Pajun poltto-ominaisuudet testissä Joensuussa

Report this content

VTT, Itä-Suomen yliopisto ja Fortum koepolttavat pajua Joensuussa ti 19. – ke 20.2.2013. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun pajua poltetaan tässä mittakaavassa lämpölaitoksella Suomessa.

Joensuun lämpölaitoksella suoritettavassa polttokokeessa haetaan käytännön kokemuksia pajun käytöstä polttoaineena – pajun polttoa ei ole ennen kokeiltu Suomessa samassa kokoluokassa. Pajun poltto-ominaisuuksia on aiemmin selvitetty laboratorio-oloissa VTT:llä, ja alustavat tulokset ovat olleet varsin lupaavia.

Joensuun lämpölaitoksen 30 MW:n kerrosleijukattilassa käytetään normaalisti metsähaketta ja puuteollisuuden sivutuotteita, kuten kuorta ja sahanpurua. Koejakson aikana poltetaan pajua seostettuna puuteollisuuden sivutuotteiden kanssa. Tarkoituksena on tutkia laitoksen toimintaa pajuhakkeella sekä verrata toimintaa normaalin metsähakkeen käytöllä.

Muissa maissa, kuten esimerkiksi Ruotsissa, pajun on koettu olevan metsähaketta haasteellisempi polttoaine. Se voi aiheuttaa poltossa enemmän ongelmia, kuten tuhkan paakkuuntumista, kattilan likaantumista ja korroosiota. Pajulla on kuitenkin esimerkiksi ruokohelpeen verrattuna monia etuja, kuten helpompi käsiteltävyys, syötettävyys ja vähäisemmät ongelmat polttoprosessissa.

Pajuhake toimitetaan voimalaitokselle Itä-Suomen yliopiston pajuviljelmiltä Siikasalmesta. Pajua on korjattu energiapuun korjuukalustolla kaikkiaan noin 500 irtokuutiometriä, mikä poltetaan kokonaisuudessaan Joensuussa.

Pajun koepoltto on osa tutkimushanketta, jonka tavoitteena on aktivoida pajun viljelyä Suomessa energiatarkoituksiin ja tutkia pajuviljelmän käyttöä myös turvetuotantoalueen ja peltoalueen kuivatusvesien sekä jätevedenpuhdistamon prosessivesien puhdistuksessa. Biomassan tuottaminen yhdistettynä vesien puhdistukseen tekee pajusta mielenkiintoisen energiapolttoaineen. Lisäksi energiapuusta voi olla tulevaisuudessa pulaa, joten metsähaketta muistuttava pajuhake soveltuisi yhdeksi vaihtoehdoksi.

Pajuviljelmien pinta-ala Suomessa on tällä hetkellä noin 100 hehtaaria. Pajun viljelyä on mahdollista lisätä runsaasti kesantopelloilla ja turvetuotannon jälkikäytössä. Paju-hankkeessa on perustettu neljä uutta pajuviljelmää.

Paju-hanke toteutetaan yhteistyössä VTT:n, Itä-Suomen yliopiston (UEF) ja Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän (POKE) kanssa. Hankkeen rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus ja mukana ovat myös Vapo Oy, Biowatti Oy ja Fortum Heat and Power Oy.

Lehdistön edustajat voivat tutusta koeajoihin Fortumin Joensuun voimalaitoksella ke 20.2.2013. Tutustuminen edellyttää ilmoittautumista etukäteen Tommi Kauhaselle, puh. 050 454 7213.

Mediamateriaali verkossa: http://www.vtt.fi/news/2013/18022013_paju.jsp

Lisätietoja

Arvo Leinonen
Projektipäällikkö, VTT
Puh. 040 582 9477

Janne Kärki
Erikoistutkija, VTT
Puh. 040 751 0053

Aki Villa
Tutkija, Itä-Suomen yliopisto
Puh. 050 566 0900

Timo Partanen

Voimalaitospäällikkö, Fortum Heat
Puh. 050 454 7200

Lisätietoja VTT:stä:

Sakari Sohlberg
Tiedotuspäällikkö
Puh. 020 722 6744
sakari.sohlberg@vtt.fi

www.vtt.fi  

VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT) on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. VTT:llä työskentelee 3100 eri alojen asiantuntijaa. VTT:n liikevaihto on 290 M€. VTT:n päätoimipisteet ovat Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä.

Avainsanat:

Tilaa