Volvo tarjoaa Suomen parasta asiakaspalvelua

Report this content

Volvo saavutti ylivoimaisen voiton jo neljännen kerran Auto Bild Suomi -lehden ja Palvelu Plus -tutkimustoimiston toteuttaman Palvelu 1 -ostotutkimuksen. Valtakunnallinen tutkimus toteutettiin 15. kerran.

Tutkimuksen tavoitteena oli saada luotettava kokonaiskuva autokaupan palvelutasosta Suomessa sekä mihin suuntaan ala on kehittynyt aiempaan verrattuna. Tutkimus toteutettiin asiakaskokemusten perusteella, joissa mitattiin asiakkaan palvelu- ja myyntiprosessin laadukkuutta. Tutkimuksessa huomioitiin myös digitaalisten palveluiden toimivuus.
– Olemme kiitollisia kaikille asiakkaillemme, jälleenmyyjillemme ja yhteistyökumppaneillemme parhaasta kokonaisvaltaisesta asiakaskokemuksesta, sanoo Volvo Car Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja Tom von Bonsdorff.

Paras palvelu

Volvo -jälleenmyyjät olivat tutkimuksen perusteella kaikkein oma-aloitteisimpia tekemään tarjouksen asiakkaalle ja lisäksi vaihtoautoarviot perusteltiin parhaiten. Volvo edusti myös edistyksellisintä jälkimarkkinointia ja aktiivisinta yhteydenpitoa asiakkaisiin. Volvo -jälleenmyyjät osoittivat myös parasta ammattitaitoa rohkaisemaan asiakasta kauppoihin sekä parasta aktiivisuutta huoltosopimuksen tarjoamisessa.
– Volvo toimii pioneerina kokonaisvaltaisella palvelutasolla, mihin kuuluu tiivis yhteistyö myynnin ja teknisen palvelun välillä. Asiakkaalle tämä näkyy niin, että hänen palveluksessaan on myyjän lisäksi auton omamekaanikko, joka tuntee auton ja asiakkaan koko asiakkuuden ajan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jo yli 30 000 asiakkaallamme on omamekaanikko, kertoo Volvo Car Finlandin teknisen palvelun johtaja Ari Niemenpää.

Paras autoliikeketju: Wetteri Oy

Wetteri sai parhaan arvosanan viidestä osa-alueesta ja erottui selvästi voittajaksi. Muihin verrattuna Wetteri menestyi erityisesti sähköisessä asiakaspalvelussa ja asiakkaan antamissa subjektiivisissa arvosanoissa. Myyjät koettiin myös ystävällisiksi ja myyntihenkisiksi.
– Olemme ylpeitä vahvasta jälleenmyyjäverkostostamme, joka on vahvistunut viime aikoina lahjakkailla nuorilla kyvyillä, jatkaa Volvo Car Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja Tom von Bonsdorff.

Yhteenveto

Tutkimustulosten yhteenveto osoittaa, että palveluiden digitalisaatio sekä asiakkaan huomioiminen ovat tällä hetkellä yleisimpiä palvelualan trendejä. Uusien autojen kohdalla 84 prosenttia ja käytettyjen autojen kohdalla 90 prosenttia asiakkaista tekee laajasti selvitystä internetissä etukäteen. Kuitenkin selvästi yli puolet näistä kokee, että myyjän rooli on ostopäätöksessä ratkaiseva. Vaikka digitalisaatio etenee alalla, on asiakkaan näkökulmasta edelleen tärkeää panostaa edelleen kohtaamisiin liikkeessä kasvokkain.
Olemme uudistaneet myymälöitämme mahdollisimman asiakaslähtöisiksi, ja myös ottaneet huomioon asiakkaan viihtyvyyden esimerkiksi huollon aikana. Lisäksi olemme panostaneet jatkuvaan myyjien kouluttamiseen ja uusiin digitaalisiin ratkaisuihin, jotta pystymme myös maahantuojan roolissa tukemaan brändimme ammattilaisia mahdollisimman hyvin, päättää Volvo Car Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja Tom von Bonsdorff.

