Volvo Cars perustaa uuden innovaatiokeskuksen nouseville teknologioille
Tuleva Mobility Innovation Destination Torslanda -keskus on räätälöity autokehitykselle Volvon toimintojen ytimessä Göteborgissa, Ruotsissa. Hanke edistää autonvalmistajan sähköistämistä ja uuden sukupolven premium-sähköautojen kehitystyötä. Se on samalla vahva sitoutumisen merkki Göteborgiin, joka on ollut Volvon kotikaupunki jo lähes sadan vuoden ajan.
Innovaatiokeskuksen avulla Volvo voi testata nousevia teknologioita ympäristössä, joka on suunniteltu jäljentämään tulevaisuuden yhteiskuntaa, jonka osana autot ovat. Sen sijaan, että langattoman latauksen, kaksisuuntaisen latauksen ja autonomisen ajamisen ominaisuuksia kehitettäisiin vain laboratorioissa ja kehityskeskuksissa, Volvo voi testata, vahvistaa ja ottaa käyttöön innovaatioita kaupunkimaisessa ympäristössä.
Uusien testaus- ja suunnittelutyöhön tarkoitettujen rakennusten ja toimitilojen lisäksi Volvo aikoo laajentaa kampustaan Torslandassa, Göteborgissa startup-yrityksiä ja liikekumppaneita varten.
“Pyrimme tällä hankkeella luomaan ekosysteemin, jossa voimme kehittää tulevaisuuden liikkumista, joka käsittää autot, niiden sisällä olevan teknologian ja ympärillä olevan infrastruktuurin. Tavoitteemme on olla teknologian edelläkävijä, houkutella kansainvälisiä osaajia ja muodostaa yhteys muihin huippuluokan yrityksiin”, sanoo Volvon pääjohtaja Jim Rowan.
Seuraava vaihe uuden Mobility Innovation Destination Torslanda -keskuksen luomisessa on rakentaa rakennukset moderneille toimistoille tien toiselle puolelle nykyisestä kampuksesta. Rakennustyöt etenevät yhteistyössä Volvon sekä kiinteistökehittäjien Vectura Fastigheterin ja Next Step Groupin kesken.
Lisäykset ovat välttämättömiä, jotta Volvo voi saavuttaa tavoitteensa olla pelkkien sähköautojen valmistaja vuoteen 2030 mennessä ja alan johtaja uuden teknologian ja kestävän liikkumisen saralla.
Projektin kestävän kehityksen tavoitteet ovat kunnianhimoisia. Ensimmäinen uusi 25 000 neliömetrin kokonaisuus on omistettu Volvo Carsin yksinomaiseen käyttöön. Rakennusmateriaalina käytetään puuhybridiä, mikä pienentää hiilijalanjälkeä 15 prosentilla perinteiseen teräs- ja betonirunkoon verrattuna. Rakennustöiden on määrä alkaa vuoden 2024 toisella neljänneksellä, ja ensimmäisen rakennuksen odotetaan valmistuvan vuoteen 2026 mennessä ennen Volvon satavuotisjuhlallisuuksia vuonna 2027.
Nykyisten suunnitelmien mukaan Volvon kampus sisällytetään Göteborgin Green City Zone -aloitteen laajennukseen. Tämä vyöhyke kattaa alueen, jolla Göteborgin kaupunki, Volvo ja muut yritykset ja tutkijat voivat testata uutta teknologiaa autoja ja infrastruktuuria varten tavoitteenaan päästötön liikenne vuoteen 2030 mennessä.
Volvo pyrkii tällä hankkeella parantamaan yhteyttä muihin innovaatiopisteisiin ympäri kaupunkia ja lisäämään suunnittelukapasiteettia Göteborgin kampuksella.
Yhdessä äskettäin avatun ohjelmistotestikeskuksen kanssa alueella on vahva teknisen suunnittelun keskittymä, joka sisältää tuotantolaitoksen, suunnittelukeskuksen ja testaus- ja kehitystilat, joissa on akkulaboratorio, tuulitunnelit, turvallisuuskeskus ja törmäystestilaboratorio. Rakenteilla on myös uusi Novon akkutehdas yhteistyössä Northvoltin kanssa. Vuonna 2022 Volvo Cars ilmoitti sijoittavansa 10 miljardia Ruotsin kruunua Torslandan tehtaaseen seuraavan sukupolven täyssähköautojen tuotantoa varten. Tämä sisältää alumiinirunko-osien megavalun käyttöönoton, uuden akkukokoonpanolaitoksen sekä täysin uusitut maalaus- ja loppukokoonpanohallit.
Osa suurempaa ekosysteemiä
Mobility Innovation Destination Torslanda -keskuksesta tulee osa kasvavaa fyysisten toimitilojen joukkoa ympäri maailmaa. Volvo on juuri avannut ohjelmistotestikeskuksen Göteborgiin, minkä lisäksi sillä on useita Tech Hubeja.
Volvon Tech Hubeja toimii Ruotsissa (Tukholma ja Lund),Puolassa (Krakova), Intiassa (Bangalore) ja Singaporessa. Lisäksi autonvalmistajalla on suunnittelukeskuksia Göteborgissa ja Kiinan Shanghaissa. Jokaisella näistä keskuksista on oma painopisteensä, mutta yhdessä ne muodostavat kriittisen strategisesti sijoitettujen innovaatiokeskusten verkoston.
7.2.2024
Volvo Car Finland
PR & Communications Mia Pelttari
mia.pelttari@volvocars.com
puh. 0400 441117
Korkearesoluutioisia kuvia, videoita: www.media.volvocars.com
Kaikki videot löytyvät täältä
www.volvocars.fi
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/
Volvo Cars vuonna 2023
Volvo Car Group saavutti vuonna 2023 ennätyksellisen liikevoiton 2,3 miljardia euroa. Tuotot vuonna 2023 olivat 35,4 miljardia euroa, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Maailmanlaajuinen kokonaismyynti käsitti ennätykselliset 708 716 autoa.
Tietoja Volvo Car Groupista
Volvo on perustettu vuonna 1927. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista automerkeistä, jonka autoja myydään asiakkaille yli 100 maassa. Volvo Cars on listattu Tukholman Nasdaq-pörssiin lyhenteellä “VOLCAR B”.
Volvo haluaa tarjota asiakkailleen liikkumisen vapautta henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Volvon tavoitteena on olla pelkkien sähköautojen valmistaja vuoteen 2030 mennessä, ja se on sitoutunut jatkuvaan hiilijalanjäljen pienentämiseen tavoitteenaan olla ilmastoneutraali yhtiö vuoteen 2040 mennessä.
Volvolla oli vuoden 2023 joulukuussa noin 43 400 kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa, Gentissä (Belgia), Etelä-Carolinassa (USA) sekä Chengdussa, Daqingissa ja Taizhoussa (Kiina). Volvolla on lisäksi tutkimus- ja kehitystyö- sekä muotoilukeskuksia Göteborgissa ja Shanghaissa (Kiina).
Volvo Car Finland Oy Ab on perustettu vuonna 1928, ja se on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.
Avainsanat: