• news.cision.com/
  • VTT Info/
  • Elektroniikan kehittäjät aloittavat mittavan yhteistyön – tavoitteena kiertotalous

Elektroniikan kehittäjät aloittavat mittavan yhteistyön – tavoitteena kiertotalous

Report this content

Elektroniikkaa ja optiikkaa kehittävät yritykset ja tutkimuslaitokset ryhtyvät VTT:n johdolla yhteistyöhön. Kaksivuotisen Business Finlandin rahoittaman tutkimus- ja kehityshankkeen tavoitteena on luoda kierrätettävää tai kompostoituvaa elektroniikkaa ja optiikkaa, joka hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja.

 

Älypakkaukset ja kertakäyttöiset matkakortit ovat erinomaisia esimerkkejä elektroniikan kasvavista käyttökohteista. Älypakkaukset viestivät langattomasti kuluttajien ja koko toimitusketjun kanssa, ja kertakäyttöiset matkakortit toimivat kätevästi etälukijoissa. Sovelluskohteiden lisääntyessä kasvaa kuitenkin myös elektroniikkajätteen määrä. On aika varmistaa, että elektroniikan materiaaleja ja valmistusmenetelmiä kehitetään ekologisesti kestäviksi. Tähän tähtää kaksivuotinen ECOtronics-hanke, jonka suuruus on 4,2 miljoonaa euroa.

”Lukuisat yritykset ja tutkimuslaitokset kehittävät elektroniikan ja optiikan materiaaleja, valmistusmenetelmiä ja tuotteita tahoillaan, ja monet ovat pureutuneet myös ympäristöasioihin. Uutta ja aivan ainutlaatuista on se, että peräti yhdeksän yrityksen ja neljän tutkimuslaitoksen joukko perehtyy elektroniikan ja optiikan ympäristövastuuseen yhteisvoimin. Hanke tukee uudenlaisten, ympäristöystävällisten tuotteiden kehittämistä mm. EU:n ekosuunnitteludirektiivin inspiroimana”, sanoo hanketta koordinoiva erikoistutkija Liisa Hakola VTT:ltä.

”Hanke herättää mielenkiintoa myös eurooppalaisessa elektroniikkateollisuudessa”, lisää Business Finlandin asiantuntija Kari Leino.

Biohajoavaa elektroniikkaa rullalta rullalle

ECOtronics-hankkeen tavoitteena on hyödyntää materiaaleja, joita voidaan turvallisesti kierrättää, kompostoida tai jopa jättää luontoon hajoamaan. Biohajoavat materiaalit tulevat tarpeen esimerkiksi maaperää tai muita ympäristön olosuhteita mittaavissa laitteissa. Hankkeen materiaalitutkimus ja -kehitys painottuu alustamateriaaleihin, joihin elektroniikan ja optiikan komponentit kiinnitetään ja jotka korvaavat siten perinteisiä piirilevymateriaaleja.

Valmistusmenetelmien osalta hanke keskittyy vahvasti painomenetelmiin, joilla elektroniikkaa ja optiikka voidaan tuottaa ohuelle, rullalta rullalle kiertyvälle alustamateriaalille. Ainetta lisäävänä menetelmänä painaminen käyttää komponenttimateriaalit täysin, joten valmistuksessa ei synny jätettä.

”Valmistamme kaapeleita jo nyt rullatekniikoilla, mutta haluamme kehittää materiaaleja edelleen yhä ympäristöystävällisempään suuntaan. Uskon, että ECOtronics-hanke tukee tavoitettamme monin eri tavoin”, toteaa suunnittelujohtaja Antti Backman New Cable Corporation Oy:stä.

Materiaalien ja valmistusmenetelmien ohella hankkeessa perehdytään tuotteiden koko elinkaareen, lähtien raaka-aineen valmistuksesta aina jätteenkäsittelyyn asti. Hankkeessa laaditaan elinkaarianalyysit kehitetyille ratkaisuille ja verrataan niitä jo käytössä oleviin ratkaisuihin.

Hankkeeseen osallistuvat New Cable Corporationin lisäksi suomalaisyritykset Iscent, Paptic, Green Company Effect, Stora Enso, Vaisala, GE Healthcare Finland ja Confidex sekä ranskalainen Total R&D. Tutkimuskumppaneina toimivat VTT:n ohella Tampereen yliopisto, LUT-yliopisto sekä Lahden ammattikorkeakoulu. VTT tarjoaa hankkeeseen muun muassa painetun älyn pilottiympäristön sekä pitkän kokemuksen biopohjaisten materiaalien kehityksestä.

Lisätietoja:

VTT
Liisa Hakola, erikoistutkija, liisa.hakola@vtt.fi, 040 841 5978

Tampereen yliopisto
Matti Mäntysalo,
matti.mantysalo@tuni.fi, 040 7576 800


LUT yliopisto
Ville Leminen,
ville.leminen@lut.fi, 040 169 3485


Lahden ammattikorkeakoulu
Ari Känkänen,
ari.kankanen@lamk.fi, 050 526 5904

Lisätietoja VTT:stä:

Ulla Henttonen, viestintäpäällikkö 
Puh. 040 183 2228, ulla-stina.henttonen@vtt.fi
www.vtt.fi

VTT on visionäärinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokumppani. Tartumme globaaleihin haasteisiin ja luomme niistä kestävän kasvun mahdollisuuksia. Autamme yhteiskuntaa kehittymään ja yrityksiä kasvamaan teknologisten innovaatioiden avulla ajattelemme beyond the obvious. Meillä on yli 75 vuoden kokemus huippututkimuksesta ja tieteeseen perustuvista tuloksista. VTT:n liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot ovat 268 miljoonaa euroa.

VTT luo vaikuttavuutta, kun innovaatiot ja liiketoiminta kohtaavat.

VTT – beyond the obvious.


Lue lisää: www.vtt.fi  Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube ja Instagram

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia