VTT etsii uusia keinoja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn ja hoitoon

Report this content

Tutkimuskohteena solujen toimintahäiriöt ja elintapamuutosten vaikutukset

VTT on mukana eurooppalaisissa tutkimushankkeissa, joissa etsitään tyypin 2 diabetekseen uusia hoitotapoja ja ehkäisymahdollisuuksia. Hankkeet kohdistuvat solujen toimintahäiriöiden löytämiseen ja elintapamuutosten vaikutuksiin. Tavoitteena on mm. suunnitella riskiryhmään kuuluville yksilöllisiä ohjeita elintapojen muuttamiseksi ja hyödyntää tutkimustuloksia eurooppalaisen sairausvakuutusjärjestelmän piirissä.

EU:n BetaBat-hankkeen tavoite on kehittää yksilöllisiä täsmähoitoja tyypin 2 diabeteksen hoitamiseen identifioimalla yhteys geeniperimän ja taudin aiheuttamien yksilöllisten solutason muutosten välillä. Tutkijat etsivät systeemibiologian avulla hoitomuotoja, joiden avulla voidaan palauttaa elimistön sisäinen tasapaino tehostamalla beetasolujen ja ruskeiden rasvasolujen toimintaa.

EU:n DEXLIFE-hankkeessa kehitetään tyypin 2 diabeteksen ehkäisemiskeinoja sellaisille riskiryhmään kuuluville henkilöille, jotka reagoivat hyvin elämäntapamuutoksiin. Tutkijat etsivät varhaisia biomarkkereita, jotka ennustavat taudin etenemistä. Hankkeen aikana kerätään laaja tietopankki muun muassa geeneistä ja solujen aineenvaihdunnasta. Tietojen pohjalta voidaan suunnitella riskiryhmään kuuluville henkilöille yksilöllisiä ohjeita elintapojen muuttamiseksi. Tavoitteena on ottaa taudin ehkäisyyn tähtäävä menetelmä käyttöön eurooppalaisessa sairausvakuutusjärjestelmän piirissä.

VTT johtaa kummassakin hankkeessa tietojen integrointi- ja mallinnustyötä. BetaBat-hankkeessa VTT:llä on keskeinen rooli systeemibiologisten menetelmien, kuten metabolomiikan, bioinformatiikan ja biojärjestelmien mallintamisen soveltamisessa solutason muutosten ja geeniperimän vaikutuksen tutkimukseen. DEXLIFE-hankkeessa VTT:n rooli liittyy diabeteksen kehittymisen varhaisten ennusmerkkien havaitsemiseen.

Diabetesta sairastaa maailmanlaajuisesti 285 miljoonaa ihmistä, ja luvun on ennustettu nousevan 435 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä. Tyypin 2 diabetesta voidaan ehkäistä pysyvillä ruokavalion muutoksilla ja liikunnalla. Tästä huolimatta nyky-yhteiskunnassa jo lähes 10 %:lla väestöstä on diabetes ja 15 %:lla sen esiaste. Tyypin 2 diabeteksen hoitokustannukset ovat lähes 10 %:a terveydenhoitokustannuksista.

Nelivuotisia BetaBat- ja DEXLIFE-hankkeita rahoittaa EU:n FP7-Health-2010 Seventh Framework -ohjelma. Hankkeiden osanottajat tulevat Euroopasta ja Yhdysvalloista. VTT:n kokonaisbudjetti näissä kahdessa hankkeessa on 1,19 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

VTT
Tutkimusprofessori Matej Orešič
matej.oresic@vtt.fi, puh. 020 722 4491

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
Puh. 020 722 6747
olli.ernvall@vtt.fi

www.vtt.fi

________________________________________________________________________________________________________

VTT - 70 vuotta teknologiaa yhteiskunnan ja elinkeinoelämän hyväksi

VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT) on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. VTT:llä työskentelee 3100 eri alojen asiantuntijaa. VTT:n liikevaihto on 290 M€. VTT:n päätoimipisteet ovat Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä.
Lue ja katso lisää VTT:n historiasta ja visiosta 2020.

Tilaa