VTT tuo heijastimeen sensorit ja ledit – Älyheijastin parantamaan jalankulkijan turvallisuutta

Teknologian tutkimuskeskus VTT on toteuttanut heijastinvalmistaja Coreplastin kanssa yhteistyössä heijastimen, jonka toimintaa voidaan ohjata älypuhelimen kautta. Perinteisestä heijastimesta on tehty älykäs lisäämällä siihen antureita, ledivalot sekä langaton lataus ja kommunikointi.

Esimerkiksi pimeässä ja huonolla säällä heijastin saadaan vilkkumaan vaarallisessa risteyksessä huomiota herättävästi käyttäjän paikannustiedon perusteella. Tulevaisuuden älyliikenteessä heijastin voisi myös kommunikoida suoraan autojen tai liikennevalojen sensoreiden kanssa varoittaen esimerkiksi kääntyvää ajoneuvoa risteysalueella olevasta jalankulkijasta.

Esineiden internet luo taianomaisuutta arkipäivän esineisiin

Älyheijastin on konkreettinen esimerkki siitä, miten arkipäivän esineisiin voidaan tuoda täysin uutta toiminnallisuutta kytkemällä ne osaksi esineiden internetiä (IoT). Esimerkiksi päiväkotiryhmälle voidaan asettaa sama yhteinen tunnusväri helpottamaan ryhmän koossa pitämistä ja saada ryhmästä harhautuneen lapsen heijastin vilkkumaan kirkkaammalla huomiovärillä.

Heijastimiin voidaan tuoda myös pelillisyyttä, jolloin voitaisiin lisätä heijastimen käyttöä myös nuorison keskuudessa. Pelikaverit voisivat esimerkiksi säätää heijastimensa hehkumaan mobiilipelin heimoväriä sekä vilkkumaan pelitilanteen tai kuunneltavan musiikkikappaleen tahdissa.

”VTT hakee aktiivisesti uusia ideoita, joissa IoT-teknologian avulla luodaan uusia palveluita ja tuodaan pientä taikuutta arkiseen ympäristöömme”, kertoo tiimipäällikkö Vesa Pentikäinen VTT:ltä.

Älyheijastimen prototyyppi on ensimmäistä kertaa nähtävillä Coreplast Laitila Oy:n osastolla (halli 4.2, osasto B15) Paperworld 2016 -messuilla Frankfurtissa 30.1.- 2.2.2016.

Lisätietoja:

VTT
Vesa Pentikäinen, tiimipäällikkö

Puh. 040 353 6580
vesa.pentikainen@vtt.fi

Olli Kuusisto, erikoistutkija
Puh. 040 737 0948
olli.kuusisto@vtt.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
puh. 040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen. VTT:n löydät sosiaalisen median kanavilta: Facebook, LinkedIn ja Twitter @VTTFinland.

Avainsanat:

Yrityksestä

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on yksi Euroopan johtavista tutkimus- ja teknologiaorganisaatioista. Tuotamme teknologiseen ja tieteelliseen osaamiseemme pohjautuvia innovaatiopalveluja asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme. Käytämme vuosittain 4 000 000 tuntia aivovoimaa uusien älykkäiden teknologioiden, kilpailukykyä tehostavien ratkaisujen sekä innovatiivisten palvelujen tuottamiseen.

Tilaa