• news.cision.com/
  • VTT Info/
  • VTT: Rakentamisen alamäki päättyy Pirkanmaalla - infrarakentaminen vauhdittumassa Rantatunnelin myötä

VTT: Rakentamisen alamäki päättyy Pirkanmaalla - infrarakentaminen vauhdittumassa Rantatunnelin myötä

Report this content

VTT:n tuoreen Pirkanmaan rakennusbarometrin mukaan suhdannetilanne on heikentynyt odotetusti vuoden takaisesta, ja sitä voidaan kuvata heikohkoksi. Suhdanneodotukset ovat sen sijaan varovaisen positiiviset. Rantatunnelihankkeen käynnistyminen aiheuttaa infrarakentamisen alamäen päättymisen. Päätös tuli alan työllisyyden kannalta hyvään aikaan ja rohkaissee käynnistämään muitakin hankkeita. VTT ennakoi rakentamisen määrän Pirkanmaalla kasvavan ensi vuonna 4 %.

Asuntorakentaminen on ollut Pirkanmaallakin kuluvana vuonna reippaassa alamäessä. Alkuvuonna 2013 uusien asuntojen aloitusmäärä oli hetkellisesti kasvussa, mutta kevään jälkeen määrä on ollut selkeässä laskussa. Tänä vuonna Pirkanmaalla käynnistetään kuluvana vuonna noin 2 400 uuden asunnon rakentaminen, kun viime vuonna määrä oli 3 000 asuntoa. Vähennystä on tapahtumassa 20 prosenttia. Ensi vuoden aikana aloitusmäärän ennakoidaan kääntyvän lievään kasvuun.

Tampereen rooli Pirkanmaan asuntorakentamisessa on korostunut. Talousnäkymien epävarmuus ja kuluttajien luottamuksen lasku painavat asuntorakentamista. Asuntokauppa on tänä vuonna vähentynyt viime vuodesta, mutta käynyt edelleen kohtuullisesti. Pirkanmaalaisten asunnonostoaikomukset paranivat hieman heinä-syyskuussa vuodentakaisesta. Perheasuntojen kauppa on hiljentynyt muita enemmän.

Toimitilarakentamisessa tilanne on parempi. Tampereella uusia hankkeita on tammi-syyskuussa käynnistetty enemmän kuin vuotta aiemmin ja näin tapahtuu myös loppuvuonna. Pirkanmaalla on vireillä useita suuria rakennushankkeita, mutta talousnäkymien heikkous ei ole rohkaissut niiden käynnistämiseen. Talousnäkymien lievä paraneminen muuttanee tilannetta jatkossa.

Korjausrakentamisen kasvu on jatkunut ja jatkumassa myös Pirkanmaalla. Infrarakentamisen määrä on kääntynyt Pirkanmaalla lievään kasvuun. Rantatunnelin käynnistyminen vauhdittaa kasvua ensi vuonna. Paljon esillä olleen tunnelin osuus koko Pirkanmaan rakentamisesta on vuositasolla alle 5 prosenttia. VTT ennakoi rakentamisen kokonaismäärän Pirkanmaalla kasvavan ensi vuonna 4 prosenttia.

Pirkanmaan rakennus- ja kiinteistöalan yritysten suhdannetilanne loka-marraskuussa 2013 on vaisu. Suhdannetilanne on heikentynyt viime vuodesta odotusten mukaisesti ja on pitkän ajan keskiarvon alapuolella.

Suhdanteiden paranemiseen vuonna 2014 uskoo suurempi osa barometrin vastaajista kuin heikkeneviin. Heikentyviin suhdanteisiin uskoo viidesosa vastaajista. Osuus on puolet pienempi kuin viime vuonna. Suhdanneodotukset ovat pitkän ajan keskiarvon yläpuolella. Heikoimmat näkymät ensi vuonna arvioidaan kohdistuvan kiinteistösektoriin, kun taas positiivisimmat näkymät ovat rakennustuoteteollisuudessa, missä kasvua odottaa yli 30 % vastaajista. Suurimmiksi ongelma-alueikseen kyselyyn vastanneet yritykset kokivat hintakilpailun ja kysynnän puutteen.

Vahvistuneet myönteiset odotukset suhdanteiden paranemiseen sekä usko liikevaihdon ja henkilöstön määrän säilymiseen olivat tämän Pirkanmaan rakennusbarometrin positiivisimmat tulokset. Lokakuussa 2013 toteutettuun Pirkanmaan rakennusbarometrikyselyyn vastasi 51 kiinteistö- ja rakennusalan yritystä Pirkanmaan alueelta.

Raportti verkossa: http://www.vtt.fi/files/news/2013/pirabaro_raportti.pdf

Rakentamisen kehitys Pirkanmaalla: http://www.vtt.fi/files/news/2013/rakentamisen_kehitys_pirkanmaalla.pdf

Lisätietoja:

VTT
Markku Riihimäki, asiakaspäällikkö
040 704 1187
markku.riihimaki@vtt.fi

Pekka Pajakkala, johtava neuvonantaja
0400 476 249
pekka.pajakkala@vtt.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
puh. 040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT) on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. Joka kolmas suomalainen teknologiainnovaatio sisältää VTT:n osaamista. VTT:llä työskentelee 3100 eri alojen asiantuntijaa. VTT:n liikevaihto on 290 M€. VTT:n päätoimipisteet ovat Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä.

Avainsanat:

Tilaa