VTT:n CellPod: Uudenlainen lähiruoka kasvaa omassa keittiössä

Report this content

Kotikäyttöinen laite, joka kasvattaa kasvisoluista terveellisen aterian ainekset viikossa ei ole enää kaukaista utopiaa. Teknologian tutkimuskeskus VTT:n ensimmäinen 3D-tulostettu CellPod-prototyyppi tuottaa satoa jo nyt Otaniemessä.

VTT:n ja sen kasvibiotekniikan tutkijoiden visiona on kehittää markkinoille kotikäyttöinen laite, jolla voi kasvattaa esimerkiksi terveellistä kotimaista marjaa aivan uudella tavalla. Kasvisolujen kasvattaminen bioreaktorissa ei ole ideana uusi, mutta vasta nyt uusien teknologioiden myötä on mahdollista kehittää kotikäyttöön soveltuva kasvisolukasvattamo, jonka satoa voi korjata viikossa.

VTT:n ensimmäinen prototyyppi tuottaa parhaillaan satoa Espoon Otaniemessä. Laite muistuttaa design-valaisinta ja se sopii keittiön pöydälle. Tutkijat muotoilevat erilaisia tuoteideoita yhdessä kuluttajien kanssa ja tähtäimessä on konseptin kaupallistaminen.

”Kaupungistuminen ja maatalouden aiheuttama taakka ympäristölle luovat tarpeen kehittää uusia tapoja tuottaa ruokaa - CellPod on yksi sellainen. Jo pian se voi tuoda kuluttajalle uuden ja jännittävän tavan tuottaa lähiruokaa itse”, toteaa VTT:n tutkija Lauri Reuter.

Kasvin parhaat osat töihin

CellPod-konseptin idea perustuu erilaistumattomien solujen kasvattamiseen kokonaisen kasvin sijasta. Viljellään siis vain kasvin parhaat palat. Soluissa on tallella kasvin koko geneettinen potentiaali, joten ne kykenevät tuottamaan samoja terveyden kannalta tärkeitä yhdisteitä kuin kokonainen kasvikin: esimerkiksi antioksidantteja ja vitamiineja. Ravintoarvot esimerkiksi lakkasoluviljelmässä ovat samankaltaisia tai jopa parempia itse marjassa. Makua on vielä kehitettävä: se on nyt mieto ja hyvin neutraali.

Tähän mennessä CellPodissa on kasvatettu VTT:n kantakokoelmasta poimittuja mesimarjan, lakan ja lillukan soluja. Bioreaktorissa on mahdollista tuottaa terveellistä ruokaa myös muista kuin perinteisistä ravintokasveista: esimerkiksi koivusta. Myös räätälöityjen solulinjojen kehittäminen on mahdollista, jolloin ravitsemuksellisia ominaisuuksia voidaan suunnitella tarpeiden mukaan. Toisaalta myös kasvuolosuhteita, kuten valoa ja lämpötilaa optimoimalla voidaan vaikuttaa siihen, millaisia yhdisteitä solut tuottavat – aivan kuin luonnossa.

Kuluttajat mukana kehitystyössä

Konseptin muotoilussa kuluttajien toiveet ja näkemykset tulevaisuuden ruuantuotannosta ovat keskeisessä roolissa. VTT:n CellPodista tai muista soluviljelmiin perustuvista ruoantuotantotavoista kiinnostuneet voivat osallistua keskusteluun ja kehitystyöhön VTT:n avoimessa Owela-innovaatiotilassa (http://owela.fi/cellpod).

www.TheCellPod.com
Facebook: TheCellPod

Mediamateriaali:

Kuva: VTT

Kuva: VTT

Lisätietoja:

Teknologian tutkimuskeskus VTT
Tutkija Lauri Reuter
lauri.reuter@vtt.fi, puh. 040 1592273

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
puh. 040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen. VTT:n löydät sosiaalisen median kanavilta: Facebook, LinkedIn, YouTube ja Twitter @VTTFinland.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia