Viking Linen puolivuotiskatsaus ajalta 1.1.2019 - 30.6.2019

Report this content

Viking Line Abp                 PUOLIVUOTISKATSAUS AJALTA          20.8.2019, klo. 09.00

VIKING LINEN PUOLIVUOTISKATSAUS AJALTA 1.1.2019 – 30.6.2019

Konsernin liikevaihto oli jaksolla 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2019 227,0 miljoonaa euroa (225,7 Meur 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2018). Liiketulos oli -8,8 miljoonaa euroa (-13,5 Meur).

Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella merkitsee edelleen painetta sekä hintoihin että volyymeihin, millä on negatiivinen vaikutus matkustajakohtaiseen tuottoon. Kolmannen kvartaalin tuloksella on ratkaiseva merkitys koko vuoden tulokseen. Ruotsin kruunun kurssikehitys vaikuttaa konsernin tulokseen. Kiinteähintaiset sopimukset koskien osaa konsernin polttoainekulutusta vuonna 2019 ehkäisee korkeampien polttoainekustannusten riskiä. Kokonaisuutena arvioidaan, että vuoden 2019 liiketulos on vuoden 2018 liiketuloksen tasolla tai sitä parempi. Edellä mainitut epävarmuustekijät voivat vaikuttaa ennusteeseen.

Liikevaihto ja tulos

Konsernin liikevaihto oli jaksolla 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2019 227,0 miljoonaa euroa (225,7 Meur 1. tammikuuta – 30. kesäkuuta 2018). Liiketulos oli -8,8 miljoonaa euroa (-13,5 Meur).

Matkustajatoiminnan tuotot olivat 201,7 miljoonaa euroa (201,7 Meur), samalla kun rahtitoiminnan tuotot olivat 24,0 miljoonaa euroa (22,9 Meur). Myyntikate oli 165,8 miljoonaa euroa (163,3 Meur).

Käyttökulut vähenivät 1,5 prosentilla 162,3 miljoonaan euroon (164,7 Meur). Polttoainekulut vähenivät 2,5 prosentilla 23,5 miljoonaan euroon (24,1 Meur). Heikko ruotsin kruunu vaikuttaa konsernin tulokseen negatiivisesti.

Toisella kvartaalilla 1. huhtikuuta – 30. kesäkuuta konsernin liikevaihto kasvoi ja liiketulos oli 5,4 miljoonaa euroa (0,0 Meur). Liiketuloksen parannus johtuu sekä paremmasta matkustajatoiminnasta että rahtitoiminnasta. Pääsiäinen oli vuonna 2019 huhtikuussa kun taas 2018 huhtikuussa kapasiteetti oli alempi Gabriellan telakoinnin johdosta.

Liikenne ja markkinat

Konserni harjoittaa matkustaja- ja rahtiliikennettä seitsemällä aluksella pohjoisella Itämerellä. Alukset liikennöivät samoilla linjoilla kuin 2018.

Matkustajamäärä Viking Linen aluksilla oli raportointikauden aikana 2 772 427 matkustajaa (2 844 433). Konsernin kokonaismarkkinaosuus liikennöintialueella oli arviolta 31,4 % (31,6 %).

Viking Linen rahtimäärät olivat 69 030 yksikkökuormaa (65 544). Konsernin rahtimarkkinaosuus oli arviolta 19,0 % (17,9 %). Kuljetettujen henkilöautojen määrä oli 300 543 yksikköä (295 246).

Investoinnit ja rahoitus

Konsernin investoinnit olivat 27,0 miljoonaa euroa (9,5 Meur), mistä 22,2 miljoonaa euroa (1,7 Meur) koskee pääasiassa ennakkomaksuja rakenteilla olevasta aluksesta. Konsernin investoinnit yhteensä olivat 11,9 prosenttia liikevaihdosta (4,2 %).

30. kesäkuuta 2019 konsernin pitkäaikaiset korolliset velat olivat 111,8 miljoonaa euroa (115,3 Meur). Omavaraisuusaste oli 46,3 %, kun se oli 43,8 % edellisenä vuonna.

Konsernin rahavarat olivat kesäkuun lopussa 51,3 miljoonaa euroa (56,7 Meur). Myönnetyt käyttämättömät luottolimiitit konsernissa olivat 15,1 miljoonaa euroa 30. kesäkuuta 2019 (15,1 Meur). Liiketoiminnan nettorahavirta oli 9,4 miljoonaa euroa (9,7 Meur). Investointien nettorahavirta oli -25,0 miljoonaa euroa (-7,1 Meur) ja rahoituksen nettorahavirta oli 5,1 miljoonaa euroa (-13,9 Meur).

Raportointi ja muuttuneet laadintaperiaatteet

Tämä puolivuotiskatsaus on laadittu IFRS -standardien mukaisesti tilinpäätöslyhennelmänä raportointikaudelta noudattaen IAS 34 -standardia.

 

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardia sovelletaan tilikaudesta 2019 alkaen. Konsernin kaikki vuokrasopimukset on aiemmin luokiteltu muiksi kuin rahoitusleasingsopimuksiksi. 1. tammikuuta 2019 alkaen konserni esittää vuokrasopimusvelan, joka on arvostettu jäljellä olevien vuokrasopimuksen sisäisellä korolla tai muuten konsernin lisäluoton korolla diskontattujen vuokrien nykyarvoon standardin ensimmäisestä käyttöönottopäivästä lähtien. Samalla esitetään käyttöoikeusomaisuuserä vuokrasopimuksista, jonka suuruus vastaa vuokrasopimusvelkaa.  Vertailulukuja ei ole oikaistu. Alla oleva taulukko havainnollistaa IFRS 16 standardin soveltamisen vaikutuksen konsernitaseeseen 1.1.2019.

  IFRS 16 
KONSERNITASE (MEUR)31/12/2018vaikutus01/01/2019
    
VARAT   
    
Pitkäaikaiset varat358.07.2365.2
Lyhytaikaiset varat109.2 109.2
    
VARAT YHTEENSÄ467.27.2474.4
    
OMA PÄÄOMA JA VELAT   
    
Oma pääoma230.7 230.7
    
Pitkäaikaiset velat141.05.3146.3
Lyhytaikaiset velat95.51.997.4
    
Velat yhteensä236.57.2243.7
    
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ467.27.2474.4
    

IFRS 16:n soveltaminen merkitsee suurempaa konsernitaseen loppusummaa ja konsernin tuloslaskelman ja rahavirtalaskelman erien uudelleenjakoa. Vaikutus näkyy myös tunnusluvuissa. Vaikutuksen konsernin tulokseen ei arvioida olevan merkittävä. IFRS 16:n vaikutus vuoden 2019 ensimmäisen puoliskon tulokseen oli -0,04 Meur.

Konsernin 2018 tilinpäätöksen liitetiedoissa on yksityiskohtaisempi selostus IFRS 16 standardin soveltamisesta.

 

Puolivuotiskatsaus on muuten laadittu samojen tilinpäätöksen laadintaperiaatteiden, arviointien ja laskelmien mukaan kuin viimeisessä tilinpäätöksessä. Puolivuotiskatsausta ei ole tilintarkastettu.

Pyöristyksistä voi syntyä +/- 0,1 miljoonan euron pyöristyseroja.

Organisaatio ja henkilöstö

Konsernin palveluksessa oli keskimäärin 2 572 henkilöä (2 603), joista emoyhtiössä 1 943 (1 951). Maissa työskenteli 592 henkilöä (630) ja merellä 1 980 henkilöä (1 973).

Konsernin oman henkilökunnan lisäksi Viking XPRS miehitettiin keskimäärin 238 (238) vuokratyönantajan palveluksessa olevalla henkilöllä.

Riskitekijöitä

Tilinpäätöksen julkistamisen jälkeen ei ole tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttavat arvioihin liiketoiminnan riskeistä lyhyellä aikavälillä.

Näkymät koko toimintavuodelle 2019

Kilpailu Viking Linen liikennöintialueella merkitsee edelleen painetta sekä hintoihin että volyymeihin, millä on negatiivinen vaikutus matkustajakohtaiseen tuottoon. Kolmannen kvartaalin tuloksella on ratkaiseva merkitys koko vuoden tulokseen. Ruotsin kruunun kurssikehitys vaikuttaa konsernin tulokseen. Kiinteähintaiset sopimukset koskien osaa konsernin polttoainekulutusta vuonna 2019 ehkäisee korkeampien polttoainekustannusten riskiä. Kokonaisuutena arvioidaan, että vuoden 2019 liiketulos on vuoden 2018 liiketuloksen tasolla tai sitä parempi. Edellä mainitut epävarmuustekijät voivat vaikuttaa ennusteeseen.

Konsernin tuloslaskelma     
 20192018201920182018
MEUR1.4.–30.6.1.4.–30.6.1.1.–30.6.1.1.–30.6.1.1.–31.12.
      
LIIKEVAIHTO131,1125,5227,0225,7497,8
      
Liiketoiminnan muut tuotot0,10,10,20,20,3
      
Kulut     
Tavarat ja palvelut35,534,561,262,5135,8
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut30,730,258,958,7117,3
Poistot ja arvonalentumiset6,16,312,412,323,8
Liiketoiminnan muut kulut53,554,5103,4106,0211,8
 125,7125,6235,9239,5488,8
      
LIIKETULOS5,40,0-8,8-13,59,3
      
Rahoitustuotot0,42,30,42,32,4
Rahoituskulut-1,4-1,4-2,7-4,0-5,2
      
TULOS ENNEN VEROJA4,40,9-11,0-15,26,5
      
Tuloverot-0,80,22,33,4-1,0
      
TILIKAUDEN TULOS3,61,1-8,7-11,85,5
      
      
Tuloksen jakautuminen:     
Emoyhtiön omistajille3,61,1-8,7-11,85,5
      
Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja     
laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa0,330,11-0,81-1,090,51
      
Konsernin laaja tuloslaskelma    
 20192018201920182018
MEUR1.4.–30.6.1.4.–30.6.1.1.–30.6.1.1.–30.6.1.1.–31.12.
      
TILIKAUDEN TULOS3,61,1-8,7-11,85,5
      
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi     
Muuntoerot-0,3-0,3-0,6-1,1-0,8
      
Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi     
Käypään arvoon laajan tuloksen kautta kirjattavien     
rahoitusvarojen käyvän arvon muutos-0,0-0,04,1
      
Muut laajan tuloksen erät yhteensä-0,3-0,3-0,6-1,13,3
      
TILIKAUDEN LAAJA TULOS3,30,8-9,3-12,98,8
      
      
Laajan tuloksen jakautuminen:     
Emoyhtiön omistajille3,30,8-9,3-12,98,8
      
Konsernitase     
      
MEUR30.06.201930.06.201831.12.2018  
      
VARAT     
      
Pitkäaikaiset varat     
Aineettomat hyödykkeet3,33,03,2  
Maa-alueet0,60,60,6  
Rakennukset ja rakennelmat7,58,07,7  
Vuokrakiinteistöjen perusparannusmenot2,32,72,5  
Alukset274,2287,9281,2  
Koneet ja kalusto4,45,14,9  
Käyttöoikeusomaisuus6,2--  
Ennakkomaksut46,623,325,9  
Käypään arvoon laajan tuloksen kautta     
kirjattavat rahoitusvarat32,027,932,0  
Pitkäaikaiset varat yhteensä377,1358,3358,0  
      
Lyhytaikaiset varat     
Vaihto-omaisuus18,017,916,3  
Tuloverosaamiset2,63,60,4  
Myyntisaamiset ja muut saamiset43,840,330,7  
Rahavarat51,356,761,8  
Lyhytaikaiset varat yhteensä115,7118,5109,2  
      
VARAT YHTEENSÄ492,8476,8467,2  
      
OMA PÄÄOMA JA VELAT     
      
Oma pääoma     
Osakepääoma1,81,81,8  
Rahastot5,81,75,8  
Muuntoerot-2,6-2,5-2,3  
Kertyneet voittovarat214,3208,0225,3  
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma219,2209,0230,7  
      
Oma pääoma yhteensä219,2209,0230,7  
      
Pitkäaikaiset velat     
Laskennalliset verovelat37,437,037,5  
Korolliset velat111,8115,3103,5  
Vuokrasopimusvelat4,4--  
Pitkäaikaiset velat yhteensä153,6152,3141,0  
      
Lyhytaikaiset velat     
Korolliset velat23,523,523,5  
Vuokrasopimusvelat1,8--  
Tuloverovelat0,00,00,3  
Ostovelat ja muut velat94,692,171,6  
Lyhytaikaiset velat yhteensä120,0115,695,5  
      
Velat yhteensä273,5267,8236,5  
      
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ492,8476,8467,2  
      
Konsernin rahavirtalaskelma    
 201920182018  
MEUR1.1–30.61.1–30.61.1–31.12  
      
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA     
      
Tilikauden tulos-8,7-11,85,5  
Oikaisut     
  Poistot ja arvonalentumiset12,412,323,8  
  Pitkäaikaisten varojen myyntivoitot/-tappiot0,0-0,1-0,1  
  Muut erät, joihin ei liity rahavirtaa0,51,20,9  
  Korkokulut ja muut rahoituskulut1,92,14,0  
  Korkotuotot ja muut rahoitustuotot0,00,0-0,1  
  Osinkotuotot-0,4-2,3-2,3  
  Tuloverot-2,3-3,41,0  
      
Käyttöpääoman muutokset     
  Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos-13,1-6,03,6  
  Vaihto-omaisuuden muutos-1,7-0,61,0  
  Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos23,019,2-1,1  
      
Maksetut korot-1,7-1,9-3,6  
Maksetut muut rahoituskulut-0,3-0,3-0,6  
Saadut korot--0,0  
Saadut muut rahoitustuotot0,00,00,1  
Maksetut verot-0,21,41,0  
      
LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA9,49,733,0  
      
INVESTOINNIT     
Alusinvestoinnit-4,2-6,4-9,2  
Investoinnit muihin aineettomiin ja aineellisiin hyödykkeisiin-0,6-1,4-2,3  
Ennakkomaksut-20,7-1,7-4,3  
Investoinnit käypään arvoon laajan tuloksen kautta     
kirjattaviin rahoitusvaroihin--0,0  
Muiden aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden myynti0,00,10,1  
Käypään arvoon laajan tuloksen kautta     
kirjattavien rahoitusvarojen myynti-0,00,0  
Saadut osingot0,42,32,3  
      
INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA-25,0-7,1-13,5  
      
RAHOITUS     
Pitkäaikaisten velkojen nostot20,0--  
Pitkäaikaisten velkojen lyhennykset-11,7-11,7-23,5  
Vuokrasopimusvelkojen lyhennykset-1,0--  
Maksetut osingot-2,2-2,2-2,2  
      
RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA5,1-13,9-25,7  
      
RAHAVAROJEN MUUTOS-10,5-11,3-6,2  
Rahavarat tilikauden alussa61,868,068,0  
      
RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA51,356,761,8  

 

Laskelma konsernin oman pääoman muutoksia 
   Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 
      
 Osake- Muunto-KertyneetOma pääoma
MEURpääomaRahastoterotvoittovaratyhteensä
      
OMA PÄÄOMA 1.1.20191,85,8-2,3225,3230,7
      
Tilikauden tulos   -8,7-8,7
Muuntoerot 0,0-0,4-0,2-0,6
Tilikauden laaja tulos-0,0-0,4-8,9-9,3
      
Osingonjako   -2,2-2,2
Liiketoimet emoyhtiön omistajien kanssa----2,2-2,2
      
OMA PÄÄOMA 30.6.20191,85,8-2,6214,3219,2
      
   Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 
      
 Osake- Muunto-KertyneetOma pääoma
MEURpääomaRahastoterotvoittovaratyhteensä
      
OMA PÄÄOMA 1.1.20181,81,7-1,7222,2224,1
      
Tilikauden tulos   -11,8-11,8
Muuntoerot 0,0-0,9-0,2-1,1
Käypään arvoon laajan tuloksen kautta     
kirjattavien rahoitusvarojen myynti 0,0 0,0 
Tilikauden laaja tulos-0,0-0,9-12,0-12,9
      
Osingonjako   -2,2-2,2
Liiketoimet emoyhtiön omistajien kanssa----2,2-2,2
      
OMA PÄÄOMA 30.6.20181,81,7-2,5208,0209,0

 

Konsernin tuloslaskelma vuosineljänneksittäin
 2019201920182018
MEURQ2Q1Q4Q3
     
LIIKEVAIHTO131,195,8119,8152,3
     
Liiketoiminnan muut tuotot0,10,10,10,1
     
Kulut    
Tavarat ja palvelut35,525,733,240,1
Palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut30,728,228,530,1
Poistot ja arvonalentumiset6,16,35,95,7
Liiketoiminnan muut kulut53,549,950,655,2
 125,7110,1118,2131,1
     
LIIKETULOS5,4-14,21,621,3
     
Rahoitustuotot0,40,00,10,0
Rahoituskulut-1,4-1,2-0,8-0,4
     
TULOS ENNEN VEROJA4,4-15,40,920,9
     
Tuloverot-0,83,1-0,2-4,2
     
TILIKAUDEN TULOS3,6-12,30,716,6
     
     
Tuloksen jakautuminen:    
Emoyhtiön omistajille3,6-12,30,716,6
     
Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja    
laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa0,33-1,140,061,54
     
Konsernin laaja tuloslaskelma vuosineljänneksittäin
 2019201920182018
MEURQ2Q1Q4Q3
     
TILIKAUDEN TULOS3,6-12,30,716,6
     
Erät, jotka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi    
Muuntoerot-0,3-0,30,20,2
     
Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi    
Käypään arvoon laajan tuloksen kautta    
kirjattavat rahoitusvarat--4,1-
     
Muut laajan tuloksen erät yhteensä-0,3-0,34,20,2
     
TILIKAUDEN LAAJA TULOS3,3-12,64,916,8
     
     
Laajan tuloksen jakautuminen:    
Emoyhtiön omistajille3,3-12,64,916,8

 

Segmenttitiedot konserni 
 201920182018
TOIMINTASEGMENTIT, MEUR1.1–30.61.1–30.61.1–31.12
    
Liikevaihto   
Alukset222,9221,9489,5
Jakamaton4,13,98,5
Toimintasegmentit yhteensä227,0225,8498,0
Eliminoinnit0,0-0,1-0,1
Konsernin liikevaihto yhteensä227,0225,7497,8
    
Liiketulos   
Alukset14,210,255,2
Jakamaton-22,9-23,8-45,9
Konsernin liiketulos yhteensä-8,8-13,59,3
    
LIIKEVAIHTO   
Matkustajatoiminnan tuotot201,7201,7450,3
Rahtitoiminnan tuotot24,022,945,3
Muut tuotot1,31,22,3
Yhteensä227,0225,7497,8

 

Annetut vakuudet ja vastuusitoumukset  
MEUR30.06.201930.06.201831.12.2018 
     
Vastuusitoumukset135,3138,8142,2 
Omasta puolesta annetut vakuudet225,5301,0301,0 
Investointisitoumukset, joita ei kirjattu kirjanpitoon155,3174,3175,3 
 – kokonaisarvo195,4194,6195,8 
     
Tunnusluvut ja tilastot    
 201920182018 
 1.1–30.61.1–30.61.1–31.12 
     
Oma pääoma per osake, euroa20,3019,3521,36 
Omavaraisuusaste46,3 %43,8 %49,4 % 
     
Investoinnit, Meur25,49,515,9 
 – % liikevaihdosta11,2 %4,2 %3,2 % 
     
Matkustajat2 772 4272 844 4336 411 537 
Yksikkökuormat69 03064 544128 549 
     
Henkilöstö, keskimäärin2 5722 6032 671 
     
     
Tulos per osake = (Tulos ennen veroja – tuloverot +/– vähemmistöosuus) / Osakkeiden lukumäärä keskimäärin
Oma pääoma per osake = Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma / Osakkeiden lukumäärä tilinpäätöspäivänä
Omavaraisuusaste, % = (Oma pääoma mukaan luettuna vähemmistöosuus) / (Taseen loppusumma – saadut ennakot)
     
Pyöristyksistä voi syntyä +/– 0,1 miljoonan euron pyöristyseroja.    

Toimintakatsaus ajalta tammikuu – syyskuu 2019 julkaistaan 25. lokakuuta 2019.

Maarianhamina 19. elokuuta 2019

VIKING LINE ABP
Hallitus

Jan Hanses
Toimitusjohtaja

TJ Jan Hanses, jan.hanses@vikingline.com / 018 270 00