin muut investoinnit olivat 6,0 miljoonaa euroa. Konsernin investoinnit olivat täten yhteensä 169,5 miljoonaa euroa (39,9 Meur).

Isabella myytiin Hansalink Limited:lle 22. huhtikuuta 2013. Isabellan myynti oli suunniteltu osa Viking Linen uuden risteilyaluksen Viking Gracen rahoitusta. Kokonaismyyntihinta oli noin 30 miljoonaa euroa ja myyntivoittoa syntyi 22,8 miljoonaa euroa.

30. syyskuuta 2013 konsernin pitkäaikaiset korolliset velat olivat 225,5 miljoonaa euroa (77,4 Meur). Omavaraisuusaste oli 33,8 %, kun se oli 45,7 % edellisenä vuonna.

Konsernin rahavarat olivat syyskuun lopussa 88,9 miljoonaa euroa (41,8 Meur). Liiketoiminnan nettorahavirta oli 19,9 miljoonaa euroa (15,4 Meur).

RAPORTOINTI

Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS -standardien mukaisesti tilinpäätöslyhennelmänä raportointikaudelta noudattaen IAS 34 -standardia. Kirjanpidolliset arvioinnit ja oletukset sekä tilinpäätöksen laadinta- ja laskentaperiaatteet ovat samat kuin viimeisessä tilinpäätöksessä. Tuloslaskelman tuloverot on laskettu keskimääräisen verokannan mukaan, jota sovellettaisiin vuoden odotettuun kokonaistulokseen. Osavuosikatsausta ei ole tilintarkastettu.

ORGANISAATIO JA HENKILÖSTÖ

Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 3 151 henkilöä (3 048), joista emoyhtiössä 1 986 (1 860). Maissa työskenteli 708 henkilöä (725) ja merellä 2 443 henkilöä (2 323).

OTK Andreas Remmer on konsernin johtoryhmän uusi jäsen 1. syyskuuta 2013 lähtien vastuualueinaan talous, rahoitus ja IT (Chief Financial Officer, CFO).

RISKITEKIJÖITÄ

Tilinpäätöksen julkistamisen jälkeen ei ole tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttavat arvioihin liiketoiminnan riskeistä lyhyellä aikavälillä. Erityiset riskit lähitulevaisuudessa liittyvät ensi sijassa polttoaineiden hintoihin.

NÄKYMÄT KOKO TOMINTAVUODELLE 2013

Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella on yhä kovaa, mikä merkitsee hintapaineen jatkumista. Markkinakehitys on erittäin alhainen, mutta Viking Gracen liikenteen odotetaan edelleen kehittyvän positiivisesti. Konserni on ryhtynyt toimenpiteisiin toiminnan tehostamiseksi. Hallitus arvioi, että liiketulos ilman myyntivoittoja vuodelta 2013 tulee olemaan parempi kuin vuoden 2012 liiketulos. Tulos ennen veroja ilman Isabellan myyntivoittoa odotetaan olevan edellisvuoden tasolla. Sen lisäksi liiketulos ennen veroja paranee Isabellan 22,8 miljoonan euron myyntivoitolla.

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA      
  2013 2012 2013 2012 2012
MEUR 1.7-30.9 1.7-30.9 1.1-30.9 1.1-30.9 1.1-31.12
           
LIIKEVAIHTO 164,4 156,4 419,7 389,5 516,1
           
Liiketoiminnan muut tuotot 0,2 0,1 23,2 0,3 0,4
           
Kulut          
Tavarat ja palvelut 43,4 44,2 114,9 111,5 149,6
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut 31,9 30,8 98,5 93,3 125,2
Poistot ja arvonalentumiset 8,8 7,0 27,4 21,2 28,5
Liiketoiminnan muut kulut 53,8 53,4 169,4 160,6 210,7
  137,9 135,5 410,2 386,6 514,1
           
LIIKETULOS 26,6 21,0 32,7 3,2 2,4
           
Rahoitustuotot 0,3 0,8 0,9 1,3 1,6
Rahoituskulut -2,0 -0,7 -6,0 -2,0 -2,5
           
TULOS ENNEN VEROJA 25,0 21,1 27,6 2,5 1,6
           
Tuloverot -6,1 -5,2 -6,9 -0,8 -0,7
           
TILIKAUDEN TULOS 18,9 15,8 20,7 1,7 0,9
           
Muuntoerot -0,1 0,2 -0,3 0,2 0,1
           
RAPORTOINTIKAUDEN LAAJA TULOS 18,8 16,0 20,4 1,9 1,0
           
Tuloksen jakautuminen:          
Emoyhtiön omistajille 18,9 15,8 20,7 1,7 0,9
           
Laajan tuloksen jakautuminen:          
Emoyhtiön omistajille 18,8 16,0 20,4 1,9 1,0
           
Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja          
laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa 1,75 1,47 1,92 0,16 0,09
           
KONSERNIN TASE          
           
MEUR 30.9.2013 30.9.2012 31.12.2012    
           
VARAT          
           
Pitkäaikaiset varat          
Aineettomat hyödykkeet 0,9 1,0 0,9    
Maa-alueet 1,1 1,1 1,1    
Rakennukset ja rakennelmat 11,8 10,4 12,3    
Vuokrakiinteistöjen perusparannusmenot 0,5 0,5 0,5    
Alukset 370,5 179,5 174,2    
Koneet ja kalusto 8,3 6,8 8,1    
Ennakkomaksut - 56,5 61,1    
Myytävissä olevat sijoitukset 0,0 0,0 0,0    
Saamiset 0,7 0,8 0,7    
Pitkäaikaiset varat yhteensä 393,6 256,6 258,9    
           
Lyhytaikaiset varat          
Vaihto-omaisuus 15,3 15,4 15,2    
Tuloverosaamiset 0,5 2,4 1,9    
Myyntisaamiset ja muut saamiset 40,7 40,2 29,1    
Rahavarat 88,9 41,8 45,3    
Lyhytaikaiset varat yhteensä 145,4 99,8 91,5    
           
VARAT YHTEENSÄ 539,0 356,4 350,4    
           
OMA PÄÄOMA JA VELAT          
           
Oma pääoma          
Osakepääoma 1,8 1,8 1,8    
Rahastot 0,0 0,0 0,0    
Muuntoerot -0,2 0,2 0,1    
Kertyneet voittovarat 180,8 160,8 160,0    
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 182,4 162,8 162,0    
           
Oma pääoma yhteensä 182,4 162,8 162,0    
           
Pitkäaikaiset velat          
Laskennalliset verovelat 29,7 31,2 29,7    
Pitkäaikaiset korolliset velat 225,5 77,4 73,1    
Pitkäaikaiset velat yhteensä 255,2 108,6 102,8    
           
Lyhytaikaiset velat          
Lyhytaikaiset korolliset velat 19,4 8,7 8,7    
Tuloverovelat 7,0 0,0 -    
Ostovelat ja muut velat 75,1 76,3 76,9    
Lyhytaikaiset velat yhteensä 101,5 85,0 85,6    
           
Velat yhteensä 356,6 193,6 188,4    
           
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 539,0 356,4 350,4    
           
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA      
  2013 2012 2012    
MEUR 1.1-30.9 1.1-30.9 1.1-31.12    
           
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA          
           
Tilikauden tulos 20,7 1,7 0,9    
Oikaisut          
  Poistot ja arvonalentumiset 27,4 21,2 28,5    
  Muut erät, joihin ei liity rahavirtaa -23,1 0,2 0,1    
  Korkokulut ja muut rahoituskulut 5,3 1,3 1,6    
  Korkotuotot ja muut rahoitustuotot -0,1 -0,3 -0,4    
  Osinkotuotot 0,0 0,0 0,0    
  Tuloverot 6,9 0,8 0,7    
           
Käyttöpääoman muutokset          
  Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos -11,6 -11,3 -0,2    
  Vaihto-omaisuuden muutos -0,1 -1,8 -1,6    
  Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos -3,0 6,4 7,1    
           
Maksetut korot -3,5 -1,3 -1,6    
Maksetut muut rahoituskulut -0,6 -0,1 -0,1    
Saadut korot 0,0 0,4 0,5    
Saadut muut rahoitustuotot 0,0 0,0 0,1    
Maksetut verot 1,5 -1,8 -2,7    
           
LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA 19,9 15,4 32,8    
           
INVESTOINNIT          
Alusinvestoinnit -166,7 -2,9 -4,0    
Muut käyttöomaisuusinvestoinnit -2,8 -6,9 -11,0    
Ennakkomaksut - -30,1 -34,7    
Alusten myynti 29,9 - -    
Muun käyttöomaisuuden myynti 0,2 0,1 0,1    
Pitkäaikaisten saamisten muutos 0,0 0,0 0,2    
Saadut osingot 0,0 0,0 0,0    
           
INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA -139,3 -39,8 -49,5    
           
RAHOITUS          
Pitkäaikaisten velkojen nostot 179,1 0,3 1,0    
Pitkäaikaisten velkojen lyhennykset -16,0 -4,4 -9,4    
Maksetut osingot - -5,4 -5,4    
           
RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA 163,1 -9,5 -13,7    
           
RAHAVAROJEN MUUTOS 43,6 -33,9 -30,4    
Rahavarat tilikauden alussa 45,3 55,7 55,7    
Eräpäivään asti pidettävien sijoitusten muutos - 20,0 20,0    
           
RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA 88,9 41,8 45,3    

 

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA  
  Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma  
           
  Osake-   Muunto- Kertyneet Oma pääoma
MEUR pääoma Rahastot erot voittovarat yhteensä
           
