• news.cision.com/
  • VTT Info/
  • Lehdistötiedote: Suomalaisyrityksistä maailman vesivastuullisimmat – uusi tiekartta näyttää suunnan

Lehdistötiedote: Suomalaisyrityksistä maailman vesivastuullisimmat – uusi tiekartta näyttää suunnan

Report this content

Suomalaiset yritykset ovat jo tähänkin asti olleet kärkisijoilla kansainvälisissä vesivastuullisuusvertailuissa, mutta niiden toiminnassa ja arvoketjujen hallinnassa on silti edelleen kehitettävää. Aalto-yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja VTT:n maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella laatiman tiekartan tavoitteena on, että suomalaisyritykset ovat vuonna 2030 vesivastuullisimpia maailmassa.

Suomessa vettä on yleisesti runsaasti saatavilla, ja veden laatu on keskimääräisesti parempaa kuin monissa muissa maissa. Myös yritysten veden käyttö on Suomessa pääsääntöisesti kestävällä pohjalla, vaikka esimerkiksi hajakuormituksen ja yksittäisten tuotantolaitosten vesistövaikutusten hallinnassa onkin vielä kehitettävää.

- Suomalaisyritysten suurimmat vesiriskit liittyvätkin kansainvälisten arvoketjujen toimintaan alueilla, joissa kärsitään veteen liittyvistä ongelmista, kertoo johtava tutkija Mona Arnold VTT:ltä.

- Vesivastuullisuus tekee tuloaan hiilineutraaliuden ja -negatiivisuuden rinnalle niin investointien kuin kuluttajavalintojen kestävyyskriteerinä – ei vähiten siksi, että ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät voimakkaimmin veden kierron ja saatavuuden muutosten kautta. Tässä on suomalaisyrityksille näytön paikka, toteaa tiekarttatyöryhmää vetänyt Suvi Sojamo Aalto-yliopistosta.

Vesivastuusitoumukseen mukaan lisää yrityksiä

- Vesivarojen hyvä hallinta on osa ratkaisua lähes kaikkien maailman isojen haasteiden kuten ruokaturvan varmistamisen ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta, sanoo maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio.

- YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista vain, jos vesivaroihin ja niiden käyttöön liittyvät riskit hallitaan, ja myös yritysten on tunnettava tässä oma vastuunsa, jatkaa Husu-Kallio.

Puhtaan veden ja siihen liittyvien ratkaisujen suuri kysyntä luo Husu-Kallion mukaan suomalaisyrityksille myös mahdollisuuksia, koska Suomen ruoka- ja luonnonvarasektorilla on runsaasti osaamista esimerkiksi älykkäässä vesivarojen hallinnassa, elintarviketurvallisuudessa sekä vettä säästävissä ja kierrättävissä ratkaisuissa.

Suomalaiset tutkimuslaitokset, ministeriöt ja WWF Suomi perustivat kaksi vuotta sitten yritysten tueksi vesivastuusitoumuksen, joka kannustaa yrityksiä kestävän veden käytön arviointiin ja kehittämiseen. Sitoumukseen on liittynyt merkittäviltä veden käytön sektoreilta tähän mennessä vasta viisi yritystä ja kaksi toimialaliittoa. Tavoitteena on nyt, että seuraavan viiden vuoden sisällä 50 suurta tai keskisuurta yritystä on tehnyt omat tilanneanalyysinsä ja yritysten strategioiden mukaiset toimenpiteet ovat alkaneet.


Kulmakivet vuoden 2030 tavoitteen saavuttamisessa

Maa- ja metsätalousministeriön julkaisusarjassa julkaistussa tiekartassa (2019:18) määritetään Suomen vesivastuullisuuden kansallinen tavoitetila 2030 ja etenemispolut sitä kohti. Tavoitetilaan pääseminen edellyttää, että yritykset sitoutuvat jo lähivuosina laajasti vesivastuullisuuteen ja että tavoitteiden saavuttamista tuetaan muun muassa seuraavin toimenpitein:

  1. Yritykset sitoutuvat vesivastuullisuuteen, ja vesivastuullisuus todennetaan kunkin yrityksen osalta kansainvälisin standardein.
     
  2. Suomessa on selkeä koordinaatiotaho, joka edistää tavoitteen saavuttamista.
     
  3. Tavoitteen saavuttamista tuetaan tutkimuksella ja koulutuksella. Vesivastuullisuus on osa koulutustarjontaa erityisesti ammattikorkeakouluissa, korkeakouluissa ja täydentävässä ammattikoulutuksessa.
     
  4. Vesivastuullisuus näkyy poikkileikkaavana teemana sekä Suomen kansallisessa että kansainvälisessä politiikassa. Se on osa vesien suojelun ja käytön politiikkaa, elinkeino- ja kauppapolitiikkaa sekä kehityspolitiikkaa. Se on myös osa julkisten hankintojen arviointikriteerejä ja julkisella rahalla toteutettavien hankkeiden rahoituskriteerejä.

Vesitilanne maailmalla

  • Yli neljä miljardia ihmistä kärsii vuosittain vakavasta vesipulasta ja tilanteen odotetaan pahenevan kulutustottumusten muutoksen, väestönkasvun ja ilmastonmuutoksen myötä (World Water Assessment Report 2019)
     
  • Jopa 80 prosenttia maailman jätevesistä lasketaan puhdistamattomina vesistöihin (UN-Water 2017).
     
  • Vesi-infrastruktuuriin on arvioitu olevan jopa 13,6 miljardin dollarin lisäinvestointitarve ennen vuotta 2030 (OECD 2017).
     
  • Teollisuus vastaa 19 prosentista ja maatalouden arvoketjut jopa 70 prosentista vedenkäytöstä maailmanlaajuisesti (CDP 2019)

Julkaisut verkossa:

Suomalaisyrityksistä maailman vesivastuullisimmat -tiekartta 

Vesivastuusitoumus: https://mmm.fi/vesivastuusitoumus 

Lisätietoja:

Aalto-yliopisto
Tutkijatohtori Suvi Sojamo
etunimi.sukunimi@aalto.fi, puh. 040 824 4206

Luonnonvarakeskus
Ryhmäpäällikkö Kirsi Usva
etunimi.sukunimi@luke.fi, puh. 029 532 6621

Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälisen vesiyhteistyön päällikkö Seppo Rekolainen
etunimi.sukunimi@mmm.fi, puh. 029 5162 086

Neuvotteleva virkamies Ville Keskisarja
etunimi.sukunimi@mmm.fi, puh. 029 5162 390

VTT
Principal Scientist Mona Arnold
etunimi.sukunimi@vtt.fi, puh. 040 568 1222

Lisätietoja VTT:stä:

Paula Bergqvist, viestinnän asiantuntija
Puh. 020 722 5161, paula.bergqvist@vtt.fi
www.vtt.fi

VTT on visionäärinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokumppani. Tartumme globaaleihin haasteisiin ja luomme niistä kestävän kasvun mahdollisuuksia. Autamme yhteiskuntaa kehittymään ja yrityksiä kasvamaan teknologisten innovaatioiden avulla ajattelemme beyond the obvious. Meillä on yli 75 vuoden kokemus huippututkimuksesta ja tieteeseen perustuvista tuloksista. VTT:n liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot ovat 268 miljoonaa euroa.

VTT luo vaikuttavuutta, kun innovaatiot ja liiketoiminta kohtaavat.

VTT – beyond the obvious.


Lue lisää: www.vtt.fi  Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube ja Instagram. Kuvat ja videot löydät VTT:n kuvapankista.

Tilaa