VTT:n vetämälle kansainväliselle ICT-hankkeelle hopeinen ITEA-palkinto

Report this content

Koneiden väliseen kommunikaatioon perustuva Internet tulee – uudet tuotteet ja palvelut markkinoille nopeammin ja edullisemmin

ITEA on antanut tunnustuksen VTT:n vetämälle kansainväliselle Usenet-projektille, jossa kehitetty horisontaalinen ratkaisumalli vauhdittaa kaikkialle leviävän, koneiden väliseen kommunikaatioon perustuvan M2M-internetin tuloa. Näin uudet tuotteet ja palvelut saadaan markkinoille nykyistä nopeammin ja edullisemmin.

Nyt päättyneessä ITEA2:n Usenet-hankkeessa kehitetty horisontaalinen ratkaisumalli edesauttaa M2M (Machine-To-Machine) -sovellusten toimimista heterogeenisissa langallisissa ja langattomissa verkkoympäristöissä. Ratkaisun ansiosta uusien M2M-palvelujen luominen nopeutuu. Samoin kustannukset pienenevät, ja kuluttajat saavat uusia, nykyistä helppokäyttöisempiä tuotteita ja palveluja yhä nopeammin.

Perinteisissä vertikaalisissa M2M-ratkaisuissa asiakas on usein jäänyt riippuvaiseksi yhden toimijan ratkaisusta, joka ei ole yleensä ollut yhteensopiva muiden valmistajien ratkaisujen kanssa. Tämän vuoksi lukuisat bisnesmahdollisuudet ovat jääneet hyödyntämättä, ja M2M-ratkaisuista on muodostunut kalliita yhden toimijan ratkaisuja. Tekesin Ubicom-ohjelmaan kuuluvassa, kolmivuotisessa ITEA2:n Usenet-hankkeessa, kehitettiin konsepteja näiden ongelmien ratkaisemiseksi. Tuloksena syntyi horisontaalinen toimintamalli, jolla saavutetaan kustannus- ja ajoitushyötyjä tuotteitaan markkinoille tuoville yrityksille.

Avoin arkkitehtuuri vapauttaa M2M-markkinat

ITEA antaa palkitsemisperusteissaan tunnustuksen VTT:n vetämän Usenet-projektin merkittävälle haasteelle vapauttaa koneiden väliseen kommunikaatioon perustuvat M2M (machine-to-machine) - markkinat vertikaalisesta bisnessyndroomasta kehittämänsä avoimen, horisontaalisen arkkitehtuurin avulla.

”Projektin suuri innovaatio on M2M-Internet: M2M-palvelujen erottaminen M2M-infrastruktuurista radikaalisti kasvattaa potentiaalisten markkinoiden kokoa M2M:n eli koneiden välisen kommunikaation käyttöönotolle”, todetaan hopeisen ITEA Achievement Awardin perusteluissa.

Tuloksena syntynyt ratkaisu evaluoitiin laaja-alaisesti projektin partnereille tärkeillä sovelluksilla, ja he hyödyntävät tuloksia tällä hetkellä ainakin 13 eri tuotetapauksessa. Nämä liittyvät telematiikkaan, julkisiin liikennevälineisiin, teollisuusympäristöön, koti- ja rakennus- sekä kuluttajaympäristöihin, joita kaikkia demonstroitiin projektin aikana.

Esimerkkeinä mainittakoon Oumanin (www.ouman.fi) etäohjausjärjestelmän hyödyntäminen rakennusautomaatiossa sekä Rmonin (www.rmoni.com) langattomat sensorit ja ratkaisut autojenkuljetusrekan monitorointiin liittyen. Projekti on vaikuttanut myös olennaisesti spin-off -yrityksen (Geosparc) syntymiseen geografisiin informaatiojärjestelmiin liittyen sekä tuottanut mm. 55 kansainvälistä julkaisua.

Projekti on vaikuttanut olennaisesti myös olemalla edelläkävijä horisontaalisten M2M-järjestelmien alueella sekä toiminut aktiivisesti uudessa, eurooppalaisen standardisoimisjärjestö ETSI:n, M2M-standardointityöryhmän käynnistämisessä ja sen työssä. ETSI-standardoinnin käynnistymisen aikaisessa vaiheessa arvioidaan vaikuttavan positiivisesti koko Euroopan kilpailukyvyn parantumiseen M2M-markkinoilla maailmanlaajuisesti.

ITEA on Euroopan johtava ohjelma ohjelmisto-intensiivisille järjestelmille ja palveluille (www.itea2.org). Tällä hetkellä ohjelmassa toimii yli 140 projektia ja yli 1000 partneria 30 eri maasta.

Palkintosivut:
http://www.itea2.org/cosummit2011_achievementaward

Lisätietoja:

VTT
Projektipäällikkö, johtava tutkija Juhani Latvakoski
puh. 020 722 2476
juhani.latvakoski@vtt.fi

Hallinnollinen koordinaattori, erikoistutkija Johanna Kallio
puh. 020 722 2434
johanna.kallio@vtt.fi



Lisätietoja VTT:stä:

Sakari Sohlberg
Tiedotuspäällikkö
Puh. 020 722 6744
sakari.sohlberg@vtt.fi

www.vtt.fi  

VTT (Teknologian tutkimuskeskus VTT) on kansainvälisesti verkottunut, moniteknologinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen korkeatasoisia teknologisia ratkaisuja ja innovaatiopalveluja. VTT lisää asiakkaidensa kansainvälistä kilpailukykyä ja edistää näin yhteiskunnan kestävää kehitystä, työllisyyttä ja hyvinvointia. VTT:llä työskentelee 3100 eri alojen asiantuntijaa. VTT:n liikevaihto on 290 M€. VTT:n päätoimipisteet ovat Espoossa, Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä.

Avainsanat:

Tilaa