Sydänfilmi kännykkään

Report this content

VTT on kehittänyt älypuhelimeen helppokäyttöisen sovelluksen, jolla kuluttaja voi mitata EKG:nsä eli sydänfilminsä vaikkapa kotonaan. Taskussa mukana kulkeva, kännykän kanssa kommunikoiva lisälaite rekisteröi mm. rytmihäiriöt ja auttaa siten ehkäisemään sydänperäisiä sairauksia ja uupumukseen asti johtavaa stressiä.

”Nyt kehitetyllä laitteella sydänoireista kärsivät henkilöt voivat aloittaa EKG:nsä rekisteröinnin heti oireiden ilmaannuttua ja lähettää tuloksen lääkärille joko sähköpostitse tai internetin kautta. Laitetta voidaan käyttää apuna myös kotisairaanhoidossa”, kertoo idean isä, teknologiapäällikkö Timo Varpula.

Markkinoille laite pyritään saamaan vuoden kuluessa.

Kardiologisissa tutkimuksissa rytmihäiriöitä pyritään havaitsemaan pitkäaikaisrekisteröinnillä ns. Holter-laitteilla. Usein näiden rekisteröintien aikana oireita ei ole eikä sydänongelmien syytä saada selville. VTT:n laitteella onnistuu myös sykevälivaihtelun mittaaminen.

Laite soveltuu myös ylikuormittavasta työstä aiheutuvan työuupumuksen ehkäisyyn.

Pienellä kehitystyöllä laite sopii muihinkin sovelluksiin, esimerkiksi uniapneasta kärsivien henkilöiden unen valvontaan ja varoittamaan nukkujaa lähestyvästä uniapneakohtauksesta. Laitetta voidaan käyttää myös ehkäisemään joitakin tuki- ja liikuntaelinvaivoja, kuten niska-, hartia- ja alaselän kipuoireita, tenniskyynärpäätä ja hiirikättä, jotka ovat yleisiä toimistotyötä tekevillä.

Uusi Beat2Phone-laite ja sovellus mittaavat ja analysoivat sydämen sähköistä signaalia eli EKG:tä (elektrokardiogrammia) paitsi terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi, myös liikuntasovelluksia varten.

VTT:n kehittämän laitteen markkinat ovat maailmanlaajuiset ja potentiaalisten asiakkaiden määrä kasvaa ikääntyvien ihmisten osuuden kasvaessa. Noin 5 % maailman väestöstä kärsii sydämen rytmihäiriöistä. Iän karttuessa rytmihäiriöiden esiintyvyys kasvaa: niitä on 12 %:lla yli 60-vuotiaista.

Myös aktiivisesti kestävyysliikuntaa harrastavien määrä on jatkuvasti nousussa. On arvioitu, että länsimaiden väestöstä noin 1 % harrastaa kestävyyslajeja aktiivisesti.

Kun kestävyysurheilua harrastavan henkilön kunto kehittyy lähelle huippukuntoa, on tärkeää seurata sydänsignaaleja, ettei kuntoilija rasita itseään liikaa ja joudu ns. ylikuntotilaan. Ylikuormitustilaa, jossa mm. sydämentykytys ja rytmihäiriöt ovat yleisiä, voidaan välttää
laitteella, joka on edullinen ja tehokas työkalu sydänsignaalien yksilölliseen seurantaan.

Laite mittaa EKG-signaalin riittävän suurella näytteenottotaajuudella, havaitsee signaalista yksittäisen sydämenlyönnin ja mittaa peräkkäisten lyöntien väliset intervallit. Laitteessa on lisäksi kiihtyvyysanturi. Signaalit välitetään Bluetoothin avulla älypuhelimeen. Sovellus näyttää EKG-signaalin, sykekäyrän ja sykkeen vaihtelun. Kiihtyvyysanturin signaalista lasketaan myös mm. askeltiheys.

Beat2Phone on ensimmäinen Android-puhelimeen kehitetty laitteisto ja ohjelmisto, jolla voidaan mitata ja tallettaa EKG ja tehdä siitä mittava analyysi. Tämän lisäksi laite mahdollistaa perinteisiä tuotteita kehittyneemmän sykkeen analyysin ja GPS-paikannukseen perustuvan liikkeen nopeuden ja matkan mittauksen. Rannekellotyyppiseen laitteeseen verrattuna älypuhelimet tarjoavat teknisesti parhaimman käyttöliittymän.

Matkapuhelimet ovat kehittyneet taskutietokoneiksi, joiden muistikapasiteetti, kellotaajuus, laskentateho ja käyttöliittymäteknologia vastaavat jo muutaman vuoden takaista pöytätietokonetta. Älypuhelimiin voidaan siirtää helposti digitaalista tietoa tallennettavaksi ja lähettää se edelleen internetin kautta palvelujen tarjoajille.

Tehokkaiden taskutietokoneiden hinnat ovat myös laskemassa voimakkaasti. Viiden vuoden kuluessa älypuhelimet tulevat tablettien ohella syrjäyttämään ainakin osittain kotitietokoneet ja lähes jokaisella on mukanaan erittäin tehokas, pienikokoinen tietokone.

Mediamateriaali verkossa: http://www.vtt.fi/news/2013/16052013_beat2phone.jsp

VTT = Teknologian tutkimuskeskus VTT.

Lisätietoja:                                             

VTT
Timo Varpula
Teknologiapäällikkö
Puh. 040 581 1134
timo.varpula@vtt.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT) on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. VTT:llä työskentelee 3100 eri alojen asiantuntijaa. VTT:n liikevaihto on 290 M€. VTT:n päätoimipisteet ovat Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia