Teollisuus rohkeasti mukaan alustatalouteen – mallia kasvuyrityksistä

Report this content

Alustatalous Suomen kilpailutekijäksi

Suomalaisyrityksissä pohditaan vakavasti, leviävätkö kuluttajamarkkinoilla hyvin vastaanotetut mallit – applet ja uberit – myös yritysten välisille markkinoille. Valtioneuvoston rahoittama ja VTT:n yhdessä Aallon ja ETLA:n kanssa tekemä selvitys osoittaa, että yllättävän harvan yrityksen suunnitelmissa on oman digialustan ja sen päälle rakentuvan palveluekosysteemin luominen. Nyt ilmestyneessä raportissa esitetään joukko toimenpiteitä, joiden avulla alustatalous voi kasvaa Suomen vahvuudeksi.

Tuotteiden ja palveluiden digitalisoituminen on kovaa vauhtia muokkaamassa perinteisiä liiketoimintamalleja rikkoen samalla vallitsevat toimialarajat niin elinkeinoelämässä kuin julkishallinnossakin. Murros vaikuttaa myös Suomessa toimiviin yrityksiin.

Selvityksen perusteella on ilmeistä, että voimakkaan kasvupyrkimyksen sijasta useimmat vakiintuneet yritykset valmistautuvat toimimaan muiden osapuolten rakentamissa liiketoimintaekosysteemeissä käyttäen niiden digitaalisia alustoja – ja annettuja pelisääntöjä tai tyytyvät rakentamaan yrityksen sisäisiä suljettuja digialustoja.

Yritysten hallitusten jäsenillä, erityisesti puheenjohtajalla, on tärkeä tehtävä kannustaa toimitusjohtajaa tarttumaan digitaalisten alustojen tarjoamaan mahdollisuuteen, ennen kuin yritys jää nopeampien toimijoiden jalkoihin.

Poikkeuksen varovaiseen linjaan muodostavat kasvuhakuiset start-upit, joille pyrkimys uuteen on luonnollista. Ne tarttuvat rohkeasti alustatalouden tuomiin mahdollisuuksiin.

”Jos Suomi haluaa olla alustatalouden voittajia, on syytä aktiivisesti poistaa esteitä kasvuyritysten kehityksen tieltä. Ehkä ne voisivat olla esimerkkinä myös vakiintuneemmille yrityksille”, huomauttaa hankkeen vetäjä, tutkimusprofessori Heikki Ailisto VTT:ltä.

”Huolestuttavaa on, että Suomessa ei ole yhdenkään merkittävän kansainvälisen alustayrityksen päämajaa. Koko Eurooppa on jäljessä Yhdysvaltain ja Aasian maiden johtamaa kehitystä. Kuilua havainnollistaa alustayritysten pörssiarvojen ero: eurooppalaisten alustayritysten yhteenlaskettu pörssiarvo on n. 5 % amerikkalaisten vastaavasta”, toteaa hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Antti Eskola TEM:stä.

16 toimenpide-ehdotusta päättäjille

Selvityksen tehnyt hankeryhmä ehdottaa tilanneanalyysin pohjalta 16 toimenpidettä, joiden avulla digitaaliset palveluekosysteemit ja alustat voivat kasvaa Suomen vahvuudeksi. Toimenpide-ehdotukset voidaan jakaa laajempiin politiikkatoimiin, julkisen vallan täsmätoimiin alustatalouden edistämiseksi sekä toimialakohtaisiin interventioihin.

Hankkeessa järjestetyssä yritystyöpajassa nousi myös vahvasti esille, että sääntöjen ja määräysten ylikireästä ’varman päälle’ tulkinnasta on siirryttävä kannustavaan ja sallivaan käytäntöön. Jos haluamme olla eturintamassa hyödyntämässä digitaalisten alustojen tuomia liiketoimintamahdollisuuksia, tämä on välttämätöntä.

Selvitystyön tuloksena syntyneet toimenpide-ehdotukset on koottu Onko Suomi jäämässä alustatalouden junasta? -julkaisuun, joka on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2015 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Raportin ovat laatineet Teknologian tutkimuskeskus VTT, Aalto-yliopisto ja ETLA.

Julkaisu verkossa: linkki tulee 20.4. kuluessa tänne http://tietokayttoon.fi/julkaisut

Lisätietoja:

VTT
Heikki Ailisto, hankkeen vetäjä, tutkimusprofessori
Puh. 040 555 0726
heikki.ailisto@vtt.fi

Aalto-yliopisto
Martti Mäntylä, professori
Puh. 050 351 2160
martti.mantyla@aalto.fi

ETLA
Timo Seppälä, tutkijatohtori, ETLA/Aalto-yliopisto

Puh. 046 851 0500
timo.seppala@etla.fi

TEM
Antti Eskola, ohjausryhmän puheenjohtaja
Puh. 050 369 7612
antti.eskola@tem.fi

VNK
Lisätietoja valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnasta

Lisätietoja VTT:stä:

Milka Lahnalammi-Vesivalo
Viestintäpäällikkö
puh. 040 545 7828
milka.lahnalammi-vesivalo@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen. VTT:n löydät sosiaalisen median kanavilta: Facebook, LinkedIn, YouTube ja Twitter @VTTFinland.

Avainsanat:

Tilaa