VTT nousi tilaston kärkeen Suomeen jätettyjen patenttihakemusten määrässä
Patentti- ja rekisterihallituksen tietojen mukaan VTT jätti eniten patenttihakemuksia Suomeen vuonna 2016. VTT teki yhteensä 52 uutta patenttihakemusta.
Toisella sijalla kansallisten patenttihakemusten määrässä oli Aalto-korkeakoulusäätiö ja kolmantena Kemira Oyj. Patentti- ja rekisterihallitukseen jätettiin viime vuonna kaikkiaan 1368 patenttihakemusta.
Vuonna 2015 VTT sijoittui vastaavassa tilastossa toiseksi 45 hakemuksellaan.
VTT:llä on hallussaan noin 360 patenttiperhettä, joissa on yhteensä noin 1200 myönnettyä patenttia tai patenttihakemusta.
Lisätietoja:
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy
Timo Joutsenoja, IPR-päällikkö
Puh. 040 081 7045, timo.joutsenoja@vtt.fi
Lisätietoja VTT:stä:
Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
puh. 040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen.VTT:n löydät sosiaalisen median kanavilta: Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube, Instagram ja Periscope.
Avainsanat: