• news.cision.com/
  • VTT Info/
  • Kansallinen ydinturvallisuusohjelma tähtää alan tutkimuksen ja asiantuntemuksen jatkuvuuteen Suomessa

Kansallinen ydinturvallisuusohjelma tähtää alan tutkimuksen ja asiantuntemuksen jatkuvuuteen Suomessa

Report this content

Kansallisella SAFIR2014-ydinturvallisuusohjelmalla halutaan taata, että Suomelle elintärkeän alan tutkimus ja asiantuntemus säilyvät maassamme. Tutkimusohjelman yhtenä tärkeänä tehtävänä on huolehtia korkeatasoisesta ja kansainvälisestä ydinturvallisuustutkimuksesta. Keskeistä on myös laskenta- ja koevalmiuksien ylläpitäminen sekä tutkimusinfran kehittäminen.

Suomessa on tehty 10 vuotta ydinturvallisuustutkimusta ydinenergialain uudistetulla rahoitusmallilla, jossa Valtion Ydinjätehuoltorahasto rahoittaa tutkimusohjelmaa noin 60- prosenttisesti. SAFIR2014-ohjelman (2011-2014) vuosivolyymi on 10 miljoonaa euroa.

Muun muassa vuonna 2012 ohjelmassa tehtiin 300 julkaisua, joista tutkimusraportteja oli noin 140, kansainvälisiä konferenssipapereita 75 ja tieteellisiä artikkeleita 35 kappaletta. Tutkimushankkeiden määrä vuonna 2012 oli 42.

Korkeatasoisen ja kansainvälisen ydinturvallisuustutkimuksen lisäksi olennaista on myös ydinvoimalaitosturvallisuuden asiantuntemuksen säilyttäminen ja jatkuva kehittäminen. Ohjelma tarjoaa hyvät mahdollisuudet opinnäytetöiden tekemiselle. Erityistä huomiota kiinnitetään uusien osaajien kouluttamiseen. Hankkeisiin halutaan nuoria tutkijanalkuja, jotka esimerkiksi tekevät opinnäytetyönsä ohjelmassa. Heille nämä projektit ovat hyvä paikka kasvaa ydinvoimaturvallisuuden osaajiksi. Ohjelma on suotuisa myös jatko-opinnoille.

TEM:n osaamistyöryhmän raportin mukaan alalle tarvitaan vuoteen 2025 mennessä yhteensä noin 2400 uutta asiantuntijaa, joilla on oltava osaamista alan erityispiirteistä.

VTT:n ja LUTin ydinturvallisuusinfraa uudistetaan

Ohjelman avulla rahoitetaan myös ydinturvallisuusinfrastruktuuria, jota uusitaan ja kehitetään. Kohteina ovat pääasiassa VTT:n materiaalitutkimusvalmiudet Espoon Otaniemessä ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) termohydrauliikkakoelaitteistot. Molempien keskeisten tutkimuspaikkojen infrastruktuuria kehitetään voimakkaasti myös jatkossa.

Koelaitteistot ovat merkittävässä roolissa myös kansainvälisesti. Lappeenrannan koelaitteisto on mukana OECD:n kokeellisessa tutkimusohjelmassa, jossa tutkitaan käyvien ja uusien painevesilaitosten termohydraulisia ilmiöitä onnettomuustilanteissa. VTT:llä puolestaan jatketaan kansainvälisiä törmäyskokeita betonirakenteiden kestävyyden arvioimiseksi.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston hankinnoissa tavoite on nostaa kokeellisen tutkimuksen tuottaman mittausdatan tasoa. Hankintoja ovat olleet PIV-laitteisto (Particle Image Velocimetry) ja Wire Mesh Sensor (WMS). Myös yhden koelaitteiston pääkiertopumput on uusittu.

Törmäyskoelaitteiston suunnittelu ja rakentaminen aloitettiin VTT:llä jo 2004, ja sillä on testattu betoniseiniä vuodesta 2006 alkaen. Laitteistolla tutkitaan teräsbetoniseinän käyttäytymistä pehmeän tai kovan ohjuksen törmäyksessä eli simuloidaan lentokonetörmäyksiä. Testien tulosten avulla voidaan tarkastella numeerisen laskennan antamia tuloksia ja arvioida laskentamallien oikeellisuutta. Alkujaan SAFIR-rahoitteisesta projektista on kasvanut kansainvälinen lentokonetörmäysten vaikutuksia tutkiva Impact-projekti, jossa on mukana suomalaisten lisäksi 8 ulkomaista partneria.

SAFIR2014:n johtoryhmään kuuluvat Säteilyturvakeskus (STUK), Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM), VTT, Teollisuuden Voima Oyj (TVO), Fortum Oyj, Fennovoima Oy, Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), Aalto-yliopisto, Tekes ja Työterveyslaitos Suomesta sekä Ruotsin säteilyturvakeskus Strålsäkerhetsmyndigheten (SSM).

Ohjelman väliseminaari pidetään 21.–22.3.2013 Espoon Hanasaaressa.

SAFIR2014:n kotisivut: http://safir2014.vtt.fi/

Mediamateriaali verkossa : http://www.vtt.fi/news/2013/21032013_safir2014.jsp

Lisätietoja:

Työ- ja elinkeinoministeriö
Yli-insinööri Jorma Aurela
Puh. +358 29 50 64832
jorma.aurela@tem.fi

Säteilyturvakeskus STUK
SAFIR2014-johtoryhmän puheenjohtaja, apulaisjohtaja Marja-Leena Järvinen
Puh. (09) 759 88 304
marja-leena.jarvinen@stuk.fi

VTT
SAFIR2014-ohjelman johtaja, johtava tutkija Kaisa Simola
Puh. 040 512 2695
kaisa.simola@vtt.fi



Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT) on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. VTT:llä työskentelee 3100 eri alojen asiantuntijaa. VTT:n liikevaihto on 290 M€. VTT:n päätoimipisteet ovat Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä.

Avainsanat:

Tilaa