VTT:n tutkijan kehittämästä tietokonemallista apua tunteiden säätelyyn

Report this content

VTT:n tutkija Toni Vanhala on luonut mallin, jossa ihminen voi säädellä tunnereaktioitaan tietokoneen avulla. Mallista on apua esimerkiksi sosiaaliseen ahdistukseen liittyvien tunnekokemusten ja fysiologisten reaktioiden säätelyn opettelemisessa. Tunteet ovat keskeinen ja erottamaton osa ihmisen toimintaa, ja siksi taidokas tunteiden säätely auttaa saavuttamaan terveen ja menestyksellisen elämän.

Tietokoneet ovat pystyneet havaitsemaan ja mittaamaan ihmisen tunneilmaisuja ja toisaalta luomaan keinotekoista tunneilmaisua. Nyt nämä on yhdistetty, ja näin tietokoneesta voidaan kehittää sosiaalisesti älykäs, miellyttävä ja jopa terveellinen vuorovaikutuskumppani.

Tutkimuksessa osallistujat olivat vuorovaikutuksessa ihmisen kaltaisten, tunteita ilmaisevien tietokonehahmojen kanssa. Tuoliin asennetut paineanturit havaitsivat muutoksia kehon liikkeissä; osallistujat esimerkiksi nojautuivat kohti tietokonehahmoja. Hahmojen kasvonilmeet ja kehollinen etäisyys vaikuttivat merkittävästi osallistujien tunne- ja tarkkaavaisuuskokemuksiin sekä sydämen, kasvojen ja hikirauhasten toimintaan. Keinotekoiset tunneilmaisut voivat siis olla tehokkaita sekä kokemusten että kehon toimintojen säätelyssä.

Osallistujat pystyivät myös säätelemään fysiologisia reaktioitaan kasvonilmeillään kuten esimerkiksi hymyilemällä tahdonalaisesti. Tutkimustulosten avulla on mahdollista luoda tulevaisuuden tietokoneita, jotka auttavat säätelemään tunteita.

Tutkimus on Toni Vanhalan väitöstyö, joka tarkastetaan 9.12.2011 Tampereen yliopistossa Pinni B-rakennuksen luentosalissa 1097.

Lisätietoja

VTT
Tutkija Toni Vanhala
Puh. 020 722 3072
toni.vanhala@vtt.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
Puh. 020 722 6747
olli.ernvall@vtt.fi

www.vtt.fi

VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT) on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. VTT:llä työskentelee 3100 eri alojen asiantuntijaa. VTT:n liikevaihto on 290 M€. VTT:n päätoimipisteet ovat Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä.

Avainsanat:

Tilaa