Paljon kasvumahdollisuuksia ja kumppanuuksia pk-yrityksille

Report this content

VTT ja Vaisala rakentavat tiesääpalveluista vientituotetta

Suomalaisesta tiesääosaamisesta on hyvää vauhtia kasvamassa potentiaalinen vientituote. Vetureina ovat Vaisala, VTT sekä joukko innovatiivisia pk-yrityksiä, joiden ratkaisuille on löytynyt käyttöä etenkin Pohjois-Euroopassa ja Venäjällä. VTT:n tavoitteena on rakentaa tiesääosaamisesta uusi suomalaisbrändi, joka tarjoaa kansainvälistymis- ja kasvuväylän innovatiivisille pk-yrityksille.

Suomessa haetaan nyt kiivaasti uusia, ICT-ratkaisuihin perustuvia innovaatioita, jotka tarjoaisivat kansainvälistymisväyliä etenkin pk-yrityksille. Teemaan on pureuduttu muun muassa pääministeri Jyrki Kataisen johtamassa Team Finlandissa ja Pekka Ala-Pietilän vetämässä ICT 2015 -työryhmässä.

Yhdeksi lupaavaksi alueeksi on viime vuosina noussut älyliikenne sekä etenkin tiesäähän, mittausteknologiaan sekä talvikunnossapitoon liittyvät älykkäät ratkaisut ja palvelut. Suomessa on paljon tähän kokonaisuuteen kuuluvaa huippuosaamista, ja esimerkiksi Vaisala on ollut jo pitkään alan kansainvälinen kärkiyritys.

Myös VTT on mukana kehittämässä tiesääosaamista. Samalla VTT:n ja Vaisalan kumppaneiksi on alkanut löytyä uusia innovatiivisia kotimaisia pk-yrityksiä, jotka ovat tuoneet mukanaan vahvaa osaamista mm. kalusto- ja mobiilisovelluksissa. Tekesin rahoittamassa FIRWE-hankkeessa (Finnish Road Weather Excellence) rakennetaan uutta palvelukokonaisuutta, jota toteuttavat VTT:n ja Vaisalan lisäksi Arctic Machine, Foreca ja Teconer. Yhteistyöverkostoon kuuluvat myös Ilmatieteen laitos, talvikunnossapidosta vastaavia toimijoita sekä tieto- ja viestintäalan pk-yrityksiä.

Tiesää- ja kelipalvelut ovat olennainen osa myös FITSRUS-hankkeessa kehitettävää Helsingin ja Pietarin välistä älyliikennekäytävää. Ensimmäiset palvelukokeilut käynnistyvät ensi vuonna, ja hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä suomalaisten ja venäläisten toimijoiden kanssa.

Hyvät vientinäkymät

VTT:n erikoistutkijan Raine Hautalan mukaan älykkäille tiesääpalveluille löytyy lupaavia vientimarkkinoita eri puolilta Pohjois-Eurooppaa. Suuri mahdollisuus on myös Venäjä.

”Tiesääpalveluiden avulla helpotetaan väylien kunnossapitoa, parannetaan liikenneturvallisuutta sekä liikenteen ja kuljetusten sujuvuutta. Myös ympäristöseikat voidaan huomioida entistä paremmin, sillä entistä tarkemmat kelimittaukset ja -ennusteet auttavat optimoimaan esimerkiksi suolan käyttöä”, Hautala selvittää.

Reaaliaikaista kelitietoa voidaan kerätä esimerkiksi aura-autossa olevien antureiden ja tienkäyttäjien älypuhelimien avulla.

”Liikkuvien antureiden ja kehittyneen teknologian avulla kunnossapitäjille ja tienkäyttäjille voidaan tarjota entistä reaaliaikaisempaa ja tarkempaa kelitietoa. Lopputuloksena tehostetaan teiden kunnossapitoa, parannetaan liikenneturvallisuutta ja säästetään kustannuksia”, Hautala tiivistää.

VTT:n roolina on verkottaa vientihankkeista kiinnostuneita pk-yrityksiä sekä tarjota tutkimustukea palveluiden kehittämiseksi ja potentiaalisten kohdemarkkinoiden selvittämiseksi. Älyliikenteen palveluiden kehittämiseen panostetaan tutkimusohjelmien kautta yhteistyössä yritysten, julkishallinnon ja muiden tutkimusorganisaatioiden kanssa.

”Nämä hankkeet ovat juuri sitä, mitä VTT:ltä odotetaan. Edistämme yhteiskunnalle hyödyllisten palveluiden kehittämistä sekä pk-yritysten kasvua, kansainvälistymistä ja työllistämismahdollisuuksia”, Hautala muistuttaa.

Lisätietoja:

VTT

Erikoistutkija
Raine Hautala
Puh. 040 584 1114
raine.hautala@vtt.fi

Vaisala Oyj

Liiketoiminnan kehityspäällikkö
Kimmo Kynnös
Puh. 040 842 4207
kimmo.kynnos@vaisala.com

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

________________________________________________________________________________________________________

VTT - 70 vuotta teknologiaa yhteiskunnan ja elinkeinoelämän hyväksi

VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT) on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. VTT:llä työskentelee 3100 eri alojen asiantuntijaa. VTT:n liikevaihto on 290 M€. VTT:n päätoimipisteet ovat Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä.
Lue ja katso lisää VTT:n historiasta ja visiosta 2020.

Avainsanat:

Tilaa