VTT ja Saab laajentavat yhteistyötään huoltovarmuuskriittisissä teknologioissa

Report this content

VTT ja Saab ovat allekirjoittaneet tutkimusyhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa tutkimusyhteistyötä molemminpuolisesti kiinnostavilla teknologian aloilla, jotka liittyvät huoltovarmuuskriittiseen teknologiaan.

Yhteistyön piiriin kuuluvat teknologiat käsittävät eri materiaaleja ja sensoreita, jotka ovat tärkeitä Saabin liiketoiminta-alueille. Näitä ovat esimerkiksi tutka- ja johtamisjärjestelmät, ilmailuteknologia sekä vedenalaiset järjestelmät. VTT ja Saab ovat tehneet yhteistyötä jo vuosia, mutta nyt allekirjoitettu sopimus vahvistaa ja syventää yhteistyötä entisestään. Suunniteltu toiminta sisältää kahdenvälisiä tutkimusprojekteja sekä osallistumista yhteisesti Euroopan tutkimushankkeisiin. Yhteistyö vahvistaa myös entisestään Saabin tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa Suomessa. Toiminnan kulmakivinä toimivat vuonna 2017 käynnistetty pitkän ajan strateginen tutkimusyhteistyö Aalto-yliopiston kanssa sekä Tampereella sijaitseva, tuotekehitykseen ja valmistukseen keskittyvä Saab Teknologiakeskus.

- VTT omaa erinomaisen huoltovarmuuskriittisten teknologioiden osaamisen ja tämä osaaminen sopii täydellisesti yhteen Saabissa kehitettäviin teknologioihin. Olemme myös hyvin vaikuttuneita VTT:n tutkijoiden työskentelyotteesta ja -asenteesta. VTT:n kanssa tekemämme yhteistyön avulla Saab vahvistaa entisestään maailmanluokan teknologista osaamistaan ja asiantuntemustaan sensoreiden ja materiaalien aloilla. Sensori- ja materiaaliteknologiamme edustaa kehityksen kirkkainta kärkeä ja haluamme pysyä edelläkävijäasemassamme myös tulevaisuudessa”, sanoo Pontus de Laval, Saabin teknologiajohtaja.

- VTT:llä on lain mukaan varautumisvelvollisuus poikkeusolojen kannalta, joten pyrimme jatkuvasti vahvistamaan Suomen huoltovarmuutta ylläpitämällä ja kehittämällä omaa strategista osaamistamme huoltovarmuuskriittisissä teknologioissa. Yhteistyö maailman johtavimpiin puolustus- ja turvallisuusalan yrityksiin kuuluvan Saabin kanssa on meille hieno mahdollisuus, sillä kansainvälisen yhteistyön myötä pääsemme edelleen kehittämään puolustusteknologista osaamistamme alan kärkiosaajien kanssa”, sanoo VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.

Lisätietoja: 

Aslak Siljander, asiakaspäällikkö, VTT, +358 50 555 5857, aslak.siljander@vtt.fi
Petteri Alinikula, tutkimusjohtaja, Saab Finland Oy, 
+358 40 480 1882, petteri.alinikula@saabgroup.com

VTT on visionäärinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokumppani. Tartumme globaaleihin haasteisiin ja luomme niistä kestävän kasvun mahdollisuuksia. Autamme yhteiskuntaa kehittymään ja yrityksiä kasvamaan teknologisten innovaatioiden avulla – ajattelemme beyond the obvious. Meillä on yli 75 vuoden kokemus huippututkimuksesta ja tieteeseen perustuvista tuloksista. VTT:n liikevaihto ja liiketoiminnan muut tuotot ovat 268 miljoonaa euroa.

VTT luo vaikuttavuutta, kun innovaatiot ja liiketoiminta kohtaavat.

VTT – beyond the obvious.


Lue lisää: www.vtt.fi  Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube ja Instagram. Kuvat ja videot löydät VTT:n kuvapankista.


Saab palvelee maailman markkinoita tarjoamalla maailman johtavia tuotteita, palveluita ja ratkaisuja sotilas- ja siviiliturvallisuuden alalla. Saab toimii ja työllistää kaikilla mantereilla. Innovatiivisen, yhteistyöluontoisen ja käytännönläheisen ajattelumaailman kautta Saab suunnittelee, soveltaa ja kehittää uusia teknologioita vastaamaan jatkuvasti muuttuviin asiakkaan tarpeisiin.

Avainsanat:

Tilaa