Otaniemen purettavan tutkimusreaktorin polttoaine jatkokäyttöön USA:ssa

Report this content

Tiedote 10.2.2021

Yhdysvaltalainen tutkimusreaktori vastaanotti VTT:n Otaniemessä sijaitsevan FiR 1 -tutkimusreaktorin käytetyn ydinpolttoaineen. Denverissä sijaitseva Yhdysvaltojen geologisen tutkimuskeskuksen reaktori voi jatkaa toimintaansa Suomesta saamallaan polttoaineella useita vuosia, ja käytön päättyessä Yhdysvallat huolehtii käytetystä polttoaineesta. FiR 1 -reaktorin purku alkaa vuoden 2022 lopulla.

Yhdysvaltalainen geologinen tutkimuskeskus USGS hyödyntää vastedes Otaniemen tutkimusreaktorin käytettyä ydinpolttoainetta omassa saman tyyppisessä reaktorissaan. VTT:n FiR 1:n 1960- ja 1970-luvuilla hankittua polttoainetta ei käytetty likimainkaan loppuun ennen reaktorin käytön lopettamista. USGS:llä oli tarve löytää käyttökelpoista polttoainetta reaktorinsa käytön jatkamiseksi. Soveltuvan polttoaineen tuotanto on ollut keskeytyksissä useiden vuosien ajan.

Sopimus käytetyn polttoaineen luovutuksesta tehtiin viime marraskuussa, ja VTT on nyt toimittanut polttoaineen USGS:lle. Polttoaineen maantie- ja merikuljetusta valvoivat Säteilyturvakeskus (STUK) ja Yhdysvaltain alueella paikalliset viranomaiset.

-    Käytetyn polttoaineen poistuminen on tutkimusreaktorin käytöstäpoiston tärkeä merkkipaalu. Keskitymme seuraavaksi itse purun suunnitteluun ja valmisteluun. Projekti kerryttää Suomeen osaamista, jolle on kysyntää myös kansainvälisesti, kertoo projektipäällikkö Markus Airila VTT:ltä.

VTT lopetti FiR 1:n käytön vuonna 2015 ja on hakenut valtioneuvostolta lupaa tutkimusreaktorin käytöstäpoistoa varten. VTT ilmoitti käytetyn polttoaineen lähettämisestä tänään työ- ja elinkeinoministeriölle jättämässään kirjeessä, jossa samalla rajasi käytetyn polttoaineen pois lupahakemuksestaan. 

Tutkimusreaktorin käytetyn polttoaineen ydinjätehuollon järjestäminen ulkomailla on Suomen ydinenergialain sallima poikkeus. Ennen polttoaineen lähettämistä Suomi sai Yhdysvaltojen viranomaisilta selvityksen siihen liittyvän ydinjätehuollon järjestämisestä. USGS:n lopettaessa reaktorinsa käytön se toimittaa käytetyn polttoaineen Idahon kansalliseen tutkimuskeskukseen. Yhdysvaltojen energiaministeriö DOE huolehtii polttoaineesta menettelyllä, joka vastaa VTT:n aiempia suunnitelmia. 

VTT teki viime vuonna Fortumin kanssa sopimuksen reaktorin purkamisesta ja muista käytöstäpoiston palveluista. Fortum aloittaa FiR 1 -reaktorin purkamisen vuoden 2022 lopulla.

Vuonna 1962 käyttöön otettu FiR 1 -reaktori auttoi monivaiheisen historiansa aikana muun muassa kuukivien tutkimuksessa, kullan etsinnässä, syöpähoidoissa ja ennen kaikkea se on toiminut keskeisenä ydinenergian koulutus- ja tutkimustyön laitoksena. Tutkimusreaktori tuo vielä purkuvaiheessaankin arvokasta kokemusta tulevina vuosikymmeninä toteutettaviin suomalaisten ydinvoimalaitosten käytöstäpoistoihin.
 
Maailmalla käytöstäpoisto on jo nyt ajankohtaista useiden maiden päätettyä luopua ydinenergiasta. VTT on myös koonnut yhteen useiden suomalaisten yritysten osaamista erilliseen dECOmm-hankkeeseen, joka tähtää kansainvälisille ydinvoimaloiden purkumarkkinoille.

Liitteen valokuva:
FiR 1:n polttoaine-elementtejä pakattuina massiivisen kuljetussäiliön sisällä käytettävään koriin. Kuva on otettu reaktorin altaassa, jonka vesi suojaa tehokkaasti säteilyltä. Kuva: VTT.

 

Lisätietoja:

Markus Airila, erikoistukija, projektipäällikkö, VTT
puh. 020 722 5094, markus.airila@vtt.fi

 
Petri Kotiluoto, tutkimustiimin päällikkö, VTT
puh. 040 573 3867, petri.kotiluoto@vtt.fi

 

Lisätietoja VTT:stä:

Liisa Hertz, viestintäpäällikkö 
Puh. 050 376 6613, liisa.hertz@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT on visionäärinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokumppani. Tartumme globaaleihin haasteisiin ja luomme niistä kestävän kasvun mahdollisuuksia. Autamme yhteiskuntaa kehittymään ja yrityksiä kasvamaan teknologisten innovaatioiden avulla – ajattelemme beyond the obvious. Meillä on lähes 80 vuoden kokemus huippututkimuksesta ja tieteeseen perustuvista tuloksista. VTT luo vaikuttavuutta, kun innovaatiot ja liiketoiminta kohtaavat.

VTT – beyond the obvious

Lue lisää: www.vtt.fi,  Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube ja Instagram

Tilaa

Multimedia

Multimedia