Oma pääoma 1.1.2012 1,8 0,0 0,1 164,4 166,3
Raportointikauden tulos       1,7 1,7
Muuntoerot   0,0 0,1 0,1 0,2
Raportointikauden laaja tulos - 0,0 0,1 1,8 1,9
Osingonjako       -5,4 -5,4
Oma pääoma 30.9.2012 1,8 0,0 0,2 160,8 162,8
           
Oma pääoma 1.1.2013 1,8 0,0 0,1 160,0 162,0
Raportointikauden tulos       20,7 20,7
Muuntoerot   0,0 -0,3 0,0 -0,3
Raportointikauden laaja tulos - 0,0 -0,3 20,7 20,4
Osingonjako         -
Oma pääoma 30.9.2013 1,8 0,0 -0,2 180,8 182,4

 

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
  2013 2013 2013 2012
MEUR Q3 Q2 Q1 Q4
         
LIIKEVAIHTO 164,4 140,3 115,0 126,6
         
Liiketoiminnan muut tuotot 0,2 22,9 0,1 0,1
         
Kulut        
Tavarat ja palvelut 43,4 39,6 31,9 38,2
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut 31,9 33,7 32,9 31,9
Poistot ja arvonalentumiset 8,8 9,3 9,3 7,3
Liiketoiminnan muut kulut 53,8 55,6 59,9 50,0
  137,9 138,3 133,9 127,4
         
LIIKETULOS 26,6 25,0 -18,9 -0,7
         
Rahoitustuotot 0,3 0,4 0,2 0,3
Rahoituskulut -2,0 -2,0 -2,0 -0,5
         
TULOS ENNEN VEROJA 25,0 23,3 -20,7 -0,9
         
Tuloverot -6,1 -5,8 5,0 0,1
         
TILIKAUDEN TULOS 18,9 17,6 -15,7 -0,8
         
Muuntoerot -0,1 -0,2 0,0 -0,1
         
RAPORTOINTIKAUDEN LAAJA TULOS 18,8 17,4 -15,8 -0,8
         
Tuloksen jakautuminen:        
Emoyhtiön omistajille 18,9 17,6 -15,7 -0,8
         
Laajan tuloksen jakautuminen:        
Emoyhtiön omistajille 18,8 17,4 -15,8 -0,8
         
Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja        
laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa 1,75 1,63 -1,45 -0,07

 

SEGMENTTITIEDOT KONSERNI    
  2013 2012 2012
TOIMINTASEGMENTIT, MEUR 1.1-30.9 1.1-30.9 1.1-31.12
       
Liikevaihto      
Alukset 416,0 385,7 511,1
Jakamaton 3,9 4,0 5,3
Tomintasegmentit yhteensä 419,9 389,7 516,3
Eliminoinnit -0,2 -0,2 -0,2
Konsernin liikevaihto yhteensä 419,7 389,5 516,1
       
Liiketulos      
Alukset 66,3 38,4 52,5
Jakamaton -33,6 -35,3 -50,0
Konsernin liiketulos yhteensä 32,7 3,2 2,4

 

ANNETUT VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET  
       
MEUR 30.9.2013 30.9.2012 31.12.2012
       
Vastuusitoumukset 246,2 87,0 84,1
Omasta puolesta annetut vakuudet 316,2 134,9 112,2
Investointisitoumukset, joita ei kirjattu kirjanpitoon - 198,9 191,9
 – kokonaisarvo - 254,2 253,0
       
TUNNUSLUVUT JA TILASTOT      
  2013 2012 2012
  1.1-30.9 1.1-30.9 1.1-31.12
       
Oma pääoma per osake, euroa 16,88 15,07 15,00
Omavaraisuusaste 33,8 % 45,7 % 46,2 %
       
Investoinnit, Meur 169,5 39,9 49,7
 – % liikevaihdosta 40,4 % 10,2 % 9,6 %
       
Matkustajat 4 998 757 4 854 325 6 349 903
Yksikkökuormat 88 819 88 488 116 906
       
Henkilöstö, keskimäärin 3 151 3 048 3 014
       
Tulos per osake = (Tulos ennen veroja – tuloverot +/– vähemmistöosuus) / Osakkeiden lukumäärä keskimäärin
Oma pääoma per osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma / Osakkeiden lukumäärä tilinpäätöspäivänä
Omavaraisuusaste, % = (Oma pääoma mukaan luettuna vähemmistöosuus) / (Taseen loppusumma – saadut ennakot)
       
Pyöristyksistä syntyy +/– 0,1 miljoonan euron pyöristyseroja.      

Konsernin toimintavuoden 2013 tilinpäätöstiedote julkaistaan 13. helmikuuta 2014.


Maarianhamina 13. marraskuuta 2013

VIKING LINE ABP  
Hallitus

 

Mikael Backman
Toimitusjohtaja
 

         TJ Mikael Backman, mikael.backman@vikingline.com, 018-27000