19.9.2019 

Volvo Car Finland 
Tiedotuspäällikkö Mia Pelttari, mia.pelttari@volvocars.com, puh. 0400-441117 
www.volvocars.fi 
www.linkedin.com/company/volvo-car-finland/
 

Volvo Car Group vuonna 2018
Tilivuonna 2018 Volvo Car Group saavutti liikevoitoksi 1 336,3 miljoonaa euroa (1 324,6 miljoonaa euroa vuonna 2017). Tuotot jakson aikana olivat yhteensä 23,8 miljardia euroa (19,7 miljardia euroa). Vuoden 2018 myynti käsitti ennätykselliset 642 253 (571 577) autoa, mikä merkitsi 12,4 prosentin kasvua vuoteen 2017 verrattuna. Ennätysmyynti ja liikevoitto antavat Volvo Car Groupille eväät jatkaa toiminnan kehittämiseen tehtäviä investointeja. 

Tietoja Volvo Car Groupista 
Volvo on perustettu vuonna 1927. Nykypäivänä Volvo on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista premium-autonvalmistajista. Yhtiön myynti oli vuonna 2018 yhteensä 642 253 autoa noin 100 maassa. Volvo on ollut kiinalaisen Zhejiang Geely Holdingin omistuksessa vuodesta 2010 lähtien. Volvolla oli vuonna 2018 keskimäärin 43 000 (39 500) kokopäiväistä työntekijää. Volvon pääkonttori sekä tuotekehitys-, markkinointi- ja hallintotoiminnot sijaitsevat pääasiassa Göteborgissa, Ruotsissa. Volvon Kiinan-pääkonttori sijaitsee Shanghaissa. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Göteborgissa (Ruotsi), Gentissä (Belgia), Etelä-Carolinassa (USA) sekä Chengdussa ja Daqingissa (Kiina), ja moottorit valmistetaan Skövdessä (Ruotsi) ja Zhangjiakoussa (Kiina) ja korikomponentit Olofströmissä (Ruotsi).

Volvo haluaa tarjota asiakkailleen liikkumisen vapautta henkilökohtaisella, kestävällä ja turvallisella tavalla. Tämä näkyy yhtiön monissa liiketoimintatavoitteissa. Volvon tavoitteena on, että seuraavan vuosikymmenen puoliväliin mennessä puolet yhtiön kansainvälisestä myynnistä on lähtöisin täyssähköautoista ja puolet kaikista autoista tarjotaan asiakkaille tilauspalvelun kautta. Volvo odottaa myös, että tuolloin kolmannes myydyistä autoista on autonomisia.

Mia Pelttari
PR Manager
mia.pelttari@volvocars.com

 

Volvo Car Finland Oy Ab on osa maailman tunnetuimpia ja arvostetuimpia autoja valmistavaa Volvo Car Group -yhtiötä. Volvo on toiminut vuodesta 1927 lähtien. Maahantuomme ja markkinoimme Volvo -merkkisiä henkilöautoja, niiden varaosia ja lisävarusteita. Volvo Car Finland Oy Ab:n 100 % omistamia tytäryhtiöitä ovat Bilia ja Hertz. Toimipaikkamme sijaitsee Vantaan Kaivokselassa. Volvo -uutishuoneen aineisto on tarkoitettu ainoastaan median käyttöön ja se on tekijänoikeussuojattua. Materiaalin käyttö kaupalliseen tarkoitukseen ja muuhun levitykseen ei ole sallittua.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Olemme uudistaneet myymälöitämme mahdollisimman asiakaslähtöisiksi, ja myös ottaneet huomioon asiakkaan viihtyvyyden esimerkiksi huollon aikana. Lisäksi olemme panostaneet jatkuvaan myyjien kouluttamiseen ja uusiin digitaalisiin ratkaisuihin, jotta pystymme myös maahantuojan roolissa tukemaan brändimme ammattilaisia mahdollisimman hyvin.
Volvo Car Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja Tom von Bonsdorff