VTT Ventures yhteistyöhön Tsinghuan yliopiston RITS-tutkimusinstituutin kanssa

Report this content

VTT Ventures ja Shenzhenissä sijaitseva Tsinghuan yliopiston tutkimusinstituutti RITS ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen tukeakseen Suomen ja Kiinan välisiä pääomasijoituksia.

RITS on perustanut kiinalais-eurooppalaisen SETEP-teknologiafoorumin, jonka tavoitteena on tuoda eurooppalaista teknologiaa Kiinan markkinoille ja päinvastoin. RITS etsii sijoituskohteita valikoitujen eurooppalaisten korkean kasvun teknologiayritysten joukosta tarkoituksenaan auttaa niitä pääsemään Kiinan markkinoille.

"Käynnistimme SETEP-konseptin ensin Yhdistyneessä kuningaskunnassa, ja toimimme yhteistyössä mm. Oxfordin yliopiston kanssa. Laajennamme parhaillaan toimintaamme Eurooppassa. Olemme tehneet ensimmäiset sijoitukset VTT:n spin-off-yrityksiin Asqellaan ja TactoTek’iin, mikä osoittaa, että olemme edistyneet nopeasti", kertoo Dr. Renchen Liu, kansainvälisen kehityksen osastopäällikkö ja Eurooppa-keskuksen johtaja Tsinghuan yliopiston tutkimuskeskuksessa Shenzhenissä.

"VTT ja RITS voivat auttaa toisiaan pääsemään laajemmille markkinoille ja saamaan sijoituksilleen paremman tuoton. Salkkumme tämänhetkisillä yrityksillä on suuri määrä toisiaan täydentävää potentiaalia Kiinan markkinoilla, ja olemme varmoja siitä, että kumppanuutemme RITS:n kanssa tulee tehostamaan spin-off-yritysten markkinoille pääsyä siellä", toteaa sijoitusjohtaja Erkki Aaltonen VTT Venturesista.

Lisätietoja:

Erkki Aaltonen, sijoitusjohtaja, VTT Ventures Oy, puh. +358 400 736 783

Antti Sinisalo, toimitusjohtaja, VTT Ventures Oy, puh. +358 40 524 8751

Dr. Renchen Liu, Eurooppa-keskuksen johtaja, Tsinghuan yliopiston tutkimusinstituutti (RITS), Shenzhen, puh. +44 7775638999

VTT Ventures Ltd on VTT:n omistama kehitysyritys. VTT Ventures Ltd:n missio on keskittyä arvon luomiseen VTT:n teknologiasta kehittämällä VTT-perustaisia korkean teknologian yrityksiä, joilla on kansainvälistä kasvupotentiaalia. Yritys etsii aktiivisesti lahjakkaita ja kokeneita yrittäjiä edistämään teknologiansa kaupallistamista. VTT Ventures sijoittaa spin-off-yrityksiinsä yhdessä yksityisten sijoittajien kanssa. VTT Venturesin tavoitteena on kiihdyttää suomalaista innovaatiota ja saada tuottoa esi- ja alkupääomasijoituksistaan. Sen spin-off-yritysten salkku sisältää 20 start-up-vaiheen yritystä. Lisätietoja: www.ventures.fi

Shenzhen Leaguer Venture Capital Co., Ltd. on korkean teknologian pääomasijoitusyhtiö, jonka perusti vuonna 1999 Tsinghuan yliopiston tutkimusinstituutti Shenzhenissä (RITS). Se hoitaa noin 4 miljardin RMB:n omaisuutta. Se on eräs ensimmäisistä kiinalaisista pääomasijoitusyrityksistä, ja se on sijoittanut lähes 200 yritykseen Kiinassa ja ulkomailla, joista 19 on listautunut. Suorien sijoitusten lisäksi Leaguer hoitaa noin kahdeksaa rahastoa. Innovatiivisena sijoitusyhtiönä, joka tarjoaa kattavia palveluita korkean teknologian yrityksille, Leaguer VC on omistautunut nousemaan Kiinan tieteen ja teknologian innovaation johtavaksi suunnannäyttäjäksi innovatiivisia sijoitus- ja kehitysmuotoja tutkimalla.

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
puh. 040 840 0288
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen.

Avainsanat:

Tilaa