TEM, EK ja VTT peräänkuuluttavat yhteisiä rohkeita ratkaisuja

Report this content

Erikoistuva kansantalous on Suomelle kasvun tie, sillä vain huippuosaaminen, kilpailukykyinen toimintaympäristö sekä konkreettiset näytöt tuovat Suomeen investointeja ja synnyttävät yritystoimintaa

Nämä teemat nousivat esille, kun Elinkeinoelämän Keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies, työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen ja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toimitusjohtaja Erkki KM Leppävuori keskustelivat tänään 14.1. talouden tilasta ja kasvun tiestä.

Suomen talouden ongelmat ja kotimaisen tutkimusrahoitusmallin uudistuminen edellyttävät, että tutkimusta suunnataan entistä voimakkaammin suomalaisen elinkeinoelämän tarpeisiin.

”Investointien ja uuden teknologian avulla saamme tuottavuuden jälleen kasvuun. Investointien houkuttelemiseksi on varmistettava, että meillä on talouden kustannusrakenne kunnossa, vahva teknologinen pohja ja maailmanmarkkinoilla erottautuvat kilpailukykyiset tuotteet”, Elinkeinoelämän Keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies toteaa.

Pärjääminen globaalissa taloudessa ei synny ilman keskittämistä, valintoja ja luopumista.

”Teknologian edelläkävijyys ja tulosten tehokas hyödyntäminen elinkeinoelämän hyväksi edellyttävät yhteiskunnan taholta panostamista teknologiseen tutkimus- ja kehitystyöhön sekä toimivia ja joustavia rahoitusmalleja”, toteaa uuden nyt yhtiömuotoisena toimivan Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toimitusjohtaja Erkki KM Leppävuori.

VTT on ollut mukana noin 36 % suomalaisista teknologisista SFINNO-tietokannassa* raportoiduista innovaatioista.

”Innovaatioiden syntyminen edellyttää joustavia toimintatapoja ja uutta ajattelukulttuuria, jota VTT:n yhtiömuotoisuus osaltaan edistää. Uusien innovaatioiden ympärille syntyy uutta kasvua ja yritystoimintaa, jotka nostavat Suomea takaisin kasvun uralle. Valtio haluaa omalta osaltaan kiihdyttää innovaatioiden syntymistä omilla malleillaan ja mm. rahoitus- ja rakenneratkaisujen kautta”, työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen sanoo.

Vuoden vaihteessa perustettu Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, johon siirtyi kaikki VTT:n ja Mikesin osaaminen, vastaa tutkimuksellaan näihin ministeriön ja elinkeinoelämän esittämiin kysymyksiin.

VTT yhtiönä tuo lisää dynamiikkaa Suomen tutkimus- ja innovaatiotoimintaan sekä kytkee asiakkaitaan ja tutkimusta aiempaa tehokkaammin kansainvälisille markkinoille. Yhtiömuotoinen VTT kykenee myös herkemmin reagoimaan asiakkaiden sekä ympäristön muutoksiin ja toimimaan vapaammin rahoitusmarkkinoilla.

VTT:n teknologiasta syntyy uusia yrityksiä, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille. Tällä hetkellä VTT:n teknologia- ja spin-off-yrityksiä hallinnoivan VTT Ventures Oy:n salkussa on noin 20 yritystä.

”Jotta teknologiset tulokset muuttuvat talouden kasvuksi, meidän on pystyttävä kaupallistamaan osaamistamme aikaisempaa paremmin niin olemassa olevien kuin uusien yritystenkin kautta. Etenkin pk-teollisuudessa tarvitaan ravistelua uusien teknologioiden käyttöönotossa, innovaatioiden hyödyntämisessä ja palvelujen markkinoimisessa. VTT kokoaa juuri nyt kasvukykyisille ja -haluisille pk-yrityksille kehityshankkeita palveluliiketoiminnan ja avainteknologioiden keskeisistä teemoista. Huipputeknologian kaupallistaminen ja siihen investoiminen on saatava liikkeelle heti ja poliittisten ratkaisujen tulisi tukea näitä tutkimus- ja elinkeinopoliittisia tavoitteita. Kasvun alueita Suomessa löytyy edelleen esimerkiksi ympäristö-, digitaalisuus- ja turvallisuusteknologioiden alueilta. Toivon, että nämä aiheet nousevat esille myös kevään poliittisissa linjauksissa ja keskustelussa", Leppävuori toteaa.

Mallia rohkeista linjaratkaisuista, myös tiukkoina talousaikoina, voi hakea Saksasta, joka on viime vuosina lisännyt T&K-panostustaan sekä julkisella että yrityspuolella.

VTT:n vahvuus teknologioissa on vahva osaaminen ja tieteellinen pohja. Tämä on luonut jo uutta kasvua Suomeen: VTT:n kanssa merkittävää yhteistyötä tehneiden yritysten liikevaihto on kasvanut keskimäärin 26 %, kun teollisuuden peruskasvu samana aikana on ollut 16 %. Tästä on hyvä jatkaa, sillä juuri nyt oikeiden valintojen tekeminen korostuu.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Olli Ernvall
Puh. 020 722 6747
olli.ernvall@vtt.fi

*SFINNO-innovaatiotietokanta kattaa kaikkiaan 5000 innovaatiota, jotka on kaupallistettu vuosina 1945-2009. Kehitystyötä on tukenut TEKES – Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus.

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4.000.000 tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen.

Avainsanat:

Tilaa