Vauhtia kiertotalouteen kumppanuuksista ja jaetusta datasta

Report this content

Lehdistötiedote 21.12.2020

Kiertotaloudessa toimivilla yrityksillä ja muilla toimijoilla on runsaasti dataa, jota yhdistämällä, jalostamalla ja jakamalla on mahdollista luoda uutta liiketoimintaa ja jopa markkinoita mullistavia kiertotalousratkaisuja. VTT:n koordinoimassa Circular Design Network -hankkeessa kiertotalouden toimijoita kiinnitetään mukaan yhteiseen innovaatioverkostoon kehittämään, havainnollistamaan ja kokeilemaan datan hyödyntämisen mahdollisuuksia. Kumppaneina hankkeessa ovat Aalto-yliopisto, Geologian tutkimuskeskus, Luonnonvarakeskus sekä Suomen ympäristökeskus.

Jotta kiertotalous voisi toteutua kokonaisvaltaisesti, materiaalit, tuotteet ja ratkaisut on lähtökohtaisesti suunniteltava kestävästi kiertotalouteen, ja sivuvirroille on löydettävä hyötykäyttö. Uusien kiertotalouskonseptien kehittämisessä auttaisi tieto, joka on tällä hetkellä hajallaan ja erilaisissa muodoissa muun muassa kiertotalouden tutkijoilla, ratkaisujen kehittäjillä, tuotteiden valmistajilla ja käyttäjillä, kauppapaikoilla, kuntakentässä sekä julkisilla toimijoilla.

Kaksivuotisen Circular Design Network -hankkeen tavoitteena on rakentaa innovaatioverkosto, jossa yritykset ja julkiset toimijat jakavat ja yhdistävät dataansa kehittääkseen kokonaisvaltaisia kiertotalousratkaisuja. Hankkeen ydinryhmän muodostavat Teknologian tutkimuskeskus VTT, Aalto-yliopisto, Geologian tutkimuskeskus (GTK), Luonnonvarakeskus (Luke) sekä Suomen ympäristökeskus (SYKE).

”Odotamme datan avoimuudesta ja laajasta hyödyntämisestä merkittävää mahdollistajaa ja muutostekijää materiaalien kiertotalouteen. Selvitämme hankkeessa niin datan tarvetta kuin tarjontaakin sekä suunnittelemme ja havainnollistamme uudenlaisia kiertotalouden toimintakonsepteja jalostetun ja yhdistetyn datan pohjalta yhdessä kumppaneiden kanssa. Tavoitteena on avata uusia liiketoimintamahdollisuuksia, parantaa resurssitehokkuutta, lisätä ratkaisujen käyttöarvoa ja pienentää ympäristöjalanjälkeä”, sanoo kiertotalouden ekosysteemialoitetta koordinoiva VTT:n Co-Creation Manager Inka Orko.

Suomen Akatemia rahoittaa hanketta noin 2 miljoonalla eurolla, ja lisäksi kumppanit rahoittavat hanketta itse. Hanke jatkaa saman joukon keväällä käynnistämää Circular Design -verkostotoimintaa, joka keskittyy kiertotalouden suunnittelulähtöisiin ratkaisuihin. Tuore hanke käynnistyy tammikuussa alan toimijoiden haastatteluilla ja jatkuu kohti datan hyödyntämisen demonstraatioita.

Lisätietoja:

Teknologian tutkimuskeskus VTT

Inka Orko, Co-Creation Manager, Circular Design & Innovation aloitteen koordinaattori
puh. 040 0966884, inka.orko@vtt.fi


Päivi Kivikytö-Reponen, tutkimustiimin päällikkö, Circular Design Network -hankkeen konsortiokoordinaattori
puh. 040 4835785, paivi.kivikyto-reponen@vtt.fi


Aalto-yliopisto, Kristiina Kruus, dekaani
kristiina.kruus@aalto.fi

Luonnonvarakeskus Luke
Hannu Ilvesniemi, tutkimusprofessori
hannu.ilvesniemi@luke.fi 

Geologian tutkimuskeskus GTK
Tommi Kauppila, tutkimusprofessori
tommi.kauppila@gtk.fi

Suomen ympäristökeskus SYKE
Petrus Kautto,  johtaja
petrus.kautto@ymparisto.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Paula Bergqvist, viestinnän asiantuntija
Puh. 020 722 5161, paula.bergqvist@vtt.fi
www.vttresearch.com

VTT on visionäärinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokumppani. Tartumme globaaleihin haasteisiin ja luomme niistä kestävän kasvun mahdollisuuksia. Autamme yhteiskuntaa kehittymään ja yrityksiä kasvamaan teknologisten innovaatioiden avulla – ajattelemme beyond the obvious. Meillä on yli 75 vuoden kokemus huippututkimuksesta ja tieteeseen perustuvista tuloksista.

VTT luo vaikuttavuutta, kun innovaatiot ja liiketoiminta kohtaavat.

VTT – beyond the obvious

Lue lisää: www.vtt.fi,  Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube ja Instagram

Tilaa