Automaatio tuo ajamiseen turvallisuushyötyjä etenkin taajamissa
Euroopassa on ensimmäisen kerran testattu henkilöautojen SAE3-tason automaattiajamista kattavilla kenttäkokeilla Volkswagenin koordinoimassa EU:n lippulaivahankkeessa L3Pilot. Tutkimus osoitti, että automaatio vähentää liikenneonnettomuuksia. Eniten turvallisuushyötyjä voidaan saada kaupunkialueilla.
Kenttäkokeilla selvitettiin henkilöautojen SAE3-tason automaattiajoa moottoriteillä ja taajamissa useissa Euroopan maissa. Kokeissa olivat mukana lähes kaikki Euroopassa toimivat ajoneuvovalmistajat: testiajoihin osallistui 750 kuljettajaa ja 70 autoa 13 valmistajalta. SAE3-automaation avulla auto voi ajaa ilman ihmiskuljettajaa määrätyissä tieympäristöissä ja olosuhteissa, esimerkiksi moottoritiellä hyvällä säällä. Kuljettajan ei tarvitse valvoa järjestelmää automaattiajon aikana, mutta hänen on jatkettava ajamista, kun tullaan automaattiajoon soveltuvan toiminta-alueen rajalle.
Kenttäkokeiden testiajoissa moottoriteillä kertyi yli 400 000 ajokilometriä ja kaupunkiympäristössä yli 24 000. Mukana oli useita eurooppalaisia tutkimuslaitoksia. VTT vastasi käytettyjen tutkimusmenetelmien kehittämisestä ja osallistui automaattiajon vaikutusten arviointiin. Evaluointi kattoi koko ketjun suorista ajotapaan ja käyttäjään liittyvistä vaikutuksista epäsuoriin yhteiskuntataloudellisiin vaikutuksiin.
- Oli hienoa päästä kokemaan tulevaisuuden liikkumista kenttäkokeissa, kun autot ajoivat automaattiajoa moottoriteillä 130 km/h nopeuteen asti. Automaattiajoa suoritettiin myös muun muassa Brysselin keskustassa niin pääkaduilla kuin kapeilla kujillakin. L3Pilotin jatkohankkeessa tulemme sitten tutkimaan, miten automaation toiminta-aluetta saataisiin laajennettua eri sää- ja liikenneympäristöissä, kertoo VTT:n johtava tutkija Satu Innamaa.
Automaatio vähentää liikenneonnettomuuksia ja ruuhkaliikenteen päästöjä
Automaattiajon vaikutuksia liikenneturvallisuuteen arvioitiin kenttäkokeissa kerätyn aineiston ja laajojen simulointitutkimusten avulla. Arvioinnin mukaan SAE3-automaatio vähentää tehokkaasti liikenneonnettomuuksia toiminta-alueillaan.
Suurimmat turvallisuusvaikutukset voidaan Euroopan tasolla tarkasteltuna saavuttaa kaupunkiajossa, sillä taajamissa onnettomuuksia sattuu huomattavasti enemmän kuin moottoriteillä. Automaattinen ajo voisi vähentää onnettomuuksia kaupunkialueella noin kymmenen kertaa enemmän kuin moottoriteillä. Automaatio voi toisaalta myös aiheuttaa uusia onnettomuuksia, mutta niiden määrä arvioitiin hyvin pieneksi.
Automaation vaikutukset moottoritieliikenteen CO2-päästöihin tai matka-aikoihin arvioitiin yleisesti ottaen vähäisiksi Euroopan tasolla tarkasteltuna. Ruuhkaolosuhteissa voitaisiin kuitenkin saavuttaa kohtalaisen suuria myönteisiä vaikutuksia.
Mukavuutta liikkumiseen
Yllä mainittujen vaikutusten lisäksi automaatio voi vaikuttaa liikkumisen mukavuuteen. Käyttäjäkokemuksia selvitettiin kenttäkokeiden lisäksi niitä täydentävillä lisätutkimuksilla, joihin osallistui yli 600 henkilöä, ja globaalilla kyselytutkimuksella, johon vastasi yli 36 000henkilöä. Vastausten mukaan ihmiset käyttäisivät automaation vapauttamaa aikaa etenkin rentoutumiseen, viihteeseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Harva työskentelisi automaattiajon aikana.
Mahdollisuus automaattiajoon vaikuttaisi myös matkareitin ja kulkuneuvon valintaan. Ihmiset olisivat valmiita hyväksymään pidemmän tai ruuhkaisemman reitin, jos sen voisi ajaa automaatiolla. Kulkutavaksi valittaisiin useammin auto joukkoliikenteen, pyöräilyn tai kävelyn sijaan.
Lisätietoja L3Pilot-hankeesta:
- Kesto: 50 kk (09/2017-10/2021)
- Budjetti: 68 M€, josta EU:n H2020-rahoitus 36 M€
- Partnerit: 34 kpl, 12 eri maasta, Suomesta mukana Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
- Koordinaattori: Volkswagen
- Julkaisut: L3Pilot.eu
Lisätietoja:
Satu Innamaa, johtava tutkija, VTT
+358407610717, satu.innamaa@vtt.fi
Further information on VTT:
Liisa Hertz
viestintäpäällikkö, VTT
+358 50 376 6613, liisa.hertz@vtt.fi
www.vtt.fi
VTT on visionäärinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokumppani. Tartumme globaaleihin haasteisiin ja luomme niistä kestävän kasvun mahdollisuuksia. Autamme yhteiskuntaa kehittymään ja yrityksiä kasvamaan teknologisten innovaatioiden avulla – ajattelemme beyond the obvious. Meillä on lähes 80 vuoden kokemus huippututkimuksesta ja tieteeseen perustuvista tuloksista. VTT luo vaikuttavuutta, kun innovaatiot ja liiketoiminta kohtaavat.
VTT – beyond the obvious
Lue lisää: www.vtt.fi, Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube ja Instagram.