• news.cision.com/
  • Visma/
  • Visma Solutions ensimmäiselle sijalle Vastuullinen Kesäduuni 2021 -tutkimuksessa

Visma Solutions ensimmäiselle sijalle Vastuullinen Kesäduuni 2021 -tutkimuksessa

Report this content

Visma Solutions sijoittui suurten organisaatioiden kategoriassa ensimmäiselle sijalle. Vahvuuksina korostuivat erityisesti perehdytys, ohjaaminen sekä oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu. Vastuullinen kesäduuni on Oikotie Työpaikkojen koordinoima, Suomen suurin kesätyötutkimus. Vuonna 2021 tutkimukseen osallistui yhteensä 129 työnantajaa.

Vastuullinen kesäduuni -kampanjan ja sen yhteydessä toteutettavan tutkimuksen tavoitteena on tarjota nuorille enemmän laadukkaita kesätyöpaikkoja ja hyviä kesätyökokemuksia. Visma Solutions oli mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa ja sen tutkimuksessa kolmatta kertaa ja on parantanut tulostaan joka vuosi.

“Olemme onnistuneet luomaan työympäristön, josta voimme kaikki olla ylpeitä."

Visma Solutionsin toimitusjohtaja Ville Kuusela on iloinen sijoituksesta ja painottaa, että tulos on pitkäjänteisen työn tulosta ja koko työyhteisön ansiota.

“Olen erittäin ylpeä vastuullisuudestamme työnantajana, se on meille tärkeä asia. Olemme panostaneet jo pitkään henkilöstön hyvinvointiin ja siihen että jokainen kokee alusta lähtien kuuluvansa yhteisöömme tasavertaisena jäsenenä. Tämä palkinto osoittaa että olemme onnistuneet luomaan työympäristön, josta voimme kaikki olla ylpeitä ja jossa on hyvä olla”, Kuusela iloitsee.


Erityisenä vahvuutena perehdytys, ohjaaminen sekä oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu

Tutkimuksessa työntekijät arvioivat työnantajia useampien teemojen osalta. Visma Solutionsin erityisenä vahvuutena nousevat kesätyöntekijöiden arviot perehdytyksestä ja ohjaamisesta sekä oikeudenmukaisesta ja tasapuolisesta kohtelusta, jotka arvioitiin sarjan parhaiksi.

“Täällä on ollut tosi mukava ja tukea antava työyhteisö”, kertoo yksi kesätyöntekijöistä tutkimuksen avoimissa vastauksissa.

Kysyttäessä työpaikan oikeudenmukaisuudesta sekä tasapuolisuudesta kaikki vastaajat antoivat Visma Solutionsille täydet pisteet. Arvioitavia kriteerejä olivat esimerkiksi “minut on otettu osaksi työyhteisöä”, “voin vaikuttaa työhöni ja mielipiteitä kuunnellaan” sekä “minua kohdellaan tasavertaisesti muiden työntekijöiden kanssa.”

Myös yleistyytyväisyyden arvosana sijoittui sarjassa parhaimpien joukkoon. Työntekijöiden kommenteissa nousee esille mahdollisuus kehittyä, oppia ja vapaus tehdä töitä omalla tyylillä. Kesällä 2021 Visma Solutionsilla oli yhteensä 8 traineeta markkinoinnissa, myynnissä sekä tuotekehityksessä.


Aiempien vuosien tulokset ovat auttaneet kehittymään entisestään

Visma Solutions oli mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa ja sen yhteydessä tehtävässä Vastuullisin kesäduuni -tutkimuksessa kolmatta kertaa. Sijoitus on noussut vuosi vuodelta. Useampana vuotena kesätraineeden rekrytoinneista vastannut Inka Lampinen kertoo, että Vastuullinen kesäduuni -tutkimuksen tuloksia on hyödynnetty aktiivisesti kehitystyössä.

“Olemme joka vuosi pyrkineet kuuntelemaan kesätyöntekijöidemme fiiliksiä siitä, missä olemme onnistuneet sekä missä voisimme parantaa. Käymme aina kesän jälkeen tutkimuksen tulokset läpi esihenkilöiden kanssa ja otamme huomioon niin ne positiiviset kuin kehitettävätkin seikat.”


Lisätietoja:
Ville Kuusela, Managing Director, Visma Solutions Oy, +358 40 505 0707

Lisätietoa Vastuullinen kesäduuni -kampanjasta: https://kesaduuni.org/tyonantajalle/vastuullisin-kesaduuni-kilpailu-ja-kesaduunitutkimus/

Visma Solutions Oy
Visma Solutions Oy on Suomen johtava pilvipalveluiden ohjelmistotoimittaja, joka tarjoaa ratkaisut liiketoiminnan pyörittämisen ja johtamisen tueksi pk-yrityksille. Ratkaisuja käyttää Suomessa lähes 80 000 yritystä. Visma Solutionsin tuoteperheeseen kuuluvat Visma Netvisor, Visma Severa ja ValueFrame, Maventa sekä Visma Sign. Taustallamme on ketterä pohjoismainen ohjelmistotalo Visma, joka työllistää Suomessa yli 1500 asiantuntijaa. www.vismasolutions.